Kerran käy niin, että naapurin herra tulee esittelemään Leonard Cohenin juuri ilmestynyttä I’m Your Man -albumia ja ehdottaa, että poika soittaisi välillä vaikka sitä. Toive on turha. Kiss maskeineen, pommeineen ja leopardiasuineen edustaa nuorelle rumpalille kaikkein tavoittelemisen arvoisinta rock-glamouria.

Ville on lumoutunut myös Dingon Kerjäläisten valtakunnan unimaisen mystisestä maisemasta. Ehkä johonkin sen kaltaiseen tunnelmaan hän löytää hoksatessaan, että kahdella kasettimankalla voi äänittää monta raitaa laulustemmoja. Samoihin aikoihin, noin 15-vuotiaana, hän saa oman huoneen ja sen myötä oman rauhan. Seinät täyttyvät nopeasti heavybändien julisteilla. Seuraavaksi lauluntekijä maalaa ja sisustaa huoneensa kauttaaltaan kirkkaanpunaiseksi. Siitä on tullut oma, salainen lauluntekouniversumi. Mikä mikä -maa, jonka oven saa säppiin.

Leinonen rummuttaa useissa kokoonpanoissa kaikkea mahdollista metallista bossanovaan, mutta biisintekohommistaan hän ei huutele. Kukaan pikkukaupungissa ei ymmärrä musiikkiani, hän ajattelee. Ensimmäisen levynsä Raastinlauluja hän äänittää parikymppisenä neliraiturilla, kansanopiston asuntolassa Inkeroisissa.

Joskus Leinosella on taipumusta tehdä asioista omassa päässään vaikeampia ja isompia kuin ne todellisuudessa ovatkaan. Siksi bändi, joka soittaisi hänen musiikkiaan, tuntuu aluksi hankalalta tavoitteelta. Valumo syntyy kuitenkin helposti, kun Leinonen keksii kysyä mukaan lähimpiä soittokavereitaan.

Muutaman Valumo-keikan jälkeen Leinosesta tuntuu, että kotiseutu on musiikillisesti koettu. Hän muuttaa Tampereelle; piiloon isompaan kaupunkiin. Kuluu vain puoli vuotta, ja Valumolla on neljän levyn sopimus Pokolle sekä keikkamyyjä.

Ville Leinonen & Valumo levyttää JJ-studiolla ja pääsee soittamaan Safka Pekkosen hammondia ja Juice Leskisen kitaraa. Hienon analogisen studion hyllyillä on kelanauhoilla Poko Rekordsin bändien mastereita.

”Se alku on jäänyt mieleen. Ajattelin että no niin, tällaista on rokkielämä Suomessa. Lehdet kirjoittivat, olivat innokkaita. Tytöt itki keikoilla.”

Leinonen oli 25-vuotias kun Valumon ensimmäinen albumi tehtiin. Kiihkeä julkaisutahti imi nuoren lauluntekijän pöytälaatikon muutamassa vuodessa tyhjäksi. Valumon levyjen välissä julkaistiin myös sooloalbumi Suudelmitar, joka ammensi tiloja maailmanmusiikista. Kun ahkerasti keikkaillut Valumo neljännen albumin jälkeen lopetti, Leinonen vetäytyi valtavirroista takaisin kokeellisempien maailmojen pariin.

”Valloittaja-levyn aikaan vuonna 2005 varmaan vielä toivoin, että Valumo soittaisi päälavoilla. Ymmärsin sitten, että eihän tämä musa ole sellaista kamaa, eikä lyriikoissakaan ole sellaista tarttumapintaa, jota vaaditaan massojen heiluttamiseen. Päätin keksiä koko homman uudelleen alusta ja palasin taas alkuperäiseen, eli yksin tekemiseen.”

Majakanvartijan unen laulut syntyivät esikoistyttären masuaikana ja työllistivät pariksi vuodeksi Majakan Soittokunta -yhtyettä. Auringonsäde / Pommisuoja on musiikillinen suorareaktio tyhjän sylin kokemukseen. Isin laulut taasen kumpuavat lapsiperhearjesta, ja meininki vaihtui elektronisesta akustiseen folkiin. Leinonen sai työparikseen Mikko Köpi Kuorelahden.

”Löysimme yhteisen sävelen. Onneksi. Olinkin jo aika jumissa yksin demojeni kanssa.”

Viime vuonna Leinonen ja jazzyhtye Mopo julkaisivat Laivalla-levyn. Alunperin kyseessä oli OK-opintokeskuksen tilaustyö Tuokio-klubille.

”Oli vapauttavan hieno kokemus tehdä kaikki biisit ryhmätyönä. Mopon kanssa soitettiin reilun vuoden verran keikkoja, ja olisihan niistä kaikista voinut livetaltioinnin tehdä, mutta studiolevystä tuli silti klassikko. Sille saatiin taltioitua mielestäni painavaa tulkintaa.”

Ville Leinonen (s. 1975) on tehnyt laulaja-lauluntekijän uraa 20 vuotta. Tai oikeastaan ollut tekemättä. Hänelle vapaus on lauluntekijyyden ainoa eettisesti ja henkisesti perusteltu tavoite. Kaikki omat albumit ovat Leinoselle ovia, tai pikemminkin portteja, syvemmälle oman luovuuden keskukseen. Hän pyrkii lopulta puhtaimpaan, omimpaan ilmaisuun; sellaiseen joka ei muistuta ketään toista.

”Siksi päältä on kuorittava yksi kerrallaan kaikki vaikutteet, alkaen sikiönä kuullusta musiikista.”

Leinonen on musiikissaan kokeilunhaluinen. Kun hän innostuu jostakin asiasta, se pitää tehdä äkkiä pois alta, jotta pääsee innostumaan seuraavasta. Kategorisointi saa Leinosen ärsyyntymään.

Leinonen sanoo, että ihmisten ja median loputon vimma jaotella musiikkia genrelokeroihin on vaikeuttanut hänen toimintaansa itsenäisenä musiikintekijänä.

”En halua kahlita luovuuttani. En oikein tajua, miksi elantoa saadakseen pitäisi tehdä pelkkää ostoskeskuspoppia, sitä kun kaikki paikat pursuaa joka tapauksessa.”

”Kaikki levyt ovat olleet mahtavia taisteluja. Olen ollut onnekas, kun näille tuotoksilleni on aina löytynyt joku julkaisija. Syvimmät kiitokseni kaikille tyypeille, jotka ovat lyöneet rahaa tiskiin savolaispojan sydämentuskan vuoksi. Olkoon siinä 20-vuotistaiteilijajuhlapuheeni”, virnistää Leinonen.

Ihan oma lukunsa matkan varrelta ovat albumit Hei! (2007) ja Hei taas! (2017). Niillä Leinonen coveroi 1970- ja 1980-lukujen Suomi-iskelmiä. Ensimmäinen Hei! oli Leinoselta eräänlainen vastaveto sille, että hänen harteilleen laitettiin uran alkuvaiheessa iskelmäprinssin viitta.

”Sehän meni niin, että Valumon ekan levyn Medusa-biisin lause iskelmäprinssi ampuu unelmia rakkauden revolverilla päätyi levy-yhtiön tiedotteeseen. Sitten olin joka lehdessä iskelmäprinssi. Samaan aikaan oli muitakin bändejä, jotka leikittelivät iskelmäteemoilla. Siitä tuli hetken ilmiö.”

”Olen aina tykännyt viittasankarimeiningistä. Lapsuudesta löytyy niitä valokuvia kyllä.”

Itseironiaan taipuvainen Leinonen veti iskelmäprinssihomman iloisesti överiksi ja otti iskelmäprinssin viitan keikkakäyttöön.

”Olin lavalla viitta hulmuten. Ja prinssihahmohan mä olen aina ajatellut olevani, niinku Satumaan Prinssi.”

”Olen aina tykännyt viittasankarimeiningistä. Lapsuudesta löytyy niitä valokuvia kyllä.”

Kun sanoitusblokki viimeisen Valumo-albumin teon aikana iski, keksi Leinonen elvyttää iskelmäprinssin. Levy-yhtiö innostui ideasta ja syntyi ensimmäinen Hei! (2007). Sen tekemisen alla Leinonen kuunteli korvalappustereoista iskelmäkasetteja: Juhamattia, Katri Helenaa, Tapani Kansaa. Lapsuuden ajan vilpitöntä musaa.

”Kansa on vaikuttanut psyykeeni pienenä. Äiti on kertonut, että kolmevuotiaana pakkasin kamani, lähdin pihalle ja lauloin, että äidin pikku poika menee muille maille. Koska setä radiossa sanoi niin. Olin aivan tosissani.”

Keväällä 2017 julkaistu toinen osa Hei taas! on kotimaista kasaridiskoa. Leinonen on valinnut sen laulut sanoitusten perusteella.

”Kaikki ovat tunnustuksellisia rakkauslauluja. Joka biisissä on joku lausepari, joka saa aikaan kylmät väreet ja merkitsee mulle jotain tällä hetkellä. Vuoden päästä ne ehkä enää muistuttavat menneestä ajasta. Kanavoin ulos sitä tuskaa jota täällä jokainen kantaa. Raul Reimanin sanoitusten kanssa olen löytänyt hyviä väyliä vapaamman ajatuksen juoksulle. Hänen teksteissään on pysyvyyttä, pitoa etten sanoisi.”

Siirrytäänpä takaisin laulaja-lauluntekijän omaan tuotantoon. Kun levymyynti on nettijulkaisun myötä ehtynyt, on Leinoselle ollut luontevaa opetella tekijäksi, joka ei ole riippuvainen tuntitaksallisista äänitysstudioista.

”Kun myyntiä ei ole tarvinnut enää miettiä, on musiikki muotoutunut sen verran esteettiseksi, että koin paremmaksi äänittää ja miksata kaiken itse. Kotistudiotyöskentelyn teknistä osaamista olisi tietysti hienoa hioa aina vaan paremmaksi, mutta ei minulla ole sellaiseen aikaa. Aikaa menee esimerkiksi keikoilla. Keikkailustahan sai vielä joku aika sitten tuloja”, Leinonen naureskelee.

”Mulla on ollut suojatyöpaikka Risto-yhtyeen rumpalina jo aika kauan. Lyömäsoittajan keikkaduuni ylipäätään täyttää pitkälti esiintymisviettiäni. Mutta ne omat laulut vaativat myös laulajansa, joten viittahommat kutsuvat taas.”

SeuraavaksiI Leinonen tekee rokkilevyn bändin kanssa. Tai sitten ei.

”Nyt jos luen tuon rokkilevyasian lehdestä niin saatan vaihtaa suunnitelmaa. Tulee tunne, että en varmana halua tehdä ainakaan mainitun genren kaltaista seuraavaksi, koska olen sen jo etukäteen paljastanut. Toisaalta ikä pehmittää tätäkin dogmaa”, Leinonen nauraa.

Joka tapauksessa seuraavan etapin sävellykset ovat valmiita. Ne ovat Leinosen mielestä ehkä parhaita, mitä hän on koskaan tehnyt. Nyt hän miettii uusien tekstien sanavalintoja.

”Sanoitukset on itsetuntomittari. Olen hiljalleen alkanut oivaltaa, mistä lyriikoiden kirjoittamisessa on kyse.”

”Täytyy käydä läpi omat heikkoudet ja vahvuudet. Kirjoittaessa pelot ja muut painolastit on osattava kytkeä pois päältä. Mielenhallintaa se vaatii ja kärsivällisyyttä, ja hulluutta. Kun kaikki tuo on päihitetty, sitten katsoo vaan vasemmalle ja oikealle ja kirjoittaa ylös ne sanat.”

”Biisin tekstin kirjoittaminen alusta loppuun on välillä tuntunut niin järkyttävän vaikealta, että on ollut huojentavaa tajuta, ettei kyse ole narsistisesta häiriöstä jos laulaa omasta päästä maailmalle ja vielä minä-muodossa. Kaikkihan niin tekee jollain tasolla.”

”Sanoitukset on itsetuntomittari. Olen hiljalleen alkanut oivaltaa, mistä lyriikoiden kirjoittamisessa on kyse.”

Leinonen elää kolmen pienen lapsen perhearkea ja tekee musiikkia lähinnä öisin työhuoneellaan. Uran alkuvaiheen hullu into ja energia, sekä vapaus viettää päivät soitellen ja laulellen, ovat muuttuneet aikataulutetuksi täsmäduuniksi. Ideaalia olisi voida soittaa kitaraa ja laulaa täysillä vähintään tunti vuorokaudessa. Silloin uudet biisi-ideat syntyisivät ja kehittyisivät kuin itsestään.

”Jos nyt miettii mitä tekee vuoden, viiden ja jopa kymmenen vuoden päästä, niin onhan tuo mun diskografia aivan kesken, kun sitä näin tutkiskelee. Mutta onneksi punainen lanka siellä repsottaa vähän joka suuntaan. 2050-luvun loppuun mennessä ehdin hyvin tehdä ainakin toiset ja kolmannet jatko-osat kaikille 2010-luvun levyilleni. Albumi-trilogia on musiikkiformaattien kuningas.”

Tähtitaivas on Leinoselle tärkeä.

”Kun maailman murheet ja oma biisintekokriisi tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, antaa tähtitaivaan alle hakeutuminen mittasuhteet koko touhulle. Tarkoitan, että ei kai tätä elämätä niin vakavissaan pitäisi ottaa.”

ALBUMIT

Mopo & Ville Leinonen:
Laivalla (Texicalli 2016)

Sooloalbumit:
Isi (Gaea 2015)
Camp Crystal Lake (Karkia Mistika 2012)
Aaukeaaukeaaukeaa (SOF 2012)
Auringonsäde/Pommisuoja (Fonal 2011)
Majakanvartijan uni (SOF 2010)
Suudelmitar (Poko 2004)
Raastinlauluja (Kulttuuriyhdistys KuuMaa 1997 ja Fonal 2002)

Ville Leinonen & Valumo:
Valloittaja (Poko 2005)
Uuden aamun lauluja (Poko 2003)
Kimaltavia unelmia (Poko 2001)
Ville Leinonen & Valumo (Poko 2000)

Cover-albumit:
Hei taas! (SOF 2017), 80-luvun Suomi-iskelmiä
Death Black Dream (Karkia Mistika, 2014), Glenn Danzigin Samhain-yhtyeen covereita
Ville Leinosen Unilehto (Poko, 2008), 1900-luvun alun suomalaisia/slaavilaisia kansanlauluja
Hei! (SOF, 2007) 70 ja 80 -luvun Suomi-iskelmiä