”MITÄ herrat täällä parveilevat?” kysyi ikimuistettavasti Teoston johtaja, säveltäjä Martti ”Pyssy” Turunen Georg Malmsténilta, Toivo Kärjeltä ja George de Godzinskylta, kun nämä rohkenivat tulla Teoston vuoden 1947 vuosikokoukseen nykyiselle Sibelius-Akatemian R-talolle. Toiveena oli saada myös viihdemusiikin tekijät Teoston jäseniksi.

Vaikka Turunen ensin tyrmäsi ajatuksen – perustelu oli, että niin harva kevyen musiikin tekijä osaa edes sovittaa omia ”vihellyssävellyksiään” – tuli hän kohta toisiin ajatuksiin. Teoston jäsenyys avautui pian viihdemusiikin tekijöille, ja Malmsténista tuli Teoston johtokunnan jäsen jo 1952. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiinkin sitten Suomen Elokuvasäveltäjät ry, nykyinen Suomen Musiikintekijät.

Tänä syksynä 80 vuotta täyttävä Suomen Säveltäjät ry oli perustettu vain muutamaa vuotta aiemmin.

ON huomionarvoista, että edellä mainittujen ”parveilijoiden” taustat olivat melko samanlaiset kuin Suomen Säveltäjien jäsenillä. Musiikkia oli opiskeltu perinpohjaisesti, ja ehkä vain sattuma, toisenlainen kiinnostus tai musiikkimaku vei kevyen musiikin pariin. Jostakin kertoo sekin, että Elokuvasäveltäjien ensimmäiseen hallitukseen kuuluivat taidemusiikin säveltäjinä jo profiloituneet Taneli Kuusisto, Einari Marvia ja Ahti Sonninen.

Musiikinlajien rajat taisivat olla paljon nykyistä epämääräisemmät. Toki taustalla oli sitäkin, että viihdemusiikilla tienasi paremmin, ja moni taidemusiikin säveltäjä hankki elantoaan tekemällä salanimellä iskelmiä, Einar Englund tunnetuimpana esimerkkinä.

SEURAAVIEN vuosikymmenten aikana maailma ja musiikkiympäristö muuttuivat, ja eri musiikinlajien säveltäjien urapolut erkanivat toisistaan. Taidemusiikki säilytti akateemisuutensa, kun suomalainen populaarimusiikki löysi luontevan ympäristön tanssipaikoilta, rockfestivaaleilta ja tietysti radiosta. Kansanmusiikki ja jazz solahtivat mukavasti sekaan.

NYKYÄÄN tilanne saattaa kuitenkin olla taas sama kuin kärkien ja malmsténien aikaan, mutta asetelma vain on kääntynyt toisin päin: hyvin monella taidemusiikin säveltäjällä on jonkinlainen menneisyys tai jopa nykyisyys myös popin, rockin, jazzin tai vaikkapa teknon puolella, yhdistyksillämme on lukuisia yhteisiä jäseniä. Itse aloitin musiikin tekemisen teini-iässä ensimmäisessä suomipunk-aallossa, ja esittäjänä olen aina ollut ainoastaan rockmuusikko. Aikanaan nolostelin ja kai vähän salailinkin punkmenneisyyttäni, kunnes oivalsin, miten kovaa valuuttaa sillä saatava katu-uskottavuus on melkein missä vain.

Varsinkin nuorimman polven säveltäjien keskuudessa rajojen veto taiteen ja populaarimusiikin tekemisen välillä saattaa olla jo hämärä, ja musiikkia tehdään usein samoilla välineillä tyylilajista riippumatta. Identiteetin määrittelee se, millaisissa yhteyksissä musiikkiaan tuo esille. Nyt kun vuosituhannen vaihteen kiusallinen ”genresota” on onneksi ohi, yhdistyksemme ovat löytäneet itsensä samasta veneestä, ja jopa samasta airoparista. Kuten kypsät vanhukset, 80-vuotias voi todeta 71-vuotiaalle, että kasvamme samassa puutarhassa, vaikka kukkamme loistavat erilaisissa väreissä.

Osmo Tapio Räihälä
Kirjoittaja on Suomen Säveltäjät ry:n puheenjohtaja, jonka mielestä Suomen paras bändi on Jeavestone.