Rajattomien runojen
Maija Kaunismaa (s. 1974) on intohimoinen runojen suhteen. Rakkauden hyvään runouteen sytytti mummo.
– Useimmat mummot varmaan kertovat tarinoita ja lukevat iltasatuja. Mun mummo luki mulle aina tosi paljon runoja, kun olin pieni. Saarikoskea ja tälleen. Tykkäsin siitä tosi paljon jo ennen kuin menin kouluun.
Mummo halusi antaa suuren runokokoelmansa perinnöksi Maijalle, joka on säilyttänyt aarteen.
– Sieltä se on lähtenyt alun perin ja ollut ihan aina mukana. Olen sitten tehnyt mitä tahansa, opiskellut tai ollut ammatissa, niin aina olen lukenut runoja ja säveltänyt niitä.
Kaunismaa ei ollut kuitenkaan mikään perinteinen runotyttö.
– En ole itse ollut koskaan niin kiinnostunut kirjoittamisesta, on niin paljon hyviä kirjoittajia. On älyttömän paljon kiinnostavampaa tehdä toisen tekstiä, kun pääsee sen toisen ihmisen mieleen.
Juuri näin hän tekstin kokee: valtavana mahdollisuutena oppia siitä, miten toiset ihmiset ajattelevat.
– Minusta se on elämässä parasta, saada selville, miten muut ajattelevat. Ja mahdotonta oikeastaan muuten kuin tällä tavalla, hyppäämällä toisen aivoihin.
Hyvän kirjoittajan rytmin ja maailman löytäminen kiehtovat Kaunismaata loputtomasti.
– Olkoot se minkälainen ihminen vaan; nuori, vanha, mies, nainen, vähän tai paljon kirjoittanut, nopeasti sen toisen ihmisen rytmin löytää. Jos ne runot on jollain tavalla ajatuksella tai rehellisesti tehty.
Sävellystä koko elämä
Kaunismaa on säveltänyt aina: hän alkoi tehdä biisejä samoihin aikoihin, kun oppi kirjoittamaan. Kun muut lapset urheilivat, Maija meni kotiin säveltämään.
– Joka päivä kun tulin koulusta, mä tein jonkun biisin. Ei kukaan tehnyt semmoista meidän perheessä tai suvussa tai missään. Olin varmaan vähän outo. Se oli vaan tosi kivaa mun mielestä, oikein odotin sitä, että pääsen soittoläksyistä ja läksyistä tekemään sitä omaa juttua.
Pikku-Maija sävelsi omaksi ilokseen, mutta ura sai yllättäen komean alun: ensimmäinen oman sävellyksen julkinen esitys taltioitiin Yleisradiossa, kun Kaunismaa pääsi 10-vuotiaana kuoron kanssa Ylen lastenohjelmaan ja esitti siellä oman laulunsa.
– Sen biisin nimi oli Orpo lintu. Siis todella melankolinen ja surullinen laulu! Sieltä se varmaan vieläkin löytyisi Ylen arkistosta, jos menisi penkomaan, Kaunismaa nauraa.
Teatteriin hänet tutustutti ”varaäiti”, joka vei häntä lapsena katsomaan näytelmiä. Kaunismaa päätyi jo nuorena harrastamaan ilmaisutaitoa, opiskeli klassista musiikkia kotikaupungissaan Jyväskylässä ja valmistui sekä luokanopettajaksi että musiikinopettajaksi. Työskentely suuren koulun musiikinopettajana oli kuitenkin ahdistavaa. Samoihin aikoihin ensimmäiset työt Jyväskylän kaupunginteatterissa säveltäjänä ja muusikkona tuntuivat niin omilta, että Kaunismaan mielessä alkoi poltella ajatus vapaan musiikintekijän elämästä. Pohdinnan jälkeen Kaunismaa ja hänen miehensä myivät tavaransa ja muuttivat Turusta New Yorkiin freelancereiksi. Suomeen palattuaan he asettuivat Helsinkiin vapaiksi taiteilijoiksi.
– Kyllä se vaati vähän rohkeutta. Olihan se semmoinen paikka, että mietti, voinks mä ryhtyä tähän. Että oikeasti, saanko mä siitä elantoni, nautinko mä siitä ja jaksanko tehdä sitä loppuun asti.
Tarve toteuttaa unelma vei lopulta peloista voiton.
– Mä vaan päätin, että mustahan tulee säveltäjä. Että katotaan: jos viiden vuoden päästä on tosi huono fiilis, niin sitten mä voin mennä takaisin joihinkin muihin töihin, mutta jos ei, niin sitten jatkan.
Työt johtivat toisiin ja sillä tiellä Kaunismaa on edelleen.
– Kun rupesi vaan päätoimisesti säveltämään, aika nopeasti selvisi, että kyllä tällä pärjää. Ja hyvin kävi. Olen pystynyt elättämään tällä työllä itseni ja perheeni.
Teatterissa kotona
Uransa aikana Kaunismaa on säveltänyt musiikkia muutenkin kuin teatteriin, mutta teatteri on hänen sydäntään lähinnä. Syyt ovat Kaunismaalle selvät.
– Siellä on yleensä hyviä tekstejä. Hyvää runoutta. Hyviä kirjoittajia. Vapaat kädet. Ei tule levy-yhtiöltä kukaan sanomaan, että ei tuu myymään.
Hän sanoo valinneensa teatterin samasta syystä kuin lavastaja, joka voisi yhtä hyvin olla vaikka kuvanveistäjä: näytelmien maailma ja tunneskaala antavat loputtomasti mahdollisuuksia.
– Jos ihan pelkkää musiikkia tekisi, niin siitä uupuisi jotain. Siitä uupuu koko se draama ympäriltä!
Hetken mietittyään Kaunismaa nauraa. Hän on keksinyt vielä yhden syyn, miksi haluaa tehdä musiikkia juuri teatteriin.
– Ihmisten on pakko kuunnella. Ne ei voi kääntää radioo pois päältä eikä lähtee kävelee, niitten on pakko istua ja kuunnella, kun ne tulee sinne.
Erityisen paljon hän nauttii musiikkiteatterista, jossa tekijät ovat yleensä paitsi samanhenkisiä myös musiikillisesti taitavia ja laaja-alaisia.
– Se on vaan aivan mahtavaa, kun kaikki osaavat soittaa, laulaa ja näytellä.
Myös mahdollisuus tutustua teatterien työryhmissä uusiin, kiinnostaviin ihmisiin innostaa suunnattomasti Kaunismaata. Kun teosta luodaan yhdessä, henkilökemiat ratkaisevat.
– Senpä takia on maailman mielenkiintoisinta tehdä töitä toisten kanssa, kun koko ajan kehittyy samalla taito ymmärtää ihmisiä. En mä ehkä muuten olisi ihmisenä kehittynytkään. Tämähän kehittää ihmistä ihan yhtä paljon kuin ihminen kehittyy tässä työssä. Ihmiset kasvaa työnsä näköisiksi. Ja työt kasvaa sen ihmisen näköisiksi. Yhtä kättä siinä mennään niissä asioissa.
Kaikki on samaa
Kaunismaa on työskennellyt niin säveltäjänä, soittajana, laulajana, käsikirjoittajana kuin tuottajana. Hän on myös näytellyt muun muassa KokoTeatterissa, Suomen Kansallisteatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa. Eri roolien välillä liikkuminen on hänelle luonnollista.
– Ei niissä ole mitään eroa. Näytteleminen, ohjaaminen, kirjoittaminen, säveltäminen tulevat kaikki jostain samasta pisteestä.
Välillä Kaunismaa harjoituttaa itse säveltämänsä musiikit, on kapellimestarina ja soittaa ja laulaa, toisinaan hän vain säveltää musiikin muiden esitettäväksi.
– Minusta on tosi kivaa olla myös esityksessä mukana, jos vaan aikaa löytyy. Siinä onkin sitten tasapainoileminen, että ehtii myös säveltää, koska siihen tarvii aikaa, jonka pitää tuntua loputtomalta, Kaunismaa hymähtää.
Toisaalta esityksiinkin on saatava keskittyä kunnolla. Parasta jälkeä tulee, kun erilaiset työt rytmittyvät omiin kausiinsa ja perheenkin kanssa olemiseen jää tarpeeksi aikaa.
– Olen huomannut, että alkuvuosi mulla on aina semmoista, että sävellän, ja sitten syksyllä alkaa harjoitukset. Näin se on mennyt aika pitkälle. Myös se on auttanut, että pidemmän tähtäimen työt ovat alkaneet kantaa ja on voinut luopua pienemmistä projekteista.
Erilaisten työtehtävien välillä sukkuloiminen on äskettäin helpottunut merkittävästi, kun Kaunismaa on aloittanut yhteistyön Helsinki Arts Managementin kanssa. Voittoa tavoittelematon tuotantoyhtiö tarjoaa taiteilijoille monenlaista apua, kuten neuvontaa apurahan hakemiseen sekä viestintä- ja markkinointipalveluja.
– Suosittelen sitä lämpimästi muillekin taiteilijoille. Jos menen perinteiseen tuotantoyhtiöön esittämään ajatuksiani, siellä kysytään, että oot sä niinku joku artisti vai. En tarvitse keikkamyyjää, vaan omiin tuotantoihini projektiapua. Kun työt ovat muuttuneet haastavammiksi ja vaikeammiksi, on ollut kivaa jakaa ne muiden kanssa – olematta kuitenkaan ihminen, jota myydään muille. Saan pitää ohjat itselläni ja siellä ollaan mun puolella.
Kaunismaa iloitsee myös siitä, että teatteriin säveltävät musiikintekijät tukevat toisiaan ja valvovat yhdessä etujaan. Jos itse ei voi vastaanottaa tarjottua työtä, sen voi tarjota kaverille.
Munlaista musiikkia
Genrerajojen ajatteleminen ahdistaa Kaunismaata ylipäätään ja etenkin oman musiikin kohdalla.
– Kun joku kysyy, että minkälaista se sun musa on, mä aina sanon, että se on semmoista munlaista. En mä oikein osaa sitä muuten luokitella. Tietenkin siinä on vaikutteita kaikesta, mitä mä oon eläny, mutta toivon, että se ei oliskaan mitenkään rajoitettua. Se voi olla minkälaista vaan. Mitä sattuu tulemaan, mitä tilataan ja minkälaista tekstiä pukkaa, siitähän se riippuu. Ja minkälaiseen näytelmään tai konserttiin sitä tehdään. Kaikki lähtee tekstistä, ei sitä voi kahlita.
Maija Kaunismaa säveltäisi mielellään tulevaisuudessa musiikkia myös elokuviin.
– Nyt olis varmaan rahkeitakin ja tajua siitä, miten tarina rakentuu.
Hän toteaa, että tärkeintä on ollut oppia tuntemaan itsensä ja elämään häpeän kanssa. Vaikka haluaisi viilata ikuisesti, biisit on annettava eteenpäin.
– Itsensä kanssa sinuiksi tuleminen on tärkeää tässä ammatissa, kun se kietoutuu niin omaan persoonaan. On todella paljastavaa säveltää rehellisesti.
Kokemus on tuonut varmuutta ja uskoa siihen, mitä tekee.
– Kaiken avain on se, että ymmärtää mitä tekee, miksi ja kenen kanssa. Ja mitä haluaa musiikillaan sanoa. Työ on helpottunut kauheasti, kun pystyy artikuloimaan sen myös toiselle.
Nyt olisi vaikea kuvitella elämää ilman säveltämistä.
– Mun on ihan pakko tehdä tätä, tää on ainut asia, jonka mä jotenkin osaan, Kaunismaa nauraa.
– Oon kauheen onnellinen, kun teen tätä työtä. Taaksepäin kun kattoo, niin kyllähän mä pienenä tyttönä oon sen jo tiennyt.