Täysikuu on valvottanut Anna Inginmaata edellisen yön, ja uuden Yhdeksän elämää -albumin promohommat pitäneet kiireisenä lähipäivät. Väsymyksestä ei silti ole tietoakaan. Ansioitunut jazz–laulaja–lauluntekijä on ensimmäisestä poplevystään enemmän kuin innoissaan.

”Oon haaveillut tästä jo niin pitkään, toisaalta yhtään aiemmin ei olisi ollut sopiva hetki. Sisäiset prosessit vaativat aikansa”, Inginmaa sanoo.

Jazz–skeneen sielukkaasta tulkinnastaan tunnettu Inginmaa on jo tehnyt paikkansa. Hän on keikkaillut oman bändinsä kanssa ja vieraillut isoissa orkestereissa, julkaissut kaksi sooloalbumia ja tuottanut suosittua jazzklubia. Yhteistyötä hän on tehnyt yli genrerajojen muun muassa Kauko Röyhkän ja The Hypnomen –yhtyeen kanssa.

Vuonna 2016 julkaistu Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen-albumi Huominen on uni nosti hänet suurempaan valokeilaan. Samaan aikaan hän panosti jazz-uraansa.

”Kaikki tapahtui tosi orgaanisesti. Toisen Hypnomen-levyn jälkeen tuntui luontevalta kääntyä popimpaan suuntaan soolomateriaalinkin kanssa, ja halusin myös profiloitua enemmän tekijänä. Olin jo pidemmän aikaa ollut huolissani siitä, oliko eri yhteyksissä seikkaileva jazzdiivahahmoni peitonnut jo liikaa tekijyyttäni, koska mun peruscorehan on säveltäjä, ei pelkkä söpö vokalisti.”

Inginmaan säveltämä Syysvalssi soi Klikkaa mua –sarjassa jo 15 vuotta sitten, ja hän oli tekijänä monissa Hypnomeninkin kappaleissa. Uusi levy on Inginmaan mukaan kiteytymä hänen tämänhetkisestä taiteilijuudestaan. Se tuo pöytään koko hänen osaamisensa.

”Oon laittanut säveltäjänä itseni täysillä likoon ja oon niin autenttinen ja paljas, etten vielä koskaan ennen. Jazz–musiikissa hienoilla harmoniamaailmoilla voi myös peittää paljon.”

Tekemisten läpi kulkee kuitenkin sama punainen lanka. Jazz–tausta kuuluu, ja Inginmaan musiikille ominaiset elokuvamaiset tunnelmat ovat läsnä.

”Niistä mä en vain pääse. Olen tosi visuaalinen. Vuonna 2022 tein Film Noir –ep:n joka sai innoituksensa Stanley Kubrickin mustavalkokuvista. Koko se maailmaa, sateiset New Yorkin kadut, femme fatale –hahmot, miten tuoda se tähän aikaan.”

Levyllä on kaikuja niin ranskalaisesta elokuvamusiikista, Lykke Listä kuin Carolan, Ankin tai Pekka Strengin iskelmistä. Kappaleet Inginmaa on säveltänyt joko yksin tai Pekka Laineen ja Kyösti Salokorven kanssa.

”Halusin tehdä ajattoman popalbumin, jossa kuitenkin kuulee 2000–luvun freesin tuotannon. Antti Vuorenmaan kädenjälki kruunaa kaiken.”

Tekstimaailmat käsittelevät ihmiselon kiemuroiden lisäksi suurempia voimia. Sanoituksista vastaavat Kauko Röyhkä, Rosa Liksom, Maritta Kuula ja Merita Berg. Usvainen ajattomuus tuo vaikeisiinkin aiheisiin maagista rauhaa.

”Vaikka tekisin lauluja kuolemasta, se tapahtuu valon läpi.”

INGINMAA kertoo kantaneensa musiikkia itsessään aina. Kahden kuukauden iässä hänet adoptoitiin kotiin, jossa kulttuuria arvostettiin ja musiikki oli osa elämää.

”Kävi hyvä tuuri. Sain kasvaa kannustavassa ilmapiirissä. Mutsi rakasti tanssimista, faijalla taas oli periaate, että jokaisen lapsen piti hallita yksi instrumentti. En ollut pianotunneista innostunein mutta faija sanoi, että kiität tästä vielä joskus. Toka luokalla hän vei mut musiikkiluokan pääsykokeisiin, mikä oli iloinen yllätys. Pelkäsin hänen kuskaavan mua hammaslääkäriin.”

Musiikkiluokalla piti valita instrumentti, joka ei saanut olla piano. Inginmaa sai idean harpun soittamisesta, vanhemmat myöntyivät poikkihuiluun. Kahdeksanvuotiaana hän aloitti kilpatanssin, jonka parissa vierähti pitkälle teini-ikään. Energiaa pulppuavalle tytölle aktiivinen harrastaminen oli hyväksi.

”En tiedä, mihin olisin muuten suunnannut kaiken uteliaisuuteni. Tanssista voi vetää yhteyksiä nykyiseenkin tekemiseeni. Mun esiintyminen ja ilmaisu on tosi kehollista, liike ja rytmisyys tärkeää. Tanssi opetti myös tavoitteellisuutta. En hirveästi jätä juttuja kesken ja sekoile. Jos saan vision, pyrin toteuttamaan sen. Yksilölajista tuli myös luontevuus liidaajan rooliin bändissä, sellainenhan on laulajalle välttämätön.”

Rakkaus yhdessä tekemiseen kumpuaa taas musiikkiluokan yhteisöllisyydestä. Koulussa tehtiin musikaaleja, ja laulunopettaja Anneli Ahokkaan kautta löytyi yhtye Too Many Sisters, jossa ”vedettiin valkoisissa farkuissa Free Your Mindia, oli mahtavaa”. Bändin jäsenistä muodostui ystäväporukka, jonka bileiden myötä Inginmaa alkoi marinoitua mustassa rytmimusiikissa.

”Kuunneltiin Minnie Ripertonia, Stevie Wonderia… ja neosoulin hyökyaallon myötä tuli sitten Erykah Badu. Se musa räjäytti 17–vuotiaan tajuntani. Tuntui siltä kuin olisin tullut kotiin.”

Tanssi jäi, musiikki vei kokonaisvaltaisemmin ja Inginmaa alkoi laulaa enemmän jazzia. Sittemmin seurasivat konservatorio–opinnot Kotkassa ja ammattimuusikoksi valmistuminen, ensimmäisen jazzklubin tuottaminen lopputyönä, monenkirjavat esiintymiset ja ensimmäiset julkaisut.

”Eka soolomateriaali ei levy–yhtiöitä vielä innostanut Kari Hynnisen (KHY Suomen Musiikki) julkaisemaa Syysvalssi-biisiä lukuun ottamatta. Universalin Riku Mattilan kautta pääsin kuitenkin tutustumaan Kauko Röyhkään ja hänen kauttaan taas Hypnomen-kuvioihin. Pekka Laineen kanssa oltiin musiikillisesti heti samalla aaltopituudella, diggaillaan ranskalaista 1960–70–luvun iskelmää. Meistä tuli tiivis työpari.”

2018 Inginmaa alkoi tuottaa Vernissan jazzklubiaan. Toisen soololevyn julkaisu osui korona-aikaan, ja keikatkin menivät hetkeksi alta. Inginmaa on kiertänyt klubeilta tutun bändinsä kanssa. Siihen kuuluvat pianisti Arto Ikävalko, basisti Joonas Tuuri ja rumpali Ville Luukkonen. Suurlähetystöyhteistöiden kautta hän on esiintynyt myös ulkomailla ja esimerkiksi Perussa EU–jazzfestivaalin tiimoilta.

Esiintymisissä tärkeintä on yhteys yleisöön.

”Se on vuorovaikutustilanne. Kerron yleisölle tarinoitani ilman mitään harsoa välissä. Lavalla tunnen energian sormenpäissäni. Se tila on parhaimmillaan jotain elämää suurempaa.”

 

INGINMAAN laulut syntyvät pianon ääressä sen kummemmin suunnittelematta. Biisintekoprosessin hän kertoo olevan hyvin intuitiivinen.

”Siinä pitää vain uskaltautua vastaanottamaan se, minkä alitajunta tarjoaa. Kaikki uuden levyn biisit ovat syntyneet suht helposti, kunhan muun psyykkisen stressin on saanut selätettyä.”

Inginmaa on oppinut luottamaan ensimmäiseen ideaan. Ylianalysointi kannattaa harvoin. Laulun alkusysäyksenä on aina jokin emootio, johon hän sitten hakee harmoniat ja melodian.

”Kun oikea vibe on löytynyt, alkaa itse tekeminen. Se vaatii jo tahtotilaa, biisin rakenne ja eri osat. Mua kiinnostaa alku, keskikohta ja loppu, olenhan tarinankertoja. Tietyt lainalaisuudet tarvitaan, jotta vapaa leikki on mahdollinen.”

Joskus metodeillaan saattaa yllättää itsensäkin, kuten Inginmaalle kävi, kun hän taas eräänä unettomana yönä istahti säveltämään. Kyseessä oli uuden levyn päättävä Ring ring.

”Mulla oli alun perin ajatuksena balladi, jonka lallattelu alkoi tuntua tylsältä. Sain sitten idean laulaa pseudoranskaa. Oon laulanut ranskaksi joten osaan imitoida kieltä, vaikken sitä puhukaan. Siinä kun kutsui esiin sisäistä Vanessa Paradiseaan niin alkoi tunnelmaa löytyä. Lopulta biisistä ei tullut balladia. Antti kuuli siinä ihan erilaisen sykkeen ja annoin hänelle tilaa toteuttaa myös omaa visiotaan.”

Levyn ensimmäinen sinkku Lemmenmalja taas syntyi Kyösti Salokorven kanssa noitien rituaalikirjan pohjalta.

”Mähän olen vähän tällainen hörhö, joka tykkää ammentaa kaikenlaisista maailmoista. Loitsut ja rituaalit kiinnostaa, olen vähän noita–obsessed. Valitsin yhden eteläamerikkalaisen loitsun, jonka tekstissä ikään kuin luettelen. Biisi syntyi siltä istumalta ja kaikki tehtiin yhdessä. Ristin biisin voodoo–iskelmäksi!”

Lemmenmalja on uuden albumin kappaleista ainoa, johon Inginmaa on kirjoittanut myös tekstin. Miksei hän kirjoittanut niitä itse enemmän, onhan hän sanoittanut kappaleita aiemminkin?

”Jos mulla on mahdollisuus käyttää hienoja tekijöitä, jotka kirjoittavat itseäni paremmin, miksi en tekisi niin? Tärkeitä oivalluksiani on tämäkin, ettei ollakseen tekijä tarvitse tehdä kaikkea yksin. Tällä miesvaltaisella alalla naiset saattavat edelleen kokea todistelun tarvetta. Mä teen sitä, mikä tuntuu oikealta. Mun ydinalue on harmoniat, melodiat ja tulkinta, keskityin siis niihin.”

 

KAIKEN kaikkiaan Inginmaa on tehnyt levyn sillä asenteella, millaisen levyn tekisi, jos se jäisi hänen viimeisekseen.

”Ei mitään melodramaattista, ajatus vain rohkaisi tekemään täysillä. Kun esimerkiksi halusin jouset, hankin oikeat soittajat, vaikka se maksoi huomattavasti enemmän kuin ohjelmointi. Jokainen päätös oli arvokas.”

Kuolevaisuuteen liittyville ajatuksille oli kyllä pohjansa, Inginmaan jokunen vuosi aiemmin saama rintasyöpädiagnoosi, joka oli vavisuttava kokemus.

”Elämän rajallisuuteen havahtui ihan uudella tavalla. Tuon kokemuksen halusin tuoda levyllekin mutta verhotusti niin, että jokainen voi sijoittaa tekstiin oman tarinansa. Rosa Liksomin sanoittama Kuolleen naisen kengät on mielestäni tosi ihana ylistyslaulu elämälle – ja kuolemalle. Tässä nopeassa pikavoittojen tavoittelun ajassa se on kuin pehmeä syli, jossa levätä hetki.

YHDEKSÄN elämää -albumilla aika ajoittain katoaa. Pakko kysäistä, minne Inginmaa menisi, jos ajassa olisi mahdollista siirtyä.

”Kyllä mua kiinnostaisi 60–luku tai 20–luvun Pariisi, kun jazz saavutti suosionsa Euroopassa. Olisi myös siistiä tehdä musaa johonkin Hollywood–kultakauden elokuvaan. Wes Andersoninkin elokuvissa kiinnostaisi pyöriä. No hei, olisihan se nyt mageeta elää aikana kun oli Salvador Dalit ja muut. Haluaisin heilua Dalin kanssa baarissa ja saada selvää, mitä ihmettä sen päässä liikkuu.”

Asia kiinnostaa Inginmaata siksikin, että hän harrastaa maalausta. Kuulijalle tämä tuntuu loogiselta, ovathan hänen laulunsa myös hyvin maalauksellisia. Mitä muuta hän tekee, miten hänen arkensa rakentuu?

”Sehän on aika tylsääkin. Paljon yksinoloa ja läppärillä istumista, asioiden säätämistä. Pitkiä kävelyjä luonnossa, ne ovat välttämättömyys. Kulloisenkin projektin harjoittelua. Musiikinteolle pitää toki aina raivata tilaa.”

Levynjulkaisun jälkeen tiedossa on keikkoja paitsi soololevyn, myös jazzin tiimoilta. Tiedossa on seuraava julkaisukin liittyen Solovey-hankkeeseen, jonka pyrkimyksenä on vahvistaa ukrainalaista kulttuuriperintöä. Inginmaa on julkaisemassa yhdestä ukrainalaisesta kappaleesta jazz–version. Paljon siis kaikenlaista.

”Samalla oon aina kokenut jonkinlaista irrallisuutta. Mutta ehkä on vahvuus, ettei ole täysin kiinnittynyt vain johonkin yhteen asiaan tai paikkaan. Ja kaikenlaiset ulkopuolisuuden tunteet on varmaan niitä juttuja, jotka aika monia meistä yhdistää.”

Tähänastisen uransa Inginmaa toivoo toimivan esimerkkinä siitä, että visioitaan kannattaa tavoitella rohkeasti ja eri puoliaan voi toteuttaa yhtä aikaa.

”Omaan tekemiseen pitää uskoa itse, ei kannata jäädä odottamaan mandaatteja ulkopuolelta. Eteenpäin vain, työtä tekemällä ja ilman kyynärpäitä. Liian rajoittavia rakenteita kohtaan saa kyllä vähän näyttää keskisormea.”

---

Jutussa mainitut kappaleet: Syysvalssi (san. Anna Inginmaa, säv. Anna Inginmaa ja Veikki Virkajärvi), Kuolleen naisen kengät (san. Rosa Liksom, säv. Anna Inginmaa ja Pekka Laine), Lemmenmalja (san. ja säv. Anna Inginmaa ja Kyösti Salokorpi), Ring ring (san. Maritta Kuula, säv. Anna Inginmaa)