Huovinen näyttää rokkarilta, jonka voisi yhtä vaivatta sijoittaa Hanoi Rocksin tai Yön riveihin. Juicen esikuvakseen tunnustava biisinkirjoittaja käsittelee lauluissaan niin keikkamiehen koti-ikävää kuin vakavampiakin asioita. Musiikillisesti karheaäänisen laulajan voisi sijoittaa jonnekin Bablon ja Pate Mustajärven välimaastoon. Glamrockin ja iskelmän vaivatta naittava porilaisuus kuuluu ja näkyy Huovisessa. Tampereen vuodet ovat tosin jättäneet puheenparteen oman tunnistettavan aksenttinsa.

Trubaduuri ei voi jäätyä

Huovinen aloitti bändikuvioita samaan aikaan Simo Silmun kanssa 90-luvun vaihteessa Porissa. Soittipa kitaristi Yölinnussakin yhtyeen alkutaipaleella. Vuosituhannen vaihteessa rokkarin nappasi riveihinsä toinen Porin legenda, Pertti Neumann. Hänen duossaan Huovinen soitti vajaan vuoden. Varsinainen ammattimainen kiertäminen alkoi kuitenkin vasta Aarne Tenkanen & Tempuntekijät -yhtyeen riveissä vuonna 2004. Tenkasen keikkojen avausaktina nähtiin monesti Huovisen trubaduurisetti. Sitä kautta syntyi paljon kontakteja, mikä mahdollisti ammattimaisen kiertämisen. Sitä lähtien Huovinen ei olekaan muita töitä tehnyt, jos ei toisinaan heitettyjä Yöradion juontokeikkoja lasketa. Mies ja kitara -keikat ovat Huoviselle kaikkein haastavimpia.

– Trubaduurin homma on soittamisen kuningaslaji. On kaikista vaikein juttu mennä yksin lavalle tuntemattomien ihmisten eteen. Ei voi jäätyä, vaan täytyy löytää kontakti yleisöön. Bändin kanssa voi, vaikka olisi vähän huonompikin meininki, pitää hauskaa keskenään. Trubaduuri on yksin. Jos mokaa, mokaa yksin. Ei ole bändikavereita nauramassa. Mutta kun yhteyden löytää, se on hirveän palkitsevaa. Se on monissa pikkupaikoissa tapahtuma kun trubaduuri karauttaa paikalle. Ei niillä kuppiloilla ole varaa palkata bändejä. 

Taloudellinen lama on puraissut loven ravintoloiden musiikkibudjettiin. Toisaalta etu voi olla trubaduureilla. Jos bändien palkkaaminen on ravintolalle kallista tilataan mies ja kitara. Valitettavasti monissa paikoissa sekin on jo mies ja karaokelaitteet. Huovinen tahkoaa kuitenkin noin sata keikkaa vuosittain.

– Yllättäen viimeisen vuoden aikana bändikeikkaa on ollut enemmän kuin koskaan. Jos niitä on noin 40 vuodessa, on trubaduurina saman verran. Duo-keikkaa Aarne Tenkasen kanssa on jotain parikymmentä vuosittain, kertoo puolisentoistatuhatta keikkaa tehnyt Huovinen.

– Trubahomma kiehtoo minua juuri sen haasteellisuuden takia. Se on aika pelottavaakin välillä. On semmoisia mestoja että on oikeasti äitiä ikävä. Se negatiivinen puoli on se, että se on aika yksinäistä hommaa. Keikkapaikalla ei monesti ole mitään juttukaveria ja ne on jumalattoman pitkiä ne yöt kun roudaa yksin ja ajaa, ehkä satojen kilsojen päästä, yöllä kotiin.

Toisaalta Huovinen pitää ajamisesta. Siinä on aikaa funtsia. Bändin kanssa keikkaillessa hän on myös ratissa ”niin eipähän tule kupiteltua”. Trubakeikoilla artisti usein myös nukkuu keikkapakussaan. Huovisen keikka-alueena on koko Suomi, Kilpisjärveltä Helsinkiin. Lapin rundin hän tekee kerran vuodessa ja Oulun leveysasteilla voi käydä useamminkin. 

Trubaduurin keikkakalenterin mahtuu muutakin kuin pubinnurkkaa. Elokuun alussa Huovisen bändi oli soittamassa Neste Oil -rallin erikoiskokeella vip-vieraille. Välillä miestä tilataan kotisynttäreille tai firmabileisiin, ja viime syksynä Huovinen sai kutsun tulla kitaroineen EM-kultaa keihäänheitossa voittaneen Antti Ruuskasen kultajuhliin Pielavedelle.

– Se oli ilo ja kunnia. Ajattelin, että nyt alkaa olemaan yleisömäärät kohdillaan. On myös kova paikka olla yksin kahdentuhannen ihmisen edessä kun ne odottaa, että ”teeppä nyt jotain”! Se keikka oli hieno juttu, koska ei minulla ole mitään tekemistä Pielaveden kanssa. Olen toki ollut siellä ja lähikunnissa joskus keikalla.

Oma levy on käyntikortti

– Mikään biisiautomaatti en ole, mutta jos Viidestoista yö toivotaan niin kyllä mä sen soitan kun se olisi muutenkin setissä. Tietenkin otan siitä sulan hattuuni. En yritä soittaa mitä en osaa. Ihailen niitä laivatrubaduureja, jotka vetää pari tuhatta biisiä. Tosin kansioistahan ne yleensä soittaa. 

Huovisella on periaate, että hitin perään voi soittaa yhden tai pari omaa. 

– Välillä yleisöstä näkee, että pitää soittaa vain cover-matskua. Se vaihtelee paljon. Bändin kanssa voi vetää enemmän omia. En koskaan tee biisilistaa. En halua fakkiutua kaavaan vaan lukea tilannetta. Omien biisien soittaminen on enemmän itseilmaisua, mutta kyllä minä diggaan niistä cover-biiseistä mitä soitan. Yleisöä on luettava koko ajan. Menen monesti pubin puolelle ennen keikkaa kattelemaan ihmisiä. Mietin niiden elämäntarinoita ja mietin mikä uppoaisi yleisöön. Ihmisillä on myös pienempi kynnys tulla juttelemaan yksinäiselle trubaduurille.

Huovinen on julkaissut viisi levyä ja yhden kokoelman. Ensimmäinen, Eteläranta, ilmestyi vuonna 2005. Tuottajana ja kitaristina mukana on vuodesta toiseen ollut toinen porilainen, luottomies Jani Viitanen. Levyt on tehty Tampereella ja suurin osa muusikoista on niin ikään sieltä vaikka Huovinen onkin muuttanut perheen myötä Mäntsälään. Omasta Paholaiset-bändistään huolimatta Huovinen on palkannut levyille studiomuusikot – poikkeuksena levy Elossa jossain (2009). Siinä Huovinen soittaa kaikki instrumentit paitsi rummut. 

– Suunnittelin myös mies ja kitara -levyn julkaisemista, mutta sitten meni pupu pöksyyn. En omaa Bruce Springsteenin karismaa, enkä voi tehdä Nebraskaa. Siitä olisi tullut liian pitkäveteinen. Se mikä toimii livenä ei toimi levyllä.

Satsaus varmoihin studiomuusikoihin on ollut Huovisen mielestä kannattavaa, vaikka levyt eivät olekaan mikään rahasampo. Viime vuonna ilmestynyt Suden vuosi -cd/dvd maksoi kaikkineen noin kuusituhatta euroa.

– Vaikka levyllä oli paljon tosi hyviä soittajia niin heidän kustannuksensa olivat melko vähäiset. Suhteet tietty auttaa noissa jutuissa paljon, varsinkin kun osa on hyviä tuttuja. Ainakin tähän asti ne ovat aina myyneet vuodessa parissa sen verran, että pääsen omilleni ja pystyn tekemään taas seuraavan. Jos Teostot ovat olleet hyvät, olen sijoittanut niitä rahoja levyihin. Ainoa ongelma on se, että näillä budjeteilla ei markkinointirahaa ole yhtään.

Levyt julkaisee Huovisen oma Robin’s Records. Viimeisimmän levyn jakelun hoiti Suomen musiikkitukku. Esiintyessään Huovinen muistaa välispiikeissä aina mainita jos soittaa oman biisin. Keikan jälkeen levyjä on myynnissä.

– Ei levymyynnillä tienaa, mutta pidän levyjä hyvinä käyntikortteina. Ihmiset ehkä soittavat niitä iltaa istuessaan kavereilleen ja kertovat että olivat kuuntelemassa keikkaani. Spotify on hyvä keikkamyynnissä. YouTube on myös hyvä koska yleisö kuvaa paljon. Paras on kuitenkin hyvä keikka. Soittamalla hyviä keikkoja saa lisää keikkoja. Sana kulkee. Aina yleisössä on joku joka tuntee ravintoloitsijan tai jolla on tulossa häät tai synttärit. 

Hullut ideat poikivat

Huovisella on oma firma, avoin yhtiö, jonka kautta hän hoitaa rahaliikenteen.

– Omia kontakteja rupesi olemaan niin paljon, että pystyin tammikuussa soittamaan paikat läpi, että otatteko keväälle yhden keikan ja syksylle toisen. Miksi antaisin niistä vähistä keikkaliksoista siivun ohjelmatoimistolle? Siihen ei ole varaa.

Huovisella on onnekas tilanne kun yhtiössä on toinen osakas, Markku Huttunen, joka auttaa keikkamyynnissä ja on toisinaan mukanakin autokuskina. 

– Markku on vanha yrittäjä ja musadiggari, joka halusi auttaa minua. Hän ei halua työstään palkkaa. Kutsun häntä manageri Huttuseksi. Yhdessä mietimme hulluja ideoita mitä voisi toteuttaa. 

Yksi näistä ideoista oli yhteistyö JYP:in kanssa – Huttunen on myös Jyväskylästä. Miehet keksivät myydä Huovisen singlen lätkäjoukkueelle niin, että JYP sai kansilehden itselleen. Sinkku oli joukkueen lahja faneille ja sitä jaettiin tuhannen kappaleen erä matsien yhteydessä. Näin Huovisen musiikki levisi tuhansiin koteihin. 

– Aloin miettimään, että lätkäjoukkueissa käy aika paljon väkeä. Ihmiset rakastavat kaikkea mitä saa ilmaiseksi. Flyeri on helppo heittää roskiin, mutta ei levyä. Luulen, että ihmiset kuuntelevat ainakin kerran sen levyn. Tällaisina vaikeina aikoina luovuus nousee arvoonsa ja mitä hullumpia ideoita kannattaa kehitellä. Tuhannen levyn ostaminen lätkäjoukkueelle, jolla on miljoonabudjetti, ei ole mitään. Tällaiset lahjat ovat firmoille vähennyskelpoisia.

Tommy Huovinen -file