Pitkän uran aikana jokaisen artistin kuulijakunta vaihtuu tai ainakin muuttuu. Läntisen ura on kestänyt yli 35 vuotta, ja keikoille on ilmestynyt myös seuraava sukupolvi. Muutama vuosi sitten Kevät ja minä -biisistä (säv. ja san. Läntinen) tehtiin uusi versio Kulman pojat -elokuvaan. Elokuva pyöri Läntisellekin rakkaan lajin, jalkapallon, ympärillä. Laulun uusi versio oli nimeltään Jari ja minä (san. Teppo Airaksinen). Elokuvan myötä ilmestyi uusia ihmisiä myös Läntisen keikoille.

”Monet ovat löytäneet levyt vanhempiensa hyllystä, kun he ensin ovat joutuneet niitä pakosta kuuntelemaan. Yhdeksänkymmentäluvun loppupuolella mun kuulijakunta oli sen ikäistä, että niiden lapset ovat nyt keikoilla. Tän mä oon selvästi huomannut ja sitä on vaikea selittää miksi he ovat siellä. Biisien aiheet tietysti puhuttelevat aina, ne eivät ole aikaan sidottuja.  Jari ja minä -biisi jotenkin myös vapautti tilannetta, koska yleisön joukossa on melkein aina joku Jari. Sitä paitsi nuoret aikuiset ovat nykyään paljon avoimempia. Enää ei välttämättä tarvitse valita omaa puoltaan tai kuulua johonkin ryhmään, joka kuuntelee jotain tiettyä musiikkia. Se on hieno juttu.”

Kaikki alkoi
rakkaudesta musiikkiin

Palataan Läntisen värikkään ja vaiheikkaan uran alkulähteille. Tarina on tuttu. Läntinen kävi Turun musiikkikirjastossa, kuunteli radiota, oli vakiovieras konserteissa ja roudausapuna aina kun tarvittiin. Hän eli ja ahmi sitä maailmaa, josta hänelle myöhemmin tuli ammatti. Trumpettia hän soitti kuusi vuotta. Alusta asti Läntisellä oli musiikissa yksi intohimo: rockmusiikki. Englanninkieli oli hänelle luontevaa. Läntisen 1980-luvulla aloittanut yhtye Boycott oli yksi niistä harvoista, jotka pyrkivät määrätietoisesti tekemään läpimurron USA:ssa. Suomessa harva uskoi kotimaisen yhtyeen Amerikan-valloitukseen. Silti yleisö odotti sitä ensimmäistä, sitä jäänsärkijää.

”Me oltiin oltu Los Angelesissa viisi viikkoa, CBS-yhtiön piikkiin. Ne tyypit sanoivat, että kannattaisi jäädä vielä tänne. Joku laski, että siellä oli silloin yksitoistatuhatta bändiä etsimässä omaa taivaspaikkaansa ja me oltiin jo kepitetty kymmenentuhattaviisisataa, eli oltiin jo hyvässä vauhdissa. Kaikki oli auki ja mahdollista, media ja club scoutit olivat innoissaan. Soitin sieltä, että saisiko vielä rahoitusta, me tehtäis vähän duunia, tää vois lähteä tästä. Hanoin jenkkimanageri Richard Bishop sanoi, että bändi on kova ja Tommi on helvetin kova tähti. Vesterisen Seppo auttoi meitä myös. Se kaikki kuitenkin jätettiin ja tultiin Suomeen, toki monien festivaalien pääesiintyjäksi. Me ei ihan vastattu siihen kutsuun mikä saatiin. Mä sain vielä Toni Tony Tonen managerilta henkilökohtaisen pyynnön jäädä. Mä olin oman unelmani kanssa aika yksin, kun mietin sitä nyt. Se oli se paikka, jossa olisi pitänyt laittaa kaikki peliin. Katkera en ole kuitenkaan. Paljon oon saanut.”

Nostetta
Neuvostoliitossa

Neuvostoliitossakin Boycott oli esiintymässä kaksi viikkoa Olympiski Kompleksissa ja pari kertaa koripallohallissa. Paikat olivat loppuunmyytyjä.  Suljetussa maassa rokki eli kulta-aikaansa, koska se oli myös tietyllä tavalla kielletty ja saavuttamaton hedelmä.

”Se oli käsittämätön juttu, meillä oli kova noste. Fanit itkivät peräämme rautatieasemalla, kun lähdimme sieltä pois, se oli huimaa menoa. Koko reissusta jäi vain yksi cocacolakameran kuva muistoksi. Oltiin seitsemänneksi suosituin bändi siellä. Ennen Bon Jovia me tehtiin ensimmäinen levydiili dollarilisenssillä. Siihen kuului 50 000 levyä, mutta todennäköisesti ne painoivat niitä kuitenkin yli miljoonan. Heli Nevakare meni sinne rauhanfestivaaleille, jossa oli Bon Jovi ja Ozzy Osborne esiintymässä. Siellä oli huudettu myös Boycottia lavalle. Heli kyseli Suomessa multa, että mitä te ootte tehneet siellä?”

Soolouralle
balladeilla

Läntistä kyseltiin soolouralle. Hän mietti sitä pitkään, koska oli aina ollut osa bändiä, lisäksi hän ei halunnut jättää mitään kesken. Hän halusi kuitenkin mennä johonkin suuntaan, löytää musiikista jotain uutta. Ressu Redford oli juuri tehnyt läpimurtonsa suomenkielisellä musiikilla. Levy-yhtiö ehdotti, että Läntinen laulaisi myös suomeksi, koska kaikki merkit viittasivat siihen, että sillä olisi kysyntää markkinoilla. Läntinen koki, että kaikki piirit eivät sulattaneet hänen ratkaisujaan.

”Kesti kauan ennen kuin sisäistin sen jutun. Ekat biisit olivat pehmeitä balladeja, ja mulle tultiin heti sanomaan, että mä oon pettänyt rock and rollin.  Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä, koska se ei ole pettänyt mua.”

Ensimmäisen soololevyn aikoihin Juha Tapaninen soitti Läntiselle, että oli tehnyt laulun koulukiusaamisesta; Syvälle sydämeen sattuu. Aihe oli noussut pinnalle yhteiskunnalliseen keskusteluun.

”Mä tiesin heti, että tää on kova. Se oli siihen hetkeen iso juttu. Levystä otettiin toinen painos, jossa tää biisi oli, ja se räjäytti pankin. Biisi on jäänyt elämään omaa elämäänsä. Se on melkein aina esitettävä.”

Läntisen sooloura lähti siitä lentoon. Hän teki paljon keikkoja ja kaksi ensimmäistä levyä myivät platinaa. Läntinen sai vuoden 1995 miessolisti-Emman.

Juhlavuoden
Liekki palaa

Tänä vuonna ilmestyi Läntisen 35-vuotisen uran kunniaksi juhlalevy Liekki palaa, joka on läpileikkaus tuotannosta.
Uusien laulujen aihiot pyörivät mielessä koko ajan.

”Ennen tuli melodiat ensin. Iän myötä tilanne on muuttunut, ja nykyään tulee joku rivi tai lause, joka puhuttelee heti. Jonkun aihion kypsyttely voi tosin kestää vaikka kymmenen vuotta, mutta se ei haittaa. Olen oppinut laittamaan puhelimeen muistiin kaikki aihiot. Just kuuntelin vanhoja demoja ja aihioita, jotka oon ottanut talteen ja tajusin yhtäkkiä, että tässähän on levy valmiina.”

Intohimo on sana, jota Läntinen toistaa usein. Se on hänen mielestään ydin, jota jokaisen lauluntekijän pitäisi vaalia. Läntinen laittoi viinipullon korkin kiinni jo monta vuotta sitten ja yllättyi, kuinka paljon se vapautti voimavaroja tekemiseen. Hän päätti keskittyä positiivisiin asioihin. Läntinen myöntää, että elämä on täynnä erilaisia sävyjä ja vain yhtä totuutta ei ole. Iän myötä hän on löytänyt myös harmonian elämäänsä, ja maailma on näyttäytynyt hänellä entistä mielenkiintoisempana. Se on täynnä laulun aiheita.

”Mä en enää näe itseäni muiden kautta. Ei tartte läähättää spanielin lailla. Ennen mä kelasin paljon sellaisia asioita, jotka ovat mun luonteen vastaisia. Negatiivisuus otti valtaa. Mun ajattelutapa on nykyään positiivisuus, mä sovitan askeleeni sen mukaan. Elämä helpottuu, turha on murehtia asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan, ja toisaalta taas vaikuttaa niihin mihin voi. Turha säätää mitään. Kiva kun on kivaa.”


Taukoa ja
politiikkaa

Vuonna 2006 Läntinen teki ison päätöksen ja lähti Portugaliin perheensä mukana. Oman uransa hän laittoi tauolle ja keskittyi koti-isän rooliin. Neljä vuotta Portugalissa antoi hyvän perspektiivin seurata matkan päästä Suomen musiikkielämää, joka muuttui hurjaa vauhtia. Läntinen latasi pattereitaan, ja kun tekemisen palo taas löytyi, hän huomasi pelaavansa eri peliä kuin mistä oli lähtenyt pois.

”Tuli artisteja, joista en tiennyt mitään. Tuli uusi aalto. Bisnespuoli meni ihan repaleiseksi, ihmiset vaihtuivat ja ala polarisoitui entisestään. Tein joitakin biisejä Portugalissa, mutta kyllä ne aika laihoja vuosia olivat. Hyviä ideoita kyllä syntyi. Joskus tuntuu siltä, että on ihan hyvä, ettei ole enää ihan ytimessä. Reunalla on hyvät tuulet. Olen löytänyt tärkeitä asioita, jotka eivät välttämättä liity töihin.”

Politiikka on aina kiehtonut Läntistä. Häntä pyydettiin neljä kertaa mukaan, ennen kuin hän vastasi myöntävästi. Hän ajatteli, että politiikan ja oma uran voisi yhdistää. Eduskuntavaalit olivatkin mielenkiintoinen ja silmiä avaava projekti. Hänestä ei tullut kansanedustajaa, mutta vaalit olivat rikastuttava kokemus.

”Vaalien viimeiset viisi viikkoa meni ihan unessa ja siivillä, kaikkea tapahtui. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että se oli liian lyhyt aika. Tulosten selvittyä mä olin puoli tuntia pettynyt. Mitä pidemmälle vaali-ilta kului, sen helpottuneempi oli olo. Aamulla se vasta vapautunut olikin. Tajusin, että olen vain muusikko. Kun sitä asiaa ajattelen, niin oli tosi hyvä juttu, etten päässyt sisään, jopa maankin kannalta. Kevät oli silloin ammatillisesti muutenkin hemmetin hankalaa aikaa. Kyllä se poltti molemmista päästä.”

Juhlavuosi on pitänyt Läntisen sopivasti kiireisenä. Hän ei suostu enää sinkoilemaan eri suuntiin. Hän on löytänyt oman ruutunsa, jossa on hyvä olla.

”Musiikkibisneksessä on kaksi totuutta. On kertakäyttömaailma, missä asiat tapahtuvat nopeasti diskopallon alla ja sitten on olemassa toinen todellisuus, jossa ihmiset oikeasti elävät. Siellä asiat tapahtuvat erittäin hitaasti, kuin hidastetussa filmissä. Mä kuljen siinä maailmassa. Olen siellä mielelläni.”

Läntisen lasi on aina puoliksi täynnä, niin hän haluaa itse uskoa. Se on voima, joka vie eteenpäin. Tulevaisuudensuunnitelmiaan hän ei halua lyödä kiinni liian tarkkaan. Hänen tarkoituksenaan on koota levy, jossa on 10–15 biisiä, ja tarjota niitä levy-yhtiölle. Työn alla on myös video Läntisen urasta, se pitäisi tehdä loppuun. Hän haluaa olla myös vaikuttamassa verotukseen ja ajaa musiikintekijöiden asioita.

”Elämä on ollut rikasta, oon saanut tehdä kaikkea. Liekki palaa.”

Albumeita
Boycott

Boycott (Polarvox 1987)

No! (Polarvox, 1988)

Lightning Strikes Back (CBS 1990)

Red (Sony 1990)

Tommi Läntinen soolo

Veijareita ja pyhimyksiä (platinalevy, Sony 1994)

Maalla, merellä ja ilmassa (platinalevy, Sony 1995)

Punainen graniitti (Sony 1997)

Iltavilli (Sony 1999)

Tähtilaiva (Little Red Music Oy 2002)

Popniitti (Little Red Music Oy 2004)

Läpi tulen ja jään (Sony 2005)

Isoja aikoja (Universal 2011)

Liekki palaa (Sony 2015)
Lisäksi lukuisia kokoelmia, erikoislevyjä yms.

Lauluja
Kevät ja minä, Via Dolorosa, Liekki palaa (säv. ja san. TL)
Rööperin kuu (säv. TL, san. Heikki Salo)
www.tommilantinen.fi