Kirjoitin viime viikolla blogin ICH KOMME -laulusta (säv. san. sov. Christel Roosberg ja Jori Roosberg) syntyneestä kohusta. Kirjoitus herätti paljon keskustelua. Kiitos kaikille kommenteista! Tässä kirjoituksessa otan kantaa huolestuttavaan tilanteeseen, joka sivuaa viime viikon keskustelua. Palaan myös lastenmusiikkiin.

Suomi on pieni kielialue, jonne on tuhansien vuosien aikana syntynyt ainutlaatuinen musiikkikulttuuri. Kyllä, tuhansien vuosien; kalevalaisen runolaulun juuret ulottavat 2000 vuoden taakse. Kielivähemmistöillä kuten suomenruotsalaisilla, saamelaisilla, romaneilla ja karjalankielisillä on kaikilla omat musiikkikulttuurinsa.

Nyt tämä rikas ja monipuolinen kulttuuri on uhattuna. Ongelma on monitahoinen ja -syinen. Historiallisten suurten kulttuurileikkausten lisäksi musiikkikulttuuria kurjistaa media. Globaalin alustatalouden epäreilu tulonjako ja tekoäly tekevät musiikintekijän työstä entistä haastavampaa; on vaikea tulla toimeen omalla työllään.

Hyvänä esimerkkinä median musiikkikulttuuria kaventavasta vaikutuksesta on huippusuosittu UMK eli Uuden Musiikin Kilpailu. Sinne on turha yrittää mukaan vaikkapa kansanmusiikilla tai perinteisellä iskelmällä. Vain valtavirtamusiikki kelpuutetaan ja mieluiten major-levy-yhtiöiden tuottamana.

Helsingin Sanomat nosti esille kulttuurijournalismin surkean tilan (16.2.2025). Jotenkin tulee mieleen padat ja kattilat…Tällä hetkellä hyvin monenlainen musiikki, myös valtavirtamusiikin liepeillä, jää täysin pimentoon. Sitä ei kuule radiossa, ei näe telkkarissa tai lehtien palstoilla. Tämän takia ihmiset eivät yksinkertaisesti löydä uuden musiikin luokse.

Se, että saa musiikkinsa esille vaatii usein ”tarinan”. Ja mitä traumaattisempi ja traagisempi, sen parempi. Media, tässä teille ilmainen vinkki. Voi tehdä mielenkiintoista musiikkia, vaikka olisi elänyt ihan tavallisen tylsän elämän. Hyvä musiikki ei vaadi myöskään paljasta pintaa, sitä saa tietysti halutessaan esitellä kaikki sukupuolet. Usein esimerkiksi musiikintekijät pysyttelevät nimenomaan henkilöinä taustalla, vaikka haluavat luonnollisesti oman musiikkinsa ihmisten tietoisuuteen. Ei tarvitse olla julkkis tehdäkseen ammatikseen musiikkia.

En halua missään tapauksessa moittia tällä kirjoituksella valtavirtamusiikintekijöitä. Tarvitsemme suuria, koko kansan hittejä ja tähtiä. Mutta tarvitsemme muutakin. Ilman uusia tekijöitä ja uusia hittejä ei synny uusia klassikoita.

Moni musiikinlaji jää paitsioon myös Spotifyin suosituilla soittolistoilla, eikä yleisö näin ollen löydä kaikkea uutta musiikkia suoratoistopalveluistakaan.

Nyt siihen lastenmusiikkiin. Alkuvuodesta nousi pienoinen kohu, kun Sara Siipola esitti – luonnollisesti – hittinsä ”Paskana” Helsingin kaupungin järjestämässä ja Ylen televisioimassa lasten uudenvuodenjuhlakonsertissa. Kappaletta pidettiin sopimattomana lastenkonserttiin. Tähän ongelmaan on helppo ratkaisu: lastenkonsertissa esitetään lastenmusiikkia. Ei synny kohuja. Ehkä kuviteltiin, että lastenmusiikkibändit eivät suoriudu suorasta TV-lähetyksestä? Väärin. Moni suoriutuu varmasti. Toiseksi taidettiin kuvitella, että yleisö viihtyy vain, jos tarjolla on aikuisille tuttuja kansainvälisiä discohittejä ja teinien suosikkiartisteja? Taas väärin. Lastenkonsertit myyvät loppuun monessa Suomen kolkassa. Mielestäni tämä on sekä törkeää lastenmusiikinammattilaisten aliarviointia että myös lasten aliarvioimista. Voitaisiinko vastedes tarjota lapsille vastaavissa tilanteissa lasten omaa musiikkia? Sitä voi kuunnella koko perhe aidosti nauttien ja viihtyen.

Samaa aliarviointia kohtaavat monet muutkin musiikinlajit. Valtavirrasta poikkeavalle musiikille ei yksinkertaisesti anneta mahdollisuutta. Joku taho jossain päättää, että tämä ei kiinnosta ihmisiä. Miten voidaan tietää, että ei kiinnosta, jos ei anneta edes mahdollisuutta? Monenlainen musiikki marginalisoidaan jo ennen lentoonlähtöä. Kuinkahan monta potentiaalista musiikki-ilmiötä tai vientitoivoa tässä menetetään?

Tämä ilmiö yhdistettynä kulttuurileikkauksiin aiheuttaa lopulta noidankehän, joka kuihduttaa ainutlaatuisen, suomalaisen musiikkikulttuurimme. Uusi marginaalista ponnistava musiikki tarvitsee sekä rakenteita ja julkista tukea kasvaakseen ja kehittyäkseen että kanavan päästäkseen esille. Nyt molemmat ovat suuressa vaarassa. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa tähän. Suomalaisen musiikkikulttuurin tulevaisuudesta vastaavat vain suomalaiset. Surettaa ja suututtaa.

Onneksi kaikkea ei ole vielä menetetty vaan voimme tehdä paljonkin. Päättäjät, lopettakaa kulttuurileikkaukset tähän. Varmistakaa lainsäädännöllä, että musiikin ammattilaiset saavat heille kuuluvan korvauksen omasta työstään. Media, antakaa kaikenlaiselle musiikille mahdollisuus. Kuulijat, tiedän, että rakastatte suomalaista musiikkia. Vaatikaa, että teidät yllätetään!

Ps. Tätä kirjoitusta saa todellakin jakaa!

Pauliina Lerche

Suomen Musiikintekijät ry:n puheenjohtaja
lastenmusiikintekijä