Suomi-soulin mestari Niko Ahvonen tekee omaa juttuaan

Niko Ahvonen Kymppi Haastattelu

Suomi-soulin mestari Niko Ahvonen tekee omaa juttuaan

Niko Ahvonen on kulkenut pitkän tien, mutta tekemisen ydin ei ole kadonnut mihinkään matkan varrella.

1. Alku

”Mun eka levy oli Beatlesin Greatest Hits, mä olin 12vuotias. Bändin hajoamisesta ei ollut kovin kauaa, ja jokaisessa Suosikissa oli isolla, että kohta Beatles kokoontuu taas yhteen. Meidän perheessä ei ole kellään mitään ihmeellistä musataustaa, mutta faija diggasi jazzia.

Eero Laakkosella oli kellarissa Yamahan rumpusetti, se oli maagista. Me oltiin pikkunössejä, eikä meistä kukaan oikeastaan osannut soittaa, Me äänitettiin raivokkaasti c-kasetille omia versioita Dianasta, Ready Teddistä, Hurriganesista ja Sleepy Sleepersista.

Talvella 1981 Eero pyysi mut bändiinsä rumpaliksi. En osannut soittaa, mutta Eero lupasi opettaa. Hommasin osamaksulla rumpusetin ja meillä oli nopeasti aika pätevä garage rhythm & blues bändi.”

2. Soulmies

”Sain faijalta Ray Charles -levyn. Mä diggasin 50luvun rock and rollia, kuten kaikki muutkin rasvatukat. Suuntaviivat olivat selvät, kun aloimme soittaa ja pantiin bändi pystyyn Eeron kanssa. Sen piti olla jonkunlaista rhythm & bluesia.

Radiosta ja taivaskanavilta tuli 80-luvulla sen ajan soundia, se ei vastannut mun ihanteita. Se myöhempi, niin sanottu neosoul ei tehnyt muhun mitään vaikutusta. En oo koskaan päässyt popmusiikin virtausten kyytiin tai vietäväksi.

Mä pidän 60luvun soulista, siinä on optimaalinen kombinaatio eri tyylejä.”

3. Oikeat ihmiset ja tenorisaksofoni

”Bändi kehittyi hissun kissun. Me törmättiin Mitja Tuuralaan, joka on nykyäänkin bändin basisti. Mitja on myös sovittanut ja tuottanut mun pari levyäkin. Mitja rupesi vouhottaa, että nää brittien rhythm & blues -jutut on ihan ok, mutta oletteko kuulleet tätä? Olinhan mä kuullut Ray Charlesia ja kaikkea sellaista. Se ei kuulostanut 16vuotiaan korvaan semmoiselta, että sitä voisi itse vetää.

Kaverit yllyttivät ja mä ostin tenorisaksofonin. En ottanut mitään tunteja, vaan kopioin suoraan riffejä levyiltä. Yhdellä kaverilla sattui olemaan saksofoni. Se tuli mukaan, ja kohta meidän rhythm & blues -bändi soittikin jump bluesia. Meidän ohjelmistossa oli Louis Jordanin, Roy Brownin ja BB Kingin kipaleita ja me oltiin aika hyviä. Näistä kaikista on nauhoituksia olemassa. Laakkonen hoiti nekin. ”

4. Bändin jäsen

”En ole varsinaisesti sooloartisti, vaan bändin jäsen. Ilman bändiä ei ole mitään. Mulla ei olisi yhtään lauluja julkaistu, jos en olisi saanut soittaa hyvien tyyppien kanssa. Sellaisten, jotka osaavat ja ovat kiinnostuneita viemään mun ideoita eteenpäin. Se on täysin nimellistä, että ollaan menty mun nimi edellä. Yleisön on käytännössä helpompi omaksua, että tuossa on toi yksi kaljupää kuin puhua seitsenhenkisestä bändistä, jossa kuitenkin väki vaihtuu. Promootio ja muu on helpompaa, varsinkin kun ne on mun omia biisejä, joista yleensä keskustellaan.”

5. Säveltäminen

”Oon täysin itseoppinut. Sointuja tulee kitarasta ja niitä pyörittelen. Yleensä valmiiseen tekstiin tai hokemaan alan hahmottamaan melodiaa. Varsinkin soinnutuksessa oon saanut ammattiapua.

Välillä tulee itseoppineen kummallisia oivalluksia, mihin noi muusikotkin sanoo, että ai tää menee näin, mutta toimii.

Kyllä mä hyvän melodian ymmärrän ja sellaisista pidän. Laulun viesti on aina numero ykkönen. Jos siinä ei ole mitään tunnetta tai ajatusta, se vedetään vessasta alas saman tien. Mä en jaksa kuunnella biisejä, jossa ei ole mitään meininkiä.

Joku on sanonut, että länsimaisessa rytmi ja viihdemusiikissa kaikki sävelmät ovat periaatteessa jo käytetty. Viidelle eri kaavalle tehdään biisejä, mutta tarina voi olla ihan mitä vaan, täysin ennenkuulumaton. Mun mielestä se on huikaiseva ajatus. Sä voit kirjoittaa laulunsanat, joita kukaan ei ole koskaan tehnyt. Aihe ja näkökulma voi olla täysin uusi.”

Niko Ahvonen

6. Sanat ja kieli

”Kolmekymppisenä tuli tarve jakaa ajatuksia muidenkin kanssa, kun rupesi olemaan tunteita.

Aloin kirjoittamaan lauluja suomeksi. Näin Jumo Jazz Clubilla Markku Salon suomentamia soulklassikoita ja ajattelin, että tuossa on hyvä idea. Kehittelin silloin suomenkielistä settiä, joten aloitin kääntämällä aiemmin kirjoittamiani englanninkielisiä sanoituksia.

Sanat luovat musaan sen tietyn meiningin. Suomi sopii siihen hyvin. Mä vältän luonnottomia painotuksia ja yritän säilyttää puhekielen sanajärjestyksen. Pelaan kohotahdeilla ja kaikella tällaisella koko ajan. Harva laulurivi alkaa ykköseltä, ellei joku bändiläinen pakota, että aloita nyt kerrankin ykkösessä.

Mulle Tuomari Nurmio on tärkein sanoittaja. Omat sanoitukset, joihin olen tyytyväinen ovat esimerkiksi Hertsumarebalei, Savurenkaita, Hyvän kodin poika ja Kengät kopisee.”

7. Onnen ongintaa

”Tämän biisin tietää kaikki. Mä pääsin telkkariin esittämään sen. Ihan älytön renkutushan se on, mutta on siinä kyllä ajatuskin takana. Se ei ole mikään vitsi. Teksti kertoo siitä, mitä mä näen suomalaisessa elämänmenossa. Lyhyesti sanottuna täällä on helppo päästä esiin juomalla kolaa tai tekemällä jotain muuta.

Sitä on hauska esittää vieläkin. Tein sen muuten alun perin englanniksi. Mutta joo, sen tietää kaikki ja se esitetään aina, mutta sitä ei koskaan esitellä.”

8. Uusi levy

”Levyn tekemisessä ei ole mitään järkeä, mutta ei ole mitään järkeä olla tekemättäkään. Bisnes on sellaista tällä hetkellä. Levyjä julkaistaan varmaan sen takia, että ilmaistaan olevamme elossa.

Levyn tekemisen logiikka, ansaintaja julkaisulogiikka ovat muuttuneet viime aikoina. Ennen ihmisillä oli tapana antaa toisilleen lahjaksi levyjä. Antaako ne tiedostoja nykyään? Se on ihan absurdia. Ymmärrän levyn edelleen fyysisenä juttuna, jossa on kannet.

Meidän uusi levy Valmis maailma ilmestyy myös vinyylinä. Osa myydään levykaupassa ja osan mä myyn keikoilla. Mitja Tuurala on suunnitellut ja värittänyt kannet, mä oon ne piirtänyt. Keikkajulisteitakin piirtelen välillä myös.

Pääsen esittämän ihmisille ajatuksia ja tunteita, joista oon puhunut. Toivon kovasti, että se huomataan mahdollisimman monella radioasemalla.”

9. Asenne

”Olen saanut kaikki saumat, mitä suomalaisessa rokkibisneksessä on. Ensimmäinen levyyhtiö oli yksi isoimmista ja me tehtiin hyvää yhteistyötä.

Tää on mulle jonkinlainen kutsumus tai elämäntapa, duunina mä en ajattele sitä sen enempää. Teen näitä omia juttuja. Asiat ratkaistaan suhtautumisella ja asenteella. Toisille hybrikseen vaaditaan stadionkeikka, toisten hybris tyydyttyy pannulappuja virkkaamalla. Kummatkin ihan hienoja juttuja.

Silloin on paha olla, jos ei ole mitään paikkaa maailmassa. Mä viihdyn mun ruudussa.”

10. Motto

”Sadetta saadaan, mutta aurinkoa otetaan.”

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2026

Selaa lehden artikkeleita