Näin syntyi: Haaveissa vainko oot mun

Säv. & San.

Näin syntyi: Haaveissa vainko oot mun

Haaveissa vainko oot mun
Säv. ja San. Kari Kuivalainen
Ensilevytys: Riki Sorsa (1985)

SUOMEN euroviisukarsinnassa vuonna 1985 toiseksi tullut ja sen jälkeen kestohitiksi noussut Haaveissa vainko oot mun oli Kari Kuivalaisen ensimmäinen suomenkielinen laulu. Se syntyi yhdeltä istumalta ilman mitään tavoitetta tehdä euroviisua.

Kuivalainen kertoo tehneensä laulun 24-vuotiaana kotona Helsingin Myllypurossa.

 

”ENSIN tuli sävellys yhtenä ryöppynä. Lauloin höpösanoilla sianenglantia ja otin kitarasta soinnut. A-osat ja tuplakertsi, yksinkertainen rakenne. Heti perään tein oikeat sanat. Nekin tuli ihan tuosta vaan.

Tällaista ei ollut tapahtunut ennen, ja sen jälkeenkin vain kerran, eli tehdessäni seuraavan vuoden viisukarsinnan voittokappaleen Päivä kahden ihmisen. Sekin syntyi yhtä helposti ja nopeasti.

Ehkä mun säveltäjäuralle oli laadittu tällainen käsikirjoitus. Nuo kaksi biisiä vuoden välein, ja sitten on ollut aika hiljaista. Biisejä on syntynyt, mutta eivät ne ole samalla tavalla kiinnostaneet niitä paikkoja, joihin olen niitä tarjonnut.

Nimi Haaveissa vainko oot mun on kieliopillisesti väärin. Mutta sillä ei ollut väliä. Jukka Virtanenkin sitä Levyraadissa arvosteli, mutta ei se haitannut mua pätkääkään. Tein sanat se edellä, mikä kuulostaa hyvältä ja missä on sellaista symboIiikkaa, joka jättää tilaa kuulijalle.

 

KUN biisi oli syntynyt, tuli mieleen, että se sopisi Riki Sorsalle. Samalla muistin, että hän on yksi Suomen euroviisukarsintaan jo ennakkoon valituista artisteista. Biisejä sai lähettää kuka tahansa. Määräaika oli heti, joten lähetin c-kasetin, jossa ei ollut kuin mun laulu ja kitara. Alun hyräilin, jotta siitä tajusi, että siinä on instrumentaaliteema.

Rikin tapasin ekan kerran vasta treeneissä. Hän tuli vastaan ja kysyi, oot sä Kuivis. Joo. Tota mä sanon vaan yhen asian, tää olisi ollut erittäin hyvä biisi vuonna 1972. Miten me hoidettais tää niin, että mun ei tarvitsisi laulaa tätä?

Riki jatkoi, että hänellä oli esitettävänään toinenkin biisi, ja se oli hänelle tähän karsintaan tärkeämpi, hän halusi keskittyä siihen. Se oli duo Ami Aspelundin kanssa.

Rikin asenne meni mulla tunteisiin, ja sanoin, että sinähän nyt opettelet tämän, mennään tuohon Ylen kahvilaan, niin tarjoan kahvit. Ja niin hän opetteli.

 

KISAN jälkeen oltiin tekemässä sinkku, ja Rikikin oli jo innoissaan. Samaan aikaan Hjallis Harkimo valmistautui yksinpurjehdukselle maapallon ympäri. Hjallis ja Riki olivat kavereita ja Hjallis toivoi, että tämä kappale soisi samalla, kun hänen purjehdustaan näytetään tv:ssä.

Kun tapasin heidät Rikin luona, he pyysivät muuttamaan kertosäettä, jotta se sopisi paremmin yksinpurjehdukseen. Muutoksella oli kiire. Lähdin kävelemään Rikin kotoa Töölöstä. Kun saavuin Kauppatorin kulmalle, soitin puhelinkopista Rikille muutoksen. Se viisuesityksestä levylle vaihdettu kohta on ’milloin määränpäähän tieni vie, tää matka miehen vieraan, tunnetun’.

 

TEKSTIN jotkut kohdat on usein kirjoitettu väärin. ’Kai vaadin multa liikaa’ on oikein. Se ei ole ’vaadit’. ’Nyt vastausta ootan, milloin mä saavun paikkaan odotetun’ on oikein. Ei ’illoin’ eikä ’odotettuun’. Jälkimmäinen on väärin F-Kustannuksen Suuressa toivelaulukirjassakin. Riki lauloi levylle kaiken oikein.

Paljon olen tätä itsekin keikoilla esittänyt. On hienoa kokea, kun yleisö laulaa mukana ja osaa mun tekemän laulun. Kyllä siinä sydän pamppailee.”


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2026

Selaa lehden artikkeleita