Osallistuin Musiikintekijöiden edustajana viime viikolla Kööpenhaminassa järjestettyyn konferenssiin, jonka ydintavoitteena oli lisätä Pohjoismaiden ja Baltian maiden taide- ja kulttuurialojen keskinäistä yhteistyötä yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden saralla. Kahden intensiivisen päivän jälkeen tunnelma oli inspiroitunut, mutta toisaalta myös ärsyyntynyt: minulla on teille sekä hyviä, että huonoja uutisia.

Aloitetaan huonoista uutisista. On ihan selvää, että musiikkiala ei ole vielä yhdenvertainen – ei meillä, eikä muualla. Esimerkiksi Teoston vuonna 2024 tekemän tutkimuksen mukaan tilitettyjen tekijänoikeuskorvausten saajien sukupuolijakauma pisti silmään, sillä 81–85% kaikista korvauksista tilitettiin miesoletetuille. Tähän olisi helppo sanoa, että musiikin tekijöissä miehiä vaan on enemmän: biisisessioissa ehkä onkin, mutta esimerkiksi opiskelijoissa ei. Musiikin opiskelijoista on ollut pitkään jo yli puolet naisia, kertoo sama raportti. Myös Musiikintekijöiden uusista jäsenistä (2024) 40% on ilmoittanut sukupuolekseen nainen, mikä on aiempia vuosia suurempi prosentti! Ala siis kiinnostaa ja tekijöitä on, mutta moni nainen ja muunsukupuolinen kokee jäävänsä ulkopuolelle esimerkiksi juuri biisisessioista, joka taas vaikuttaa luonnollisesti suoraan siihen, ketkä korvauksia saavat. Tilitysten räikeät prosenttiosuudet selittyvät osittain myös sillä, että uuden musiikin vaikutukset näkyvät niissä vasta pitkän ajan kuluttua. Muutos on hidasta.

Yhdenvertaisuus ei missään nimessä rajoitu pelkästään sukupuoleen liittyviin asioihin, joskin se on monelle se tarttumapinta, josta luonnollisimmin herää keskustelua. Konferenssissa puhuttiin paljon myös saavutettavuudesta ja kuinka se ei ole pelkästään sitä, että esimerkiksi keikkapaikalle on esteetön pääsy. Se taas on esteettömyyttä. 

“Saavutettavuudella viitataan usein muuhun kuin fyysiseen ympäristöön. Esimerkiksi palvelut, viestintä ja verkkosivut pitää toteuttaa niin, että ne soveltuvat kaikille. Saavutettavuutta on myös ihmisten moninaisuuden huomioon ottava ilmapiiri ja asenteet”, tiivistää Invalidiiliitto. Konferenssissa havahduin ajattelemasta paljon juurikin asenteita ja sitä, missä olen itsekin tehnyt virheitä: toisinaan mietin ja suunnittelen asioita erilaisten ihmisten näkökulmasta kysymättä heiltä itseltään mielipiteitä.

“Ei mitään meistä ilman meitä”

Yksi herättävä kokemus konferenssissa liittyi juuri tähän aiheeseen. Ensimmäisen päivän puhujana oli Mira Helenius Martinsson, taiteellinen johtaja Skånes Dansteaterista, joka tekee merkittävää työtä tanssin saavutettavuuden parantamiseksi niin tanssijoiden kuin yleisön näkökulmasta.

“Nothing about us without us” (eli “ei mitään meistä ilman meitä”), oli yksi tanssijoista, joka on myös liikuntarajoitteinen henkilö, hänelle todennut. Keskusteluun pitäisi aina muistaa osallistaa heidät, keitä asia koskee. 

Kokonaisuudessaan konferenssi koostui sekä eri asiantuntijoiden puheenvuoroista että ryhmätehtävistä, joissa haettiin sekä näkökulmia että ratkaisuja. Otin tavoitteekseni keskustella vähintään yhden alan edustajan kanssa jokaisesta viidestä maasta. Tavoite tuli täyteen ja uusia kontakteja tuli useita (blogin kansikuvassa kanssani on muuten Amanda, joka työskentelee tanskalaisessa tekijänoikeusjärjestössä Kodassa). Onkin oleellista, että meille eri maiden eri järjestöjen ja muiden kulttuurialalla vaikuttavien tahojen edustajien välille syntyy jatkuvasti lisää keskusteluyhteyksiä. Näin voimme vaihtaa ajatuksia, oppia toisiltamme ja jakaa sellaista tietoa, joka ei itsestään välittyisi. Ja myös välttää toistemme virheet.

Tälle konferenssille on luvassa jatkoa. Tapaamme etänä vielä keväällä, jolloin tämän, sekä Norjassa aiemmin järjestetyn vastaavan konferenssin keskustelujen yhteenvedot käydään yhdessä läpi. Järjestäjien ajatuksena on järjestää konferenssi tästä eteenpäin vuosittain ja se on hyvä asia, sillä tätä dialogia tarvitaan. 

Ja sitten ne hyvät uutiset

Jokainen, siis ihan jokainen meistä voi teoillaan vaikuttaa siihen, että musiikkialalle seuraavalla kerralla toteutettavan yhdenvertaisuustutkimuksen tulokset ovat huomattavasti paremmat. Yhdenvertaisuus lähtee meistä ihmisistä ja jokapäiväisistä teoista ja ratkaisuista. Siitä, miten valitsemme toimia ja olla toimimatta. Yhdenvertaisuus vaatii sitä, ettei jäädä kiinni tuttuun ja turvalliseen vaan otetaan rohkeasti erilaisia ihmisiä ja näkökulmia mukaan tekemiseen. Se ei ole mikään lisäosa päivittäiselle työlle tai yksittäinen, näkyvä teko vaan toimintatapa ja -kulttuuri, johon sitoudumme ja jossa pysymme.

Me musiikkialan ammattilaiset luomme yhdessä sen, mitä musiikkiala on. Siihen tarvitaan ihan jokaisen panostusta.

Suomen Musiikintekijät toteaa palvelulupauksissaan olevansa vahva ja monimuotoinen musiikintekijäyhteisö, joka edistää yhdenvertaisuuden toteutumista koko musiikkialalla.

Lue lisää Suomen Musiikintekijöiden toimenpiteistä vastuullisemman ja yhdenvertaisemman musiikkialan edistämiseksi.