Jarkko Martikainen tunnetaan omaperäisenä tekstittäjänä, jonka biiseissä tavut ja loppusoinnut ovat kohdallaan. Lauluissa on myös vahva ja kantava tarina, ja näytelmän henkilöt mieleen jääviä. Voi liioittelematta sanoa, että sisältö on painavaa.

Nyt Martikaisen neljäkymmenvuotinen ura on palkittu Juha Vainio -palkinnolla. Hän on komeassa jatkumossa 34. kunnianosoituksen saanut sanoittaja.

Kuinka hc-punkkarista kasvoi suurempaakin yleisöä puhutteleva ajattelija?

Jarkko Martikainen korostaa, kuinka tärkeä merkitys on ollut sallivalla aikakaudella, mikä vallitsi hänen uransa alkupuolella. Hän nostaa esille aikalaisiaan, kuinka CMX, Don Huonot, Maj Karma ja Kotiteollisuus nousivat kaikki radioaalloille pitkän kenttätyön ansiosta, oman polkunsa luoden. Martikaisen luotsaama YUP kuului samaan joukkoon. Kaikkien musiikki soi radiossa ja hieman oudommatkin rockbändit olivat valtavirtaa, tai ainakin esillä.

”En usko, että Trio Niskanlaukauksen menestys Rajaportti-levyn kanssa vuonna 2002 olisi voinut tapahtua niin laajasti, ellei se olisi soinut niin vahvasti radiosta. Saimme elää sitä kulta-aikaa, jolloin tekemiselle oli niin rehevä alusta mediassa”, sanoo Martikainen

Rajaportin lauluista kolmen tekstistä vastasi Martikainen. Hän myös tuotti albumin. Radiosoitto takasi taloudellisen vakauden ja turvasi tekemisen Martikaisellekin.

 

MYÖS YUP löysi oman yleisönsä. Se oli vanhalle punkkarille yllätys.

”Ainakin minulle se oli häkellyttävää, että voiko tämmöisellä matskulla aidosti siis tienata leipäänsä näinkin hyvin. Parhaina vuosina jäi säästöönkin”, hän sanoo.

Biisinikkari tosin toteaa, että olisi voinut aivan hyvin toteuttaa uraansa myös kuten esikuvansa Radiopuhelimet ja tehdä bändiä päivätöiden ohella. Toisaalta hän on kiitollinen siitä, että on pystynyt tekemään päätöikseen biisejä ja keskittyä siihen täysin.

”Se tekeminen on niin ihanaa, että jotenkinhan kaikki he, jotka haluavat tehdä, löytävät kyllä keinot tehdä.”

Vaikka Martikainen on kiitollinen siitä asemasta, jonka hän on saavuttanut, hän miettii kaiholla niitä aikoja, kun levy-yhtiöillä oli rosterissaan bändejä punkista iskelmään. Viime vuosina tarjonta on kaventunut ja leivän saanti aina hankalampaa, sen Martikainenkin on joutunut tuta.

YUP:N toiminta loppui vuonna 2008. Silloin Martikainen oli tehnyt jo hypyn tuntemattomaan ja lähtenyt keikkailemaan yksin, lavalla vain mies ja kitara. Päätös ei ollut helppo ja Martikainen sanoo bändittä esiintymisen tuntuneen aluksi pelottavalta.

Verbaalikkona hänen keikkojensa tavaramerkiksi tuli kuitenkin pian biisien väleissä olevat monologit, jotka jatkoivat laulujen tarinoita, taustoittivat niiden syntyjä. Samalla Martikainen löysi uuden yleisön, eikä silti menettänyt vanhoja fanejaan. Temppu, joka on vaikea toteuttaa – varsinkin kun tyylinmuutos oli radikaalikin. Kiteytettynä, molli vaihtui duuriin ja tempo puolittui. Kitaran sahaus hävisi.

Se johtui siitä, että Martikaisen idolit olivat vaihtuneet.

”Olin kuunnellut paljon Kris Kristoffersonia. Totta kai olin sitä kuuluisampaa kaartia saanut jo äidinmaidossa, sillä äitihän kuunteli Dylania naurettavissa määrin. Minua kiinnosti se, miten vähillä elementeillä ne laulut olisi mielestäni kuitenkin todella eheitä ja täysiä, kokonaisia.”

Käänteentekevä albumi oli Rakkaus vuodelta 2006. Levyltä löytyy myös Valssi tanssitaidottomille, mikä lienee Martikaisen tunnetuin kappale.

”Sanoin miksausten loppuvaiheessaan miksaaja Aake Otsalalle, että tämä voi olla monille suuri elämys tai mahtava pettymys”, toteaa Martikainen.

Omien mielenkiinnon kohteiden muuttuminen oli vaikuttanut vahvasti musiikin estetiikkaan.

”Levyjen tulee olla ajankuvia siitä, mikä minua sillä hetkellä kiinnostaa. Jos joku oli sitä mieltä, että eihän tämä kuulosta yhtään YUP:n Homo sapiensilta, se pitikin paikkaansa. Maailmassa on riittävästi kuitenkin aina sellaisia tekijöitä, jotka löytävät yhden viisastenkiven, eivätkä halua siitä luopua. Se on upeaa. Mutta minulle on yhä epäselvää, millainen seuraava levy olisi”, pohtii Martikainen.

 

MARTIKAISEN prioriteetti on pitää tekeminen itselleen mielekkäänä ja innostavana.

”Keskityn niihin aiheisiin, sävelkulkuihin ja harmonioihin, mitkä innostavat. Ei tietenkään voi koskaan olla mitään takeita, onko se muille kiinnostavaa. Se on kuitenkin ollut sitä riittävissä määrin, en ole joutunut etsimään mitään muuta työtä. Olen tehnyt näitä taidehommia koko aikuisikäni”, hän sanoo.

Martikainen toimii tekemisen riemusta aina uusia unelmia kohti pyrkien. Realismi kuitenkin ohjenuorana.

”Olisi hullua unelmoida asioista, jotka ovat mahdottomia. Tietyt unelmat vaatisivat isomman työryhmän, joten pitäydyn yleensä niissä asioissa, jotka voin tehdä täysin yksin.”

Martikainen on ahkera ja tekee joka päivä jotain. Säännöllinen veistely pitää kynän terävänä.

”Inspiraatio tulee niin harvoin vastaan, ja säännöllisesti tekeminen on aina ollut paras keino tavoittaa se inspiraatio.”

 

MARTIKAINEN toteaa, ettei hänellä ole koskaan ollut uraa. Tällä hän tarkoittaa sitä, että taiteentekeminen – eli kirjoittaminen, piirtäminen ja soittaminen – on hänelle elämäntapa.

”Haluan kutsua sitä taiteeksi, koska mielestäni se on sitä. Sillä tavalla olen aina pystynyt pitämään elämäni niin laadukkaana, kuin sen on mahdollista olla. Se on myös mun mielenterveyteni paras ja vakain kivijalka. Se on tuottanut mulle suurimman lohdun ja suurimmat huvitukset.”

Se, että Martikainen on onnistunut rakentamaan tekemisistään elinkeinon, on hänelle pieni ihme. Hän ei ole koskaan pyrkinyt miellyttämään ketään.

”Tekemiseni on hyvin itsekeskeistä ja sen pitääkin olla itsekeskeistä. Vain keskittymällä itseeni pystyn tekemään asioita, joita rakastan. Muut tykkäävät siitä vaihtelevissa määrin”, Martikainen sanoo, vaikka ottaa kiitollisena vastaan viestit kuulijoilta. Paras palaute on se, kun ihmiset laittavat viestiä, kuinka jokin kappale on ollut esimerkiksi heidän häävalssinsa. Tai kertovat tatuoineensa tekstinpätkän itseensä.

Martikaisen pahin kiirastuli oli covid-pandemia. Luomishalu katosi hetkeksi tyystin. Kun korona iski ja 50 vuotta täyttyi, auttoi Martikaista perusasioiden äärelle palaaminen.

”Aloitin 15-vuotiaana punkbändissä ja treenattiin aivan helvetisti. Kävelin pommisuojaan ja mietin, miten ihanaa on, että meillä on tämmöinen bändi. On mahtava soittaa punkkia. Se oli kaikki se, mikä oli siinä oleellisinta.”

Meritoituneena biisintekijänä hän pohti tuota aikaa.

”Edelleenkään ne ydinunelmat eivät ole mihinkään muuttuneet. Oivalsin, ettei musiikki ole minua koskaan pettänyt.”

Sen jälkeen Martikainen löysi entistä optimistisemman lähestymistavan taiteen tekoon.

”Jos rakentaa minuutensa tekijyyteen, on vaikea säilyttää itsetunto kun elanto loppuu. Näyttäytyy ihmisenäkin ihan läpeensä epäonnistuneelta. Parempi on hyväksyä, että muut asiat ovat muita asioita ja ajanolot nämä. Minä olen ihminen, jolle on hyvin tärkeää tehdä lauluja”, hän pohtii ja uskoo lauluntekijöiden olevan selviytyjiä.

”Me ollaan ihan erityisryhmää. Me jos ketkä tiedetään, kuinka toimia monimutkaisissa oloissa. Lopulta meillä jos kenellä on historiallinen ja yksilöllinen ammattiosaaminen sen suhteen, miten toimia vaikeissa oloissa”, hän pohtii.

MARTIKAINEN muistuttaa, etteivät musiikintekijät ole heterogeeninen joukkio.

”Jos itse yrittää katsoa samaan peiliin kuin joku muu, se saattaa olla se sirkuksen vääristävä peili. On hyvin vaikea löytää sellaisia yhtäläisiä keinoja, joilla voisimme pärjätä, koska yhteiskunnassa meidän mahdollisuuksiamme heikennetään koko ajan”, hän pohtii ja uskoo että ainoa muutos lähtee sisältä päin.

”Monilla on ajatus, että ollaan rotkon reunalla eikä mitään ole tehtävissä. Ne ovat lopulta vain pessimistisiä ajatuksia. Meillä on itse mahdollisuus parantaa elämämme laatua. Muutos on mahdollinen.”

Martikainen puhuu vanhemmistaan, jotka olivat vielä parantamassa sotien jälkeisen Suomen elinolosuhteita. Oli usko tulevaisuuteen ja pyrittiin koko ajan kohti parempaa tulevaisuutta. Se on vaihtunut näköalattomuuteen ja toivottomuuteen. Martikainen muistuttaa, että taide on parasta sisältöä siihen.

”Se, että voi toimia taiteen piirissä, olkoonkin että pyörii jossain köyhyysrajalla, niin kuin monet kollegat tekevät. Silti se on juuri niin kuin David Lynch sanoi, että ”art life is a great life”.

Lynch teki paljon maalauksia, eikä juuri pyrkinyt myymään niitä. Silti käytti niihin valtavasti aikaa. Jos taide ei aina olekaan hyvä kauppatavara, niin entä jos sen ei tarvitsekaan olla? Koska kuitenkin taide voi tuottaa niin paljon hyviä asioita, joita ainakaan minä en muualta saa.”

 

TUOREIN syntynyt laulu on yllättäen tilaustyö, joka syntyi Pikku Kakkoselle. Lastenlauluissa oli haastetta ja Martikainen suostui, sillä hän arvostaa lapsia kuulijoina. Martikainen itse oppi kotona kuulemaan vaativampaakin käsitteistöä lastenlauluissa. Sellaista hänelle tarjosivat varsinkin MA Nummisen lastenlaulut, kuten Suutari Joonaksen rauhanmarssi, joissa puhuttiin niin sodasta kuin abstrakteista käsitteistä.

Martikainen pudottelee ulkomuistista muutaman rivin: ”Kaikkihan sen tietää, että sota vaatii sotilaita, mutta miksi täytyy sietää, että sodat tuovat sairaaloihin potilaita? Sodissa ihmisiä kaikkialla kuolee, kun ihmiset silloin tappaa toisiaan. Ei ole silloin ketään, jonka puoleen lapset enää turvautua voisikaan.”

Martikainen on sitä mieltä, että lapset kyllä suodattavat ja imevät asiat omalla tavallaan.

Muuten hän sanoo tilaustöihin lähes poikkeuksetta ei, koska ei näe itseänsä laaja spektrin omaavaksi yleiskirjoittajaksi Chrisse Johanssonin ja Vexi Salmen tapaan. Siinä mielessä hän ei olekaan Juha Vainion perinteen jatkaja.

”Tyylini on tämän ajan oloihin vähän kulmikasta. En väheksy itseäni, mutta myönnän että mahdollisuuteni ottaa osaa suomalaisen tekemisen historiaan ei omaa sitä laajuutta kuin noilla mainituilla tekijöillä. Olen aina kuitenkin kirjoittanut ensisijaisesti omiin tarpeisiini, itselleni laulettaviksi ne asiat. Ei ne kellekään niin tärkeitä ole kuin mulle itselleni. Olen se tärkein kohde aina”, sanoo Martikainen.

Poikkeuksena on Vesa-Matti Loiri, jolle Martikainen Tommi Vikstenin pyynnöstä teki kappaleet Taivun mutten murru sekä Missä kotini on, koska koki tuntevansa laulajan maailman.

Martikaisen kohdalla onnistunein yhteistyöprojekti on ollut Timo Rautiaisen kanssa, jolle Martikainen on tehnyt peräti 16 sanoitusta. Yhteistyöllä on vahva pohja.

”En olisi päätynyt tekemään, ellen olisi mielestäni ymmärtänyt riittävissä määrin Timoa. Se ystävyys on ollut niin tiivistä”, sanoo Martikainen, joka sittemmin patisti Rautiaista tekemään itse omat sanoituksensa.

Martikaisessa onkin sparraajan vikaa. Samanlaisia sessioita hän on tehnyt muun muassa Samae Koskisen ja Samuli Putron kanssa, joista jälkimmäiselle hän on myös tuottanut kaksi albumia.

---

Kuka?

Jarkko Martikainen (s. 1970) on laulaja–lauluntekijä, joka on tehnyt biisejä ammattimaisesti 1990-luvun alusta alkaen. YUP-yhtyeen kanssa Martikainen teki 11 albumia. Vuodesta 2004 Martikainen on tehnyt soolourallaan kuusi studioalbumia sekä kolme Jarkko Martikainen ja Luotetut Miehet -yhtyeensä kanssa. Martikaiselta on myös ilmestynyt novellikokoelma Pitkät piikit ja muita kertomuksia, runokokoelma 9 teesiä sekä lauluistansa kertova Lihavia luurankoja.

Jutussa mainitut kappaleet:

Valssi tanssitaidottomille (säv. ja san. Jarkko Martikainen)
Suutari Joonaksen rauhanmarssi (säv. ja san. M.A. Numminen)
Taivun mutten murru (säv. ja san. Jarkko Martikainen)
Missä kotini on (säv. ja san. Jarkko Martikainen)