Alku

”Olen kasvanut kontaten Aleksanterin teatterin plyysipenkkien välissä. Isäni oli laulaja ja äitini kuvataiteilija. Olin isän mukana oopperassa ja näin, kuinka ihmiset tulivat pipot vinossa paikalle, pistivät peruukit päähän ja alkoivat laulamaan jotain ihan muuta kieltä. Yhtäkkiä ne olivat ihan toisia ihmisiä!

En ole ikinä toipunut siitä, siis hyvässä mielessä. Uskonkin ihmisten loputtomaan potentiaaliin – me voimme olla mitä vaan. Se ajatus on kannatellut minua kaikessa.

Ooppera, nykytanssi ja kuvataide ovat vieneet minua lähemmäksi elokuvaa. Minun musiikkiini onkin aina liittynyt hyvin luontevasti monet elementit – kokisinkin varmaan torikauhua, jos minun pitäisi tehdä jousikvintetto.”

Innostuminen

”Mulla on innostumisen lahja ja kun innostun, en ajattele mihin se johtaa. Luotan intuitioon ja silloin avautuu taas uusia mahdollisuuksia. Nuorena innostuin punk-skenestä. Oli riemastuttavaa, kuinka ihmiset, jotka eivät klassisessa mielessä osaa mitään, loivat mielettömän hyvän energian. Se oli tosi vapauttavaa ja upeaa.

Sitten tuli Sielun veljet, josta tuli intensiivinen jakso elämässäni. Olin mukana heidän Softwood Music -levyllään ja soitin keikoilla. Siekkareiden hajottua yhteistyö jatkui luontevasti Ismo Alangon kanssa. Samaan aikaan opiskelin Sibelius-Akatemiassa ja kävin sisäistä taistelua kun tajusin, ettei minusta tule klassista muusikkoa. Halusin tehdä luovempaa työtä.

Säveltäjäksi päädyin puolivahingossa nykytanssin ja muusikkouden kautta. Huomasin monissa tilanteissa puuttuvani sovituksiin ja produktioiden kulkuun. Olen luonteeltani sellainen: keksin uusia työtapoja, yhdistelmiä ja paikkoja missä esiintyä.

Teatteri ja elokuva on kotipaikka, jossa tätä koettua tietoutta voi ottaa käyttöön. Työssäni eläydyn voimakkaasti muihin henkilöihin ja tilanteisiin. Silloin on hyvä, jos on kokemuksia, monenlaisia kosketuspintoja. Kaikki mattieskotietous löytää paikkansa.”

Lähiö

”Olen asunut Helsingin Kruununhaassa aikuisikäni. Viime vuonna tein kuitenkin repäisyn ja muutin keskustasta Itä-Helsinkiin. Sävellystöissä vuorokaudenajat heittävät paljon, ja kerrostaloasuminen alkoi muuttua vaikeaksi. Kruununhaassa arabimusiikki tuntui ärsyttävän naapureita ja koin parhaimmaksi nostaa kytkintä.

Jos menen Berliiniin tai Istanbuliin, en sielläkään jää koskaan keskustaan vaan menen lähiöihin. Haluan nähdä miten ihmiset elävät. Nyt asun maailman pohjoisimman metroaseman ja luonnonsuojelualueen puolessa välissä. Itä-Helsingin luonto on tosi kaunista.”

Maqaam

”Kun kuulin nuoren irakilaisen Ali Saadin laulavan viisi vuotta sitten, näin hänessä valtavan potentiaalin. Perustimme duon, vaikka meillä ei ollut edes yhteistä kieltä. Intensiivinen musiikintekeminen Alin kanssa johdatti minut arabimusiikin maailmaan. Kesti silti pitkään, ennen kuin sisäistin mistä todella on kysymys. Olin tutustunut jo aiemmin flamencoon, jossa on osittain samaa, mutta arabimusiikki on vielä hienojakoisempaa.

Olin Alin kanssa Kairossa kaksi kuukautta. Kävin joka päivä viulutunneilla, jossa en virittänyt viuluani kertaakaan länsimaiseen vireeseen. Olin hirveän ylpeä, kun opettajani sanoi, että länsimaiset harvoin pystyvät omaksumaan maqaamien mikrotonaalisen maailman.

Maqaamien skaalajärjestelmään kuuluu myös muita ilmaisuun liittyviä traditioita. Skaaloja on valtava määrä ja niihin liitetään eri tunteita. On huima kokemus oppia kuulemaan niitä. Se antaa mielettömän pelikentän improvisaatiolle, joka on oleellinen osa arabimusisointia. Tämä tunteisiin uppoutuminen viehättää minua ja luulen, että sävellänkin eri lailla nykyään. Näiden asioitten opiskelu tulee jatkumaan koko elämäni.”

Aistikkuus

”Luterilaisessa kulttuurissamme ollaan pidättyväisiä, eikä arabimusalle ominainen melodraama ja tunnevoimaisuus kuulu meidän sanavarastoomme. Meillä kaiken lävistävä tunne tässä ajassa on usein ironia, joka ei taas kuulu arabikulttuuriin.

Arabikulttuurissa aistien avulla ajatellaan päästävän lähemmäs jumaluutta. Sen oivaltaminen on vaikuttanut minuun tosi voimakkaasti ja muuttanut perustavalla tavalla suhtautumista aisteihini. Olen huomattavasti enemmän auki ja harjoitan aistejani enemmän. Se ei se ole turhamaista vaan tärkeää. Se mikä alkoi musiikista, laajenikin käsittämään kaikkia aisteja.”

Paineensietokyky

”Mitä isompia paineita minulla on, sitä vahvemmaksi muutun. Joskus varsinaiseen säveltämiseen pääseminen vaatii pitkää prosessia, ja vasta kun tunnen kauhua deadlinesta, sävellystä alkaa syntyä. Olen yrittänyt muuttaa huonoja työtapoja, ja myös delegoida muille eri työvaiheita ettei työ olisi liian kuluttavaa.

Nykyään minulla onkin manageri, joka hoitaa käytännön asioita. Suomessa ei ole sellaisia budjetteja, että säveltäjä voisi keskittyä vain säveltämiseen ja palkata apuvoimia. Töissäni pakolaisten ja vankien kanssa olen myös joutunut kantamaan todella rankkoja tarinoita.”

Arvot

”Minulle on äärimmäisen tärkeää, että elän arvojeni mukaisesti. Saan rauhan siitä, että mietin tarkkaan millaisissa projekteissa työskentelen. Sen jälkeen voin päästää mielikuvitukseni irti ja taidetta syntyy. Minulla täytyy olla tunne, että teemme jotain tärkeää.

Tykkään törmäyttää asioita. Esimerkiksi menen erityisen mielelläni vapautuvien vankien kanssa Tanssin taloon, jonka yhteydessä puhutaan diversiteetistä. Mutta kun katsoo sen ohjelmistoa, ei se siellä hirveästi vielä näy.

Ilmastokysymykset vaivaavat minua. Siksi tuntuukin hirveän hyvältä asua talossa, joka on hiilinielu ja jossa on oma aurinkovoimala.”

Nyt

Parhaillaan sävellän elokuvaa, joka työstetään yllättäen löytyneestä vanhasta kuvamateriaalista, josta puuttuu kokonaan ääniraita. Porttiteatteri ja Compañía Kaari & Roni Martin tekee vapautuvien vankien kanssa flamencoa ja dokumenttiteatteria yhdistelevää teosta. Olen produktiossa osa työryhmää. Teos valmistuu Tanssin taloon toukokuuksi.

Ensi syksyksi olen säveltämässä Suuren näyttämön teosta Paavo Westerbergin ohjaukseen. Olen myös valmistamassa irakilaisten ohjaaja-näyttelijä Bakr Hasanin ja Ali Saadin sekä Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa esitystä Ritarihuoneelle syksyksi.

Tulen keikkailemaan Ranskassa säveltämäni vesinukketeatteriteoksen kanssa ja Harpa-voiton myötä olen saanut kutsuja eri tilaisuuksiin Keski-Euroopassa. Odottelen Israeliin säveltämäni elokuvan Two Kids A Day ensi-iltaa.

Haluaisin myös aikaa säveltää musiikkia duolle, joka minulla on Ali Saadin kanssa.”

Tulevaisuus ja haasteita

”Nyt olisi hyvä hetki tehdä töitä kansainvälisemmin. Edellinen leffani oli israelilainen, ja luontevin polku olisi suunnata eurooppalaiseen indie-elokuvaan. Minulla on myös kova halu päästä työskentelemään arabimaihin, mikä on iso haaste – siellä ei ole naisia säveltäjinä juuri näkynyt. Minulla on hyvä kontakteja Egyptiin ja Irakiin, mutta siihen kulttuuriin on länsimaisilla vaikea päästä. Alin kautta siihen on jonkinlaisia mahdollisuuksiakin.

Elokuvapuolella olen tunnettu laatudokumenttien säveltäjänä, mutta minua ei jostain syystä pyydetä säveltämään fiktioita – ei, vaikka olen käyttänyt sävellyksissäni hyvin fiktiivisiä ja kokeellisia elementtejä. Jostain syystä tilaajat ovat kotimaassa olleet lähes poikkeuksetta naisia. En tiedä miksi.”

Motto

”Valitse rohkeammin.”

Sanna Salmenkallio (s. 1966) on säveltänyt musiikkia yli 30 elokuvaan sekä kymmeniin teatteri- ja tanssiteatteriesityksiin. Hänet palkittu neljä kertaa Jussi-palkinnolla parhaasta elokuvamusiikista. Ensimmäinen patsas tuli vuonna 2005 elokuvasta Melancholian 3 huonetta ja viimeisin Aalto-elokuvasta vuonna 2020. Aalto-elokuvan musiikki huomioitiin myös pohjoismaisella Harpa-palkinnolla helmikuussa 2022.

Salmenkallio on Sibelius-Akatemiassa opiskellut viulisti, joka on valmistunut myös äänisuunnittelijaksi. Hänet tunnetaan myös työstään rockyhteyksissä sekä varsinkin viime vuosina esillä olleesta duostaan irakilaisen Ali Saadin kanssa.

SÄVELLYKSIÄ
(Salmenkallion omat valinnat)

Melancholian 3 huonetta -elokuvan sävellystyö (ohjaaja Pirjo Honkasalo)
Yrittäjä-elokuvan sävellystyö (ohjaaja Virpi Suutari)
Hamlet-näytelmän sävellykset Turku filharmonialle (ohjaaja Paavo Westerberg)
Mechanical Love -elokuvan sävellystyö (ohjaaja Phie Ambo, Tanska)
Toinen koti -esityksen säveltäminen ja äänisuunnittelu (ohjaaja Jussi Lehtonen / Kansallisteatteri)