JOISTAKIN lauluista tulee kestohittejä vastoin kaikkia odotuksia. Sekään ei ole huono enne, jos laulun synnyttäminen on vaatinut aikaa, hikeä ja kyyneleitä.

Anni Sinnemäki kertoo, että nimeksi päätynyt rivi ”minä suojelen sinua kaikelta” oli se, mistä tekstin ensimmäinen hahmotelma lähti liikkeelle.

”Tapailin siinä teemaa, miten ihminen toimisi äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa, kuten sodan aikana. Se ei tullut koskaan valmiiksi enkä näyttänyt sitä Kerkolle.

Jossain vaiheessa palasin siihen ja aloin kirjoittaa kuvia elämäni kokemuksista. Olin hiihtänyt Seurasaareen, päässyt hiomavaunun kyytiin, eksynyt Latviassa ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon. Näistä kuvista syntyi runko, jota taiteilijan vapaudella muokkasin.

SÄKEISTÖJEN perusideahan on yksinkertainen. Joku kertoo seikkailuistaan ja kokemuksistaan, jotka ovat valmistaneet siihen, että kykenee suojelemaan toista.

Kerkko sai tekstin, jossa oli kaksi säkeistöä ja kertosäe. Loppuun työstämisen vaikeutta kuvaa se, kun oltiin Kerkon kanssa kahvilla Porthanian ruokalassa ja itkin, että tästä ei tule mitään. Kerkko oli hylännyt versioita, joissa ’on kirjaimia, jotka soi väärin’.

YLEINEN tulkinta on, että kertosäkeessä viitataan oman lapsen suojelemiseen. Omissa mielikuvissani olin tekemässä rakkauslaulua unihäiriöiselle miehelle. Mutta olihan minulla jo silloin lapsi, ja nykyään itsestänikin tuntuu kuin se olisi eniten kirjoitettu lapselle ja kertoisi vanhemmuudesta.

Tekstiin tuli myös häivähtävä identiteetin teema. Eksymisen ja jopa itseltään katoamisen vastapainona ovat kahvilat, joissa hänet tunnetaan. Että minuus muodostuu todella paljon myös juurista ja yhteisöstä.

Mitä tekstistä tänä päivänä ajattelen? Siitä kuulee, että se on kirjoitettu nuoren seikkailijan asenteella. Sehän ei ole huono asia.”

KERKKO KOSKINEN löysi tekstin flyygelin päältä tai työpöydältä.

”Niihin Anni niitä jätti. Kertsiksi merkityn osan sävelsin heti. Soitin flyygelillä sointuja ja lauloin melodian kertalaakista. Laulan aina samalla kun sävellän.

Vuosi oli 1996. Vuonna 1997 muutimme toiseen osoitteeseen ja säkeistöt sävelsin siellä. Yritin monenlaisia lähestymisiä, eikä koskaan tuntunut löytyvän hyvää. Lopullinenkin tuntui omalla pitkien sointujen pianosäestyksellä epämuotoiselta.

VASTA komppiryhmän kanssa treeneissä se alkoi jäsentyä ja lähti rullaamaan, kun Joel (Melasniemi) kehitti siihen kitarariffin ja päätettiin, millaisia juttuja kukin soittaa.

Sehän ei todellakaan noudata mitään hittikaavaa, ja osalle bändistä se oli aluksi lähes inhokki. Monta kertaa sen kanssa usko oli koetuksella. Kun Kroketti-levyn äänityksissä mikä tahansa sektio tuli paikalle, se äänitettiin aina viimeisenä asenteella ’katotaan, mitä tapahtuu’.

BIISIN perusolemus on minusta vimma. Jo alku on tosi kiihkeä, ja vaikka rummut eivät ole vielä tulleet, niin se laukkaa hirveää vauhtia, kunnes se saa energian purkautumaan rumpuihin, minkä jälkeen se ei pysähdy ennen kuin lopussa. En ole koskaan tehnyt toista samanlaista, on se niin omituinen.

VAPAAHERRA-LEVYSTÄ olimme tehneet kustannussopimukset, mutta koin ne hyödyttömiksi, ja yhtiölle oli ok jättää ne nyt tekemättä.

Olen aina säveltänyt valmiisiin teksteihin. Ilman tekstiä en tiedä, mistä biisi kertoo. Vuosien myötä olen myös yhä paremmin ymmärtänyt, miten harvinaisia hyvät tekstit ovat.”