Ensimmäinen kuukausipalkkainen työ 28 freelancer-vuoden jälkeen tuntuu Katriina Honkasesta mukavalta, onhan Mikkelin teatteri hänelle tuttu. Honkanen oli tekemässä sinne viidettä ohjaustyötään, kun johtajan pesti tuli haettavaksi.

– Toki aluksi epäilin, olisiko se mun hommani. Mutta työnkuvani on viime vuosina laajentunut tuotannolliseen suuntaan: olen järjestänyt konsertteja, kiertueita ja festivaalejakin. Teatterin johtaminen tuntui hyvältä jatkumolta, Honkanen sanoo.

Hän haki pestiä kollegojen rohkaisemana ja sitten ”yllätti itsensä tulemalla valituksi”. Prosessi oli lopulta hyvin impulsiivinen, mikä sopii Honkasen tyyliin.

– Saatan hyvin impulsiivisesti ja nopeasti tarttua johonkin ajatukseen. Toteutuksessa olen huolellinen.

Lauluntekijä näytelmän keskiössä

Jos helmiä kyyneleet ois -musiikkinäytelmä sai ensi-iltansa Mikkelin teatterissa syksyllä samoihin aikoihin, kun sen ohjaaja – ja nyt siis myös teatterinjohtaja – ripusti verhoja uuteen Savon-tukikohtaansa. Näytelmä on Ilpo Tuomarilan kirjoittama ja kertoo sanoittaja Helena Eevasta, joka kirjoitti lukuisia tunnettuja laulutekstejä ja kuoli nuorena, vain 36-vuotiaana. Hänen tekstejään ovat mm. Jos helmiä kyyneleet ois, Eron hetki on kaunis, Kulkuriveljeni Jan, Sunnuntaina sataa aina ja Lasten liikennelaulu.

Helena Eeva kirjoitti miehisillä salanimillä.

– 1950-luvulla ei katsottu olevan soveliasta, että nainen käsittelee tunteita julkisesti, omalla nimellään. Arveluttavaa oli myös se, että sanoittaja sai aviottoman tyttären, joka kasvoi sukulaisten luona eri puolilla Suomea. Helena Eevan kuolinsyytä ei tiedetä, mutta se tiedetään, että hänen elämäänsä liittyi uupumusta ja masennusta, kertoo Honkanen.

– Monista artisteista on tehty musiikkinäytelmiä ja niinpä se, että näkökulma onkin nyt lauluntekijän, tuntuu hyvältä. Laulut ovat näytelmässä läsnä koko ajan, mutta varsinaisesti siinä ei näytetä laulun tekemistä, vaan kerrotaan Helena Eevan hyvin rankka elämäntarina fiktiivisesti.

Ilpo Tuomarila on kirjailijan vapautta käyttäen nivonut näytelmässä kuultavat laulut dramaturgiaan niin, että ne kuvaavat sanoittajan elämäntilanteita. Osa kirjailijan tulkinnoista varmaan pitää paikkansa, kuten se, että Kudon pientä sukkaa on kirjoitettu omalle tyttärelle.

– Ehkä tätä kautta katsojalle avautuu se, miten laulut voivat saada alkunsa oman elämän tapahtumista.

Näytelmää esitetään Mikkelissä kevääseen saakka.

Wings to Fly -projekti naisten hyväksi

Viime talvena Katriina Honkasesta tuntui, että joka puolelta pullahti juttuja siitä, miten huonosti naisia kohdellaan. Oli uutisia Intiassa tapahtuvista raiskauksista, ja sitten Hesari julkaisi Meeri Koutaniemen valokuvia tyttöjen ympärileikkauksesta. Yhden kuvatun tytön silmissä oli jotain sellaista, mistä Honkanen ei päässyt yli.

– Ajattelin, että nyt tarttee jotain tehdä, eikä mikään pikku nyplääminen riitä.

Honkasen kiukku potkaisi käyntiin taiteilijalähtöisen hankkeen nimeltään Project Wings to Fly. Siinä eri taiteenalojen tekijät ottavat teoksissaan käsittelyyn naisiin kohdistuvat vääryydet, ja siten levittävät tietoa asiasta.

– Mehän ei täällä Suomessa voida puhua suulla suuremmalla silpomisista ja Intiassa tapahtuneista naisten raiskauksista. Lähtökohta on kaikenlainen naisiin kohdistuva väkivalta, koska siitä mekin tiedetään. Monet ovat kokeneet tytöttelyä, ja kyllä Suomessa paljon naisia raiskataan, on myös kotiväkivaltaa. Problematiikkaa löytyy täältäkin ja halusin, että aiheen käsittelytapa on mahdollisimman laaja.

Honkanen toimii projektin pääkoordinaattorina, ja eri taiteenaloille on omat koordinaattorinsa. Lokakuussa lanseerattu projekti alkaa Suomessa Naisten päivänä 8. maaliskuuta 2015 ja päättyy vuotta myöhemmin isoon mediatapahtumaan, joka on projektin varsinainen varainhankinta-tapahtuma. Mukana on Plan Suomi.

Honkanen haluaa projektista maailmanlaajuisen ja epäili hetken, onko nyt tullut keksittyä jotain mahdotonta.

– Yhtäkkiä musta alkoi tuntua, että olenkohan mä jotenkin sekoomassa. Piti soittaa miehelle töihin ja kysyä olenko hänen mielestään ihan normikirjoissa vielä vai pitäisikö hakeutua hoitoon. Idea tuntui niin suuruudenhullulta. Mutta mitään ei saa jos ei yritä.

Project Wings to fly – haaveille siivet -projektin sivu löytyy Facebookista.

Nyt suosio on marginaalia

Musiikki tuli vahvasti Katriina Honkasen elämään 70-luvun puolivälissä. Suurin rakkauden kohde oli The Beatles, joka innosti soittamaan kitaraa ja laulamaan. Musiikkiopiston pianotunneilta ei löytynyt sitä, mitä Honkanen musiikilta haki: luovuutta, iloa ja mahdollisuuksia. Kuopion nuorisoteatterissa hän lähti mukaan cover-bändiin, ja kirjoitti ensimmäiset biisit Teatterikorkeakoulussa vuonna 1986 radiosarjoihin Hävykkäät, Namutädit ja Kananlihalla. Laulut olivat lyhyitä, melko räävittömiäkin kappaleita, joista osa päätyi Tuomari Nurmion ja Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen tähdittämälle pitkäsoitolle Paljaat uneksijat.

Näiden pienten laulujen myötä alkoi Katriina Honkasen ura myös vakavampien laulujen tekijänä, ja ensimmäinen sooloalbumi Uni näki päivänvalon 1990.

– Mulla on sellainen tunne, että jos tänä päivänä tekisin sen ensilevyn minkä tein vuonna 90, niin en saisi levytyssopimusta. Musiikkini ei ole missään lokerossa, se ei ole valtavirtaa eikä riittävän marginaalia.

Kauppojen levyhyllyistä ei löytynyt sopivaa lokeroa Honkasen musiikille, joka lyhyesti kuvattuna on folkahtavaa kotimaista runollisin tekstein.

–  Kun mä aloitin niin  naisen olisi pitänyt olla jotenkin rock. Mun levyt laitettiin iskelmähyllyyn. No, eihän keskiverto iskelmänkuuntelija näitä mun laulelmiani halua. Ja sitten taas se, joka ei kuunnellut iskelmää, ei mennyt iskelmälaarista mun levyjä etsimään.

Muitakin vastoinkäymisiä oli – kuten se, että eräs levy-yhtiö perui lupauksensa debyyttilevyn julkaisemisesta ja väitti, ettei sellaisesta edes ollut puhuttu. Honkanen soitteli viime het-kellä muusikoille, että ei tarvitse tulla studioon, levyä ei tehdä.

– Silloin ajattelin, etten ikinä tee mitään kun tämä ala on näin järjetön. Mun mieli kuitenkin muuttui ja kun levy kaksi vuotta myöhemmin julkaistiin, niin siihen tuli ihan eri laulut. Ja hyvä niin.

Kutsumusammattiko ilmaista työtä?

Ensilevyn jälkeen Honkanen on levyttänyt tasaiseen tahtiin vuoden tai kahden välein. Viime vuosina levytystahti on tosin harventunut, sillä työnkuva on laajentumistaan laajentunut, ja monet isot teatteriprojektit ovat vieneet aikaa musiikin tekemiseltä. Viimeisin levy Joutomiehiä ilmestyi keväällä 2013, sitä edellinen Halla vuonna 2009. Honkanen sanoo, että teatterin parissa työskenteleminen ruokkii mukavasti lauluntekoa, ja päin vastoin.

– Näyttelijän roolin tekeminen ja biisin tekeminen ovat lähellä toisiaan. Kumpikin lähtee ensimmäisestä impulssista. Sen jälkeen on vuorossa eksyminen, ja sitten siihen ensimmäiseen ideaan palaaminen. Siis sen miettiminen, että mikä mulle tuli tästä roolista ensimmäisenä mieleen. Tai mikä oli ensimmäinen ajatus tästä biisistä. Laulaminen ja näytteleminen sen sijaan ovat kaksi ihan eri asiaa – ellei laulaminen tapahdu roolissa.

Biisit syntyvät silloin nopeimmin, kun Honkanen tilaa itselleen laulun jostain aiheesta ja asettaa sille dead linen.

– Silloin ei olla kuin autiomaassa, vaan on ne tietyt raamit, joiden sisään pitää biisi tehdä. Tekeminen on määrätietoista. On muuten jännä, miten tietyt myytit ja ajatukset siitä, millainen on oikea taiteilija, elää hirveen vahvana. Yksi myytti on se alkoholinkäyttö ja toinen on se, että taiteilijan pitäisi elää ilman tuloja, koska hän tekee aatteellista kutsumustyötä. Onhan maailma täynnä muitakin kutsumusammatteja. Opettajat, papit, lääkärit – pitäisikö näiltäkin viedä mahdollisuus tuloihin?

Honkasta kismittää se, että ”vapaan tiedonsiirron nimissä” musiikin pitäisi olla kaikkien saatavana netissä, ilmaiseksi.

– Ihme argumentti. Musiikki ei ole tietoa vaan taideteos. Ja tämä ”menkää keikoille, siitä saatte rahaa” on myös ihan ihme kommentointia. Kun kaikki tekijät eivät keikkaile. Ja vaikka keikkailisivatkin, niin eihän niitä biisejä siellä keikoilla tehdä. Se on ihan eri työtä kuin esiintyminen.

– Eikä niitä keikkojakaan määrättömästi saa. Suomi on pieni markkina-alue. Vaikkapa Jenkeissä riittää, jos väestöstä promille on sun kuulijoita. Suomessa, vaikka sun kuulijoita olisi prosentti väestöstä, niin se on vähäinen määrä. Kaikki keskittyy. Ei voida puhua, että suosion kärjessä olevat ovat valtavirtaa. Heistä on tullut marginaalia.

Maailman paras minä

Voisi kuvitella, että monessa mukana olevalla ja helposti asioihin heittäytyvällä Honkasella on luontaista rohkeutta ja itsetuntoa vaikka muille jakaa. Eräässä haastattelussa (Eeva, 12.3.2012) hän kuitenkin kertoo lapsuudestaan, joka ei ollut itsetuntoa kohottava vaan päinvastoin latistava. Vasta oman lapsen syntymän myötä hän tunsi saavansa ”oikeutuksen elää, olla ja hengittää tässä maailmassa”.

– Jossakin se epävarmuuden peikko vaanii koko ajan. Kyllä mä välillä kritisoin ja suomin itseäni siitä, että mä en riitä. Tai kiroon itteeni, että mitä tulin taas luvanneeksi. Mutta sitten mä vaan teen, ja joskus onnistuu paremmin ja joskus huonommin. Yrityskin on enemmän kuin se, ettei tekisi mitään. Ikä tuo armollisuutta ja sitä ajatusta, ettei mun tarvitse verrata itseäni johonkin toiseen. Olen vuosien varrella oppinut, etten voi olla maailman paras kaikessa. Voin olla vain maailman paras minä.

Katriina Honkanen on näytellyt useissa teattereissa sekä tv-sarjoissa, joista näkyvin on TV2:n Metsolat, missä hänellä oli Eeva Metsolan rooli. Metsoloiden ensiesitys oli televisioissa jo vuosina 93–95, ja sarja tuntuu nyt olevan jonkinlaisessa kulttimaineessa nuorten keskuudessa. Honkanen on kerran jos toisenkin saanut miettiä vastausta uuden sukupolven kysymyksiin “minkä värinen auto Metsolan sillä ja sillä oli jaksossa se ja se”.

– Ihan kuin mä nyt tollasia muistaisin, nauraa Honkanen.

Joskus käy niinkin, ettei Metsoloihin viittaaminen hymyilytä yhtään.

– Maikkarin teksti-tv:ssä oli uutinen ”Metsola-tähdestä Mikkelin teatterin johtaja”. Ihan saatananmoista latistamista tommonen – ihan kuin se olisi mun ainoa työ. Ja ihan kuin Metsoloita olisi tehty vuosikausia, vaikka jaksoja oli vain 42.

Honkasen mielestä Metsoloiden suosio perustui osittain siihen, että sarja kuvasi aikaa, jolloin Suomi nousi lamasta.

– Että olihan se sikäli merkityksellinen. Mutta ei mun hautakivessä tule lukemaan Katriina Honkanen, Metsolan Eeva.

Jutussa mainittujen Helena Eevan sanoitusten tekijätiedot
Jos helmiä kyyneleet ois, Eron hetki on kaunis säv. Toivo Kärki
Kulkuriveljeni Jan, Sunnuntaina sataa aina säv. Tapio Rautavaara, 
Lasten liikennelaulu säv. Georg Malmstén, Kudon pientä sukkaa säv. Tapio Lahtinen