On paradoksaalista huomata elävänsä digitaalisessa tietoyhteiskunnassa, jossa tekijätiedot ovat heikommin paikallistettavissa kuin analogiaikana konsanaan. Ainakin musiikkimaailmassa tilanne on tekijöitä ajatellen tyly. Spotifyn bittivirrasta on turhaa etsiä Cheekin tai Rihannan biisien säveltäjiä, sanoittajia tai sovittajia. Myöskään äänitteillä esiintyvistä muusikoista ei löydy mainintaa. Artistin, kappaleen, keston ja albumin lisäksi ilmoitetaan vain levy-yhtiö, musiikkigenre ja julkaisuvuosi. Luotettavat tekijätiedot saadakseen täytyykin yleensä hankkia käsiinsä fyysinen äänite. Biisintekijöiden tai muusikkojen nimien painaminen levynkansiin ei ole ollut pelkkää musiikkifanien palvelemista, vaan siihen velvoittaa laki.

Suomen tekijänoikeuslaista kun löytyy erikseen moraalisiin oikeuksiin viittaava lauseke: ”Kun teoksesta valmistetaan kappale tai teos kokonaan tai osittain saatetaan yleisön saataviin, on tekijä ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.”

Lain perusteella tekijätiedot pitäisi siis löytyä myös kaikista musiikin verkkopalveluista. Jostain syystä lain määrittämää hyvää tapaa ei verkon puolella noudateta, eikä tekijöiden moraalisia oikeuksia priorisoida tässä ajassa muutenkaan. Asian huomaa konkreettisesti katsellessa televisiota – jopa musiikkiaiheisissa ohjelmissa esitettävien kappaleiden säveltäjiä ja sanoittajia ei mainita kuin poikkeustapauksissa. Tekijät jäävät näkymättömiksi, millä on väistämättä vaikutusta myös elinkeinoon.

Suoratoistopalveluissa on jo herätty siihen, miten huonosti nykytilanne palvelee niiden informaationälkäisiä asiakkaita. Esimerkiksi Deezer ja Tidal -palveluissa uusien kappaleiden tekijätiedot pyritään jo mahdollisuuksien mukaan ilmoittamaan käyttäjille. Kukapa ei haluaisi kuulla lisää kappaleita niiltä biisinikkareilta, joiden hittejä oma suosikkiartisti on levyttänyt, tai niitä muusikoilta, jotka kyseisellä hitillä soittavat.

Tekijätiedoissa uskotaankin piilevän huomattavaa bisnespotentiaalia, jota ei kuitenkaan suoratoistomaailmassa ole kyetty toistaiseksi hyödyntämään. Suoratoistopalveluiden mukaan ongelma on metadatassa. Metadata on informaatiota, joka syötetään musiikkiteosten digitaalitiedostoihin levy-yhtiöissä. Suoratoistopalveluiden mukaan niille toimitettu metadata on liian epäluotettavaa ja suppeaa.

Viime kädessä julkaisija on vastuussa oikean metadatan syöttämisestä tietokantaan. Metadataongelmia on selitetty milloin levy-yhtiöiden julkaisuvolyymilla, milloin heikolla kommunikaatiolla, milloin rajallisilla resursseilla, milloin riittämättömillä tietojärjestelmillä.
Vastuuta vieritetään myös tekijänoikeusjärjestöille, joiden teosrekisterit eivät ole julkisia. Vikaa löydetään tekijöistäkin, joiden teosto-ilmoituksissa saattaa esiintyä virheitä tai ilmoitukset jätetään jopa kokonaan tekemättä.

Kaikilla osapuolilla lienee peiliin katsomisen paikka. Asiantuntijoiden mukaan ongelmien ydin piilee paitsi puutteellisessa metadatassa – esimerkiksi äänitteillä esiintyvien muusikkojen nimiä ei metadataan tällä erää täytetä – myös siinä, miten heikosti eri tietokannat keskustelevat keskenään.

Eli ongelma voitaisiin ratkaista koodaamalla. Tässä olisi hyvä bisnessauma kyvykkäälle startupille. Viranomaiset voisivat puolestaan pitää huolen siitä, ettei tekijöiden moraalisia oikeuksia tallota. Hyvät tavat kuuluvat digitaaliseenkin tietoyhteiskuntaan.