Kaikkiin artisteihin tämä ei kuitenkaan päde. Vaikka tätä ei ole kiva sanoa ääneen, monessa tapauksessa sekä artisti itse, biisinkirjoittajat, tuottaja että levy-yhtiö voittaisivat, jos artisti ei olisi mukana biisintekoprosessissa. Yritän perustella syyt.

Huomautan heti alkuun vielä, että kirjoitus koskee ainoastaan hyvin spesifiä tilannetta, jossa levy-yhtiö pyytää ammattimaisia biisintekijöitä kirjoittamaan artistille hitin co-write-sessioissa, eikä esimerkiksi omaehtoisia singer/songwriter-artisteja – jokainen tehköön musiikkia juuri niin kuin itse haluaa.

Tarvitaan tietysti hyvä biisi, eli sävellys, sanoitus ja tuotanto, mutta myös artisti, joka onnistuu tulkinnallaan puhuttelemaan ihmisiä, ja joka on kappaleen esittäjänä uskottava.

Todella isoja hittejä syntyy ehkä muutama vuodessa, ja niiden ennakoiminen on vaikeaa, koska monen osatekijän pitää osua kohdalleen. Tarvitaan tietysti hyvä biisi, eli sävellys, sanoitus ja tuotanto, mutta myös artisti, joka onnistuu tulkinnallaan puhuttelemaan ihmisiä, ja joka on kappaleen esittäjänä uskottava. Lisäksi biisin pitää läpäistä levy-yhtiön ja soittolistojen seulat päästäkseen ihmisten ilmoille, ja onnistua vielä osumaan johonkin epämääräiseen ajan henkeen niin, että ihmiset rakastuvat kaikista kappaleista juuri tähän.

Jos levy-yhtiön ja medioiden rooli jätetään tarkastelun ulkopuolelle, menestyskappaleen tekemiseen vaadittavan työn voisi jakaa karkeasti kolmeen osaan:

• varsinainen biisinkirjoitus eli sävellys ja sanoitus,

• kappaleen tulkinta ja tuotanto, ja

• artistibrändin rakentaminen

Useimmiten nämä kaikki kolme työtä tehdään samalla kertaa sessiopäivän aikana.

Biisinkirjoitus on taito jonka voi opetella. Voi opiskella sointuteoriaa ja rytmejä, omaksua monen eri musiikigenren tyylipiirteitä ja opetella kirjoittamaan eläväntuntuisia tarinoita poplyriikoiden lyhyeen muotoon ja rytmiin. Taito kehittyy tehdessä, ja usein 50-100 ensimmäisen tekeleen jälkeen taso on jo huomattavasti parantunut.

Kappaleen tulkinnalla en tarkoita vain taitavaa laulamista. Jos joku muistaa vielä Idols-ohjelman, se tuotti vuosittain joukon levy-yhtiöille kiinnitettyjä taidokkaita laulajia, joilta puuttui varsinainen kiinnostavuus, artistipersoona. Monet huippuartistit taas eivät ole teknisesti kovin taitavia laulajia, mutta heidän äänensä kuulostaa jostain syystä hyvältä ja kiinnostavalta äänitteillä ja puhuttelee ihmisiä. Popkappaleen tuotanto syntyy nykyään usein suurelta osin jo kirjoitussession aikana, ja artistin ollessa paikalla laulutkin nauhoitetaan sitä mukaa kun biisi valmistuu.

Artistibrändin rakentaminen mielletään ehkä yleensä levy-yhtiön A&R:n hommaksi, mutta väitän, että suurin osa tästäkin työstä tehdään studiosessioissa. Jokainen hyvä uusi kappale on uusi luku artistin uralla, ja todella hyvä biisintekijä osaa kuvitella tämän seuraavan askeleen mielessään. Joskus artisti itse on tämä visionääri, ja joskus levy-yhtiöllä on toimiva suunnitelma, mutta hyvin usein tämän työn tekevät topliner ja tuottaja.

Nyt jos katsotaan popmusiikin historiaa suunnilleen sadan vuoden taakse, jolloin äänitteitä alettiin myydä suurelle yleisölle, artisteja on aina ollut kahta lajia: on ollut auteur-tyyppisiä artisteja, kuten Bob Dylan tai Nirvana, jotka ovat kirjoittaneet oman materiaalinsa ainakin pääosin itse, ja on ollut artisteja, jotka tulkitsevat muiden heille kirjoittamia kappaleita. En itse liitä tähän minkäänlaista arvoasetelmaa – näin vain on aina ollut. Elvis ja Frank Sinatra tarvitsivat säveltäjiä ja sanoittajia tekemään heille kappaleita, mutta ei se tee heistä sen vähäisempiä artisteja.

Monet urani suurimmista hiteistä on kirjoitettu aluksi ilman artistia, vaikka ne olisikin myöhemmin viimeistelty yhdessä.

Olen itse työskennellyt urani aikana yli sadan artistin kanssa. Vielä kymmenen vuotta sitten oli aivan yleinen käytäntö, että kirjoitin vaikka jonkun tuottajan kanssa kokonaisen biisin tai kertosäkeen ja tarjosin sitä artistille joko itse tai kustantajan kautta. Monet urani suurimmista hiteistä on kirjoitettu aluksi ilman artistia, vaikka ne olisikin myöhemmin viimeistelty yhdessä.

Tällä hetkellä hyviäkään valmiita biisejä on aika vaikea tarjota artisteille, koska nykyisessä toimintakulttuurissa artistit haluavat itse olla paikalla studiossa kun taika tapahtuu. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää, ja artistilla on oikeus vaatia tätä. Haluan vain todeta ääneen, että tuloksen kannalta se ei aina todellakaan kannata. 

Osalla artisteista ei ainakaan vielä uransa alussa ole sitä taitoa, jota hyvän biisin tekeminen vaatii. Työskentely on aika nopeaa, ja kaikenlainen vaiheilu vaikuttaa väistämättä lopputulokseen. Jos levy-yhtiö ja artisti haluavat hittibiisin, välillä kannattaisi luottaa niihin teemubruniloihin ja kaisakorhosiin ja mattimikkoloihin, jotka ovat jo kirjoittaneet satoja kappaleita. He tekevät biisejä elääkseen ja ovat siinä aivan poikkeuksellisen taitavia.

Olen itse aina pyrkinyt tsekkaamaan kaikki aloittelevatkin artistit, mutta ilmoitin huhtikuussa kustantajalleni pitäväni jonkin aikaa taukoa uusista sessioista, koska joidenkin päivien jälkeen olen yksinkertaisesti ollut hiton uuvuksissa kannateltuani luomisprosessia kahden tai kolmen ihmisen edestä. Samalla olen joutunut myymään jokaisen ideani tai ehdotukseni aloittelevalle ja monella tasolla epävarmalle artistille, ja joskus hyväkin hookki yksinkertaisesti uppoaa turhan vaiheilun suohon. Näiden päivien tuloksena on harvoin mitään mestariteosta, koska en missään vaiheessa pääse keskittymään työskentelemiseen.

Lisäksi artistien kanssa kirjoitetuissa biiseissä on se ylimääräinen ongelma, että jos ne jäävät levyttämättä, valmiita kappaleita on yleensä vaikea tarjota eteenpäin muille artisteille. Hyväkin hookki-idea saattaa mennä hukkaan, jos sitä tarjoaa väärässä sessiossa.

Toivon tämän puheenvuoron herättävän keskustelua levy-yhtiöiden, kustantajien ja tekijöiden välille siitä, missä määrin (ja keitä) artisteja kannattaa lähettää studiosessioihin, millaista palautetta studiosta on saatu, ja kannattaisiko ehkä jossain määrin palata valmiiden biisien tarjoamiseen.

Käyn välillä opettamassa biisintekoa esimerkiksi Metropoliassa. Joinain päivinä kirjoitussessiot artistien kanssa eivät eroa opetuspäivistä muuten kuin siinä, että korkeakouluopetuksesta maksetaan tuntikorvaus. Biisintekotaidon lisäksi hukassa saattaa usein olla myös varsinainen artistipersoona tai -brändi, eli kukaan ei oikein vielä tiedä mitä ollaan tekemässä. Eihän siinä mitään – jostainhan on aina aloitettava – mutta mikäli levy-yhtiö haluaa ammattimaisten biisintekijöiden opettavan artisteille säveltämistä ja sanoittamista, tai mahdollisesti luovan tyhjästä jonkinlaisen artistikonseptin, tästä kehittelytyöstä pitää maksaa asianmukainen palkkio.

Korostan vielä, että vasta uraansa aloittelevissa artisteissa on myös niitä, joilla on sekä selkeä visio omasta urastaan että taito kirjoittaa koskettavia kappaleita. Kuka sen lopulta määrittää? Toivon tämän puheenvuoron herättävän keskustelua levy-yhtiöiden, kustantajien ja tekijöiden välille siitä, missä määrin (ja keitä) artisteja kannattaa lähettää studiosessioihin, millaista palautetta studiosta on saatu, ja kannattaisiko ehkä jossain määrin palata valmiiden biisien tarjoamiseen.

Tiedän kentältä, että nykyinen käytäntö on uuvuttanut monia hyviä musiikintekijöitä, eikä se tuota parasta mahdollista tulosta. On sanomattakin selvää, että artistille tämä viesti ei voi tulla biisintekijöiltä, vaan viestinviejänä täytyy olla levy-yhtiön A&R-henkilö.

Kyösti Salokorpi

Musiikintekijä
varapuheenjohtaja, Suomen Musiikintekijät