Pöyhöstä pyydettiin lukiossa mukaan yhtyeeseen, josta hän tunsi vain basistin. Hän suostui heti, mutta huomasi ensimmäisissä harjoituksissa liittyneensä rap-yhtyeeseen. Niin kuin usein käy, myös tämä yhtye kokeili, kehitti, kehittyi ja haki muotoansa. Pöyhösen uran kannalta tuo vaihe oli tärkeä, koska bändissä soitti Kari Hurri, yhteistyökumppani, jonka kanssa luotiin pohja Suurlähettiläiden musiikille. Hurri ja Pöyhönen tekivät monia hittejä yhdessä. 

Palataan kuitenkin hetkeksi taaksepäin, alkupisteeseen. Pöyhösen kiinnostus musiikkiin heräsi isosiskon levyhyllystä, matkakumppanina oli David Bowie. Myöhemmin perheeseen hankittiin kitara, jota Pöyhönen opetteli soittamaan itsekseen. Ensimmäinen laulu syntyi heti, kun hän oppi pari sointua.

– Samalla tiellä olen edelleen. Into on kova, mutta sointuja voisi osata enemmänkin.

Monta vaikuttajaa

Ulkomaisiksi esikuvikseen Pöyhönen nimeää Bowien lisäksi Bob Dylanin, Paul Simonin, Leonard Cohenin sekä Beatlesin. Kotimaisista hän mainitsee Dave Lindholmin, Juicen, Hectorin ja Yarin. Tämä on helppo uskoa, kun miettii Pöyhösen omaa tuotantoa. Esikuvien vaikutuksen voi kuulla. Melko aikaisessa vaiheessa Pöyhöselle oli myös selvää se, että musiikista tulee ammatti.

– Haaveilin popparin urasta ihan alusta asti ja olin aina melko varma, että tavalla tai toisella se haave myös toteutuisi. Joskus 80-luvun lopulla, kun soitimme ensimmäisiä Suurlähettiläät-biisejä lähinnä opiskelijabileissä Turussa, aloin uskoa, että touhu voisi johtaa oikeasti johonkin ammattimaisempaan.

Pöyhönen opiskeli samoihin aikoihin yo-merkonomiksi saadakseen koulutuksen, joka ei liittynyt musiikkiin. Yrittäjähenkiselle musiikintekijälle kaupallinen koulutus on varmasti hyödyllistä? Pöyhönen vastaa naama virneessä:

– Niinhän sitä luulis. Se ainakin madalsi kynnystä perustaa oma firma ja tehdä sen kautta musiikkiin liittyviä asioita.

Sooloilua

Suurlähettiläiden siirryttyä tauolle vuoden 96 jälkeen Pöyhönen haki omaa musiikillista linjaansa parin soololevyn verran. Hänen mielestään jokainen musiikintekijä on jossain määrin aina omien maneeriensa vanki, mutta omia rajojaan ja tapojaan pitää välillä rikkoa.

– Olihan se tyhmää lähteä soolouralle, kun Suurlähettiläiden biisit soivat radiossa enemmän kuin koskaan, vaikka ei me keikkailtu silloin. Siihen soppaan kun yrittää tuupata pari soololevyä, niin kyllähän sen tietää miten käy. Kauheella kiireellä levyt tehtiin, mutta ne oli tehtävä, ja pääsin toteuttamaan itseäni. Ensimmäinen varsinkin oli tyyliltään vähän enemmän marginaalissa verrattuna Suurlähettiläisiin. Noihin aikoihin tein myös ensimmäiset englanninkieliset lauluni, tosin pöytälaatikkoon.

Sooloura ei lähtenyt sellaiseen lentoon, johon Pöyhönen oli tottunut Suurlähettiläiden megasuosion aikana. Paluu todellisuuteen oli karu.

– Se oli kova kolahdus itsetunnolle, varsinkin juuri siinä hetkessä. En ollut vielä mikään vanha äijä silloin, enkä osannut suhtautua asiaan kovin terveesti. Pikkuhiljaa tehtiin taas keikkoja Suurlähettiläiden kanssa, ja kohta oltiin tekemässä levyä. Se oli ollut alkuperäinen tarkoituskin.

– Aluksi sitä kelaili, että onko tämä luovuttamista? Mutta toisaalta, kun nykyään käy keikoilla, niin sieltä saattaa tulla yllättäviä biisitoiveita juuri noilta ajoilta. Ei se irtiotto siis ole mennyt hukkaan. Jotkut biisit ovat jääneet elämään, vaikka eivät radiosoitossa olleetkaan. Kaikella on merkityksensä.

Uudenlaisia rahoituskuvioita

Suurlähettiläät laittoi lopullisesti pillit pussiin vuonna 2011. Pöyhösellä oli jo pitkään pyörinyt päässä ajatus siitä, että hän haluaisi tehdä jotain itselleen uutta. Oli aika hypätä veteen ilman pelastusrengasta ja katsoa osaako vielä uida. Hän halusi kokea samaa tekemisen riemua, joka alkuaikoina poltteli sydämessä.

– Olen aina tuntenut itseni melko ulkopuoliseksi alalla, vaikka toki tunnen paljon mukavia kollegoja ja muita toimijoita. Se tunne korostui jonkin verran, kun aloin puuhata uutta levyä ja hain levylle rahoitusta yhteisörahoituksella. Tuntui, että olin palannut sinne mistä kaikki oli alkanut. Ihan sama haluaako joku tätä levyä kuulla, kunhan voin sanoa tehneeni jotain, mitä juuri sillä hetkellä halusin. Olinpa marginaalissa tai en. En kysellyt edes levy-yhtiöiden kiinnostusta, kun Suomen Live Nationin tyypit ottivat yhteyttä ja sanoivat haluavansa julkaista kanssani Bel Vel -albumini. Naureskelin, että enpä kauan ehtinyt olla tee se itse -artisti. Sieltä sain tarvittavaa muskelia promoon, mitä en ikinä itse olisi saanut aikaan.

Levy myytiin ennakkoon kuluttajille. Mesenaatti.me on järjestelmä, jossa tämä on mahdollista. Projektille asetetaan rahallinen tavoite, joka kattaa kustannukset tai osan niistä. Tuotanto aloitetaan vasta, kun minimitavoite on täynnä. Tilaaja maksaa rahat etukäteen, joten tekijä ei jää tyhjän päälle, vaan hänellä on varaa maksaa tuotannon aikana kertyviä laskuja. Etukäteen levyn ostaneita asiakkaita pidetään yleensä ajan tasalla projektin eri vaiheista. Kun levy on valmis, se postitetaan tilaajille. Jos ennakkoon määriteltyä rahaa ei saada kokoon, niin kaikki rahat palautuvat tilaajille takaisin ja projekti raukeaa. Pöyhösen Bel Vel oli Mesenaatti.me-palvelun pilottiprojekti, jolla saatiin kerättyä levyntekoon 7 500 euroa, kun tavoite oli 3 000.

Sopivat soittajat Pöyhönen löysi, kun hän oli esiintymässä Pop up -jazzklubilla, jota veti Anni Mattila. Samalla keikalla oli soittamassa trio, johon myös Anni kuului. Se oli kokoonpano, joka soitti myöhemmin Bel Vel -levyllä.

– Soitimme monenlaisia biisejä ja huomasimme heti, että homma toimii. Siitä yhteistyömme alkoi.

Kieli vaihtuu

Suomenkieliseen popmusiikkiin jälkensä jättänyt Pöyhönen vaihtoi myös kieltä. Bel Vel -levyllä  lauletaan englanniksi. Tekijä luonnehtii uutta tyyliään sekoitukseksi americanaa ja altpoppia, jossa on pieniä jazz-vivahteita. Lauluissa on vahva singer-songwriter-henki.

– Löytääkseni taas kipinän kävin Kööpenhaminassa kaksi vuotta laulaja-lauluntekijäkurssia, jossa tehtiin biisejä sekä treenattiin tulkintaa, esiintymistä ja laulutekniikkaa. Siksi tuntui luontevalta kirjoittaa pitkästä aikaa englanniksi. Pidimme säännöllisesti songwriter’s circle -sessioita, joissa esitimme biisiaihioitamme. Hyvä palaute sai minut tosissani miettimään englanninkielisen levyn tekemistä. Monilla uusilla tuttavuuksillani on erilaisia lauluntekijäklubeja Euroopassa. Halusin tehdä itselleni setin, jota voin käydä tarpeen tullen siellä esittämässä.

Lauluntekijä on työssä koko ajan. Aiheita kertyy vain elämällä ja keräämällä.

– Aiemmin tein tekstin ja melodian yleensä samaan aikaan, mutta opettelin jo aika varhain tekemään tekstejä myös valmiiseen melodiaan. Nykyään teen lähes poikkeuksetta tekstin ensin valmiiksi. Kasaan itselleni otsikoita, lauseiden pätkiä, aforismeja, tarinoita ja muuta sälää, aina kun törmään johonkin itseäni puhuttelevaan asiaan. Näistä sitten kirjoittelen niitä näitä, etsiskelen sopivia sanoja, metaforia ja lauseita biiseihin. Löytämiini asioihin etsin hyviä riimejä ja ryhdyn väsäämään tekstiä. Totta kai joskus teksti syntyy myös ilman noita välivaiheita, mutta välillä sitä pitää hakea kiertotietä.

Säännöllisyys pitää hanat auki

Laulut syntyvät inspiraation ja tekemisen yhdistelmästä, jossa inspiraatio on sivuosasa ja toimii tekemisen katalysaattorina. Pitkän linjan tekijänä Pöyhönen on löytänyt itsestään monenlaisia puolia. Laulut syntyvät, mutta milloin ja mihin tahtiin? Sitä on joskus vaikea selittää ulkopuoliselle. Luovuuden hanat on hyvä pitää valmiina ja kunnossa.

– Olen aina ollut aika hidas kirjoittaja. Aihiot kehittyvät ja hautuvat useimmiten kauan, ennen kuin kehittyvät biiseiksi. Toisaalta sen kuuluisan deadlinen lähestyessä tahti tiivistyy kummasti. Tämähän on useimmille meistä volumelaji, jossa määrä monesti myös mahdollistaa satunnaisten helmien syntymisen. Yritän säännöllisesti istahtaa tekemään biisejä, vaikka vähäksi aikaa kerrallaan joka päivä, jotta saisin mieleeni muhimaan ainakin jotain. Muut työt vaikuttavat tietysti paljon kirjoittamistahtiin. Viime kesän 45 musikaaliesitystä Turussa tyrehdyttivät kieltämättä biisintekohanat melko totaalisesti, mutta syksyn mittaan hinku biisintekoon on taas virinnyt.

Uusi levy on jo työn alla.

Pienet purot

Pöyhösen mielestä menneeseen on turha haikailla. Hän on seurannut alaa kauan ja monelta kantilta. Toimeentulon virta on muuttunut moneksi pieneksi puroksi. Musiikintekijöitä, esiintyjiä ja erilaisia kilpailuja on alalla enemmän kuin koskaan. Paljon on myös tähdenlentoja ja lupauksia, jotka eivät saa tuulta siipiensä alle. Kokemus antaa Pöyhöselle perspektiiviä, joka myös rauhoittaa mielen. Hän tietää, että ala on jatkuvaa aaltoliikettä. Kokemus tuo mukanaan myös uskalluksen. Epäonnistumisen pelko ei estä tekemästä niitä asioita, joita sydän tahtoo.

– Musiikkibisneksessä moni asia on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Rahallisesti tilanne on monille haastavampi kuin koskaan. Tämä korostuu Suomessa, koska yleisöä on vähän ja yrittäjiä paljon. On pakko luoda useita puroja, jos mielii tulla jollain toimeen. Itselläni ne purot ovat muodostuneet jo pitkään monenlaisesta tekemisestä: spiikeistä, laulunopetuksesta, erilaisista workhopeista ja klinikoista sekä viimeksi musikaalinäyttelemisestä, siis keikkojen ja tekijänoikeuskorvauksien lisäksi. Tunnen itseni vapautuneeksi siinä mielessä, että mun ei ole ihan pakko käydä raapimassa voita leivän päälle soittamalla vanhoja biisejä. Toki välillä pakkaan kitaran autoon ja soitan akustisesti myös vanhoja biisejäni, mutta melko harvoin.

Vauhti on ollut niin kova, että tulevaisuutta Pöyhönen ei osaa ennustaa. Yhteen lauluun hän kuitenkin palaa aina uudelleen. Se on hänen rakkain laulunsa, Tyhjä taulu (säv. ja san. Pöyhönen).

– Se liittyy poikani syntymiseen. Nykyään jammailemme sitä kahdestaan. Poika naputtelee pientä djempeä ja minä rapsuttelen kitaraa.

---