Laulaja, lauluntekijä, muusikko Maria Hänninen on löytänyt tekemiseensä vapauden, joka välittyy tammikuussa julkaistun Mount Mary -albumin biiseistä. Raskaista, rosoisista ja riffipitoisista.

”Biisejä alko tippua päästä solkenaan, hyvä että kerkes ottaa kitaran käteen. Kamat lenteli, ja kämppä oli järkyttävässä kaaoksessa, kun oli kiire vääntää riffit ja soinnut läppärille. Melodiat lauloin päälle mongerrusenglannilla.”

Noissa tiloissa ei päähän mahtunut mitään rajoittavaa. Herkkyys kritiikille, pelko siitä, mitä muut sanovat ja vetoaisiko musiikki, pysyivät pois. Myös genreajattelu, vaikkakin vahva veto 70-luvun musiikkiin oli vaikutteena.

Rajattomuuden kiteytymänä voi pitää levyn viimeistä, lähes kahdeksanminuuttista, sinfoniaalista teosta Footprints in the Dark.

”Siinä yhdistyy kaikki, mitä oon kuunnellut tai oppinut.”

Bändikuvio ei tehdessä vaivannut, ja etenikin luontevasti. Petri Majurin kanssa tuli puhetta bändistä kesällä 2018. Petri on monitaitoinen kitaristi ja äänittäjä ja oli jo -93 äänittämässä Hännisen ensimmäistä omista biiseistä koostuvaa levyä Ai Sua Mua, joten yhteistyö oli nopeasti selvää. Bassoon löytyi Jukka Jylli ja rumpuihin Otto Haapanen.

”Meillä kaikilla on samanhenkinen musatausta ja -mieltymykset. Egot ei pullistele, tekeminen on luontevaa. Kun kokeiltiin ekoja kertoja joitain kappaleitani ja tajusin, että näähän toimii, saatoin liikuttua ja mennä ihan mykistyneeseen tilaan. Tunsin valtavaa kiitollisuutta.”

Hänninen on kiitollinen myös bändin panoksesta tuotantoon ja sovituksiin.

”Aikaisemmin olin kypsymättömämpi sietämään sitä, että joku sanoo jotain mun lapsesta. Nyt tajuan, että eihän kukaan oo viemässä multa mitään, vaan tuomassa lisää.”

Helppouden taustalta löytyy myös oman elämän ja ihmissuhteiden muutosten vaikutusta. Patona päässä oleva alkaa pursuta ulos.

”Mua ei voi kesyttää, kukaan ei voi kahlita mua, teen just niinku huvittaa. Se saattaa kuulostaa kapinalta jotain vastaan, mutta ei ole. En oo ollut alistettu, eikä tekstejä oo personoitu ketään vastaan. Meissä vain on kaikki voima omillaan olemisenkin tilassa; voi valita, haluaako elää surkeilun kautta vai etsiä voimavaroja itsestään.”

Biisi Mean Old Woman juontaa juurensa kautta aikain musabisneksessä vallalla olleeseen käsitykseen, että ihminen olisi liian vanha tekemään jotain. Hänninenkin sai kolmekymppisenä kuulla, että on liian vanha framille ja olisi aika siirtyä tuotantopuolelle.

”Kun kattelen nyt, mitä kaikkee oon sen jälkeen tehnyt, niin on sellanen olo, että siinä sulle tuotantopuolta. Jos joku nyt tulis sanoon, että mitä sä heviä laulat, vanha nainen, niin vastaisin, että todellakin laulan, ihan kuule voit sanoo mitä vaan.”

”Oma, pian 80-vuotias äitini teki elämänsä ensimmäisen kappaleen ja hemmetin hyvän tekikin. Se saattaa tulla julkaistuksikin. Siinä iloiset piut paut kaikille, jotka horisevat liiasta iästä.”

Hännisellä on juhlavuosi. Ensimmäisestä rock-iskelmäbiisejä sisältäneestä debyyttialbumista, Maria Dolores, on 35 vuotta. Hänninen lähetteli tuolloin englanninkielisiä biisejään levy-yhtiöille. Hänen äänensä noteerattiin, biisejä ei.

”Olin töissä pullakaupassa ja meinasin kirjaimellisesti tukehtua pullaan, kun Pedro Hietanen soitti ja sanoi, että tulisitko käymään.”

Käynti tuotti 21-vuotiaalle Rantasalmelta Helsinkiin muuttaneelle ja Ågeliin opiskelemaan hyväksytylle lupaukselle levytyssopimuksen.

”Tulin yhtäkkiä maailmaan, jossa en tajunnut, missä mä oon. Finnvox oli varattu ja siel oli Pekka Pohjola, Janne Louhivuori ja muut kovat nimet, enkä ymmärtänyt studiotyöskentelystä mitään. Kun pohjia soitettiin, lauloin mukana ja olin koko ajan, että poikki, poikki, meni väärin. Miehet neuvoi mua, ja vähitellen tajusin jutun juonen.”

Oli sinkkuhittiä, levyraatia, iltalehtien kansia ja muuta julkisuutta, uudesta lupauksesta odotettiin paljon. Lupaus itse vain ei ollut sinut roolinsa kanssa.

”Musta tuntu hirveeltä, kun ukot huuteli Myyrmäen asemalla, että siellä se Maria Dolores menee. En kestänyt, että mut bongattiin. Kun keikuin kuvauksissa tikkailla minihame päällä, tajusin että tää ei oo mua. Olin lähtenyt rokkipohjalta ja se jäi toteutumatta.”

Levyraadista jäi lähtemättömästi mieleen Klaus Järvisen kommentti: ”Antakaa sen tytön laulaa heviä”. Pian debyytin ilmestymisen jälkeen EMI:lle lähtikin kirje, jossa Hänninen pyysi sopimuksen purkua.

Mielessä on joskus käynyt, olisiko taival ollut toisin nopeampi. Hänninen kokee kuitenkin hitaamman ja ”näkymättömämmän” etenemisen sopineen itselleen.

”Oon saanut suihkia siellä sun täällä, upeilla levytyksillä, keikkarundeilla sekä loppuunmyydyllä Tavastialla ja tehdä yhteistyötä monien hienojan taiteilijoiden kanssa. On käsittämätöntä, että oon ollut lavan edessä sekasin Dave Lindholmista ja sit me tehdään musaa yhdessä, ja mun biisejä on hänen levyllä. Sama Pelle Miljoonan kanssa.”

Ihmeisiin kuuluu myös tutustuminen Ken Hensley´iin, joka toimi ennen soolouraansa Uriah Heep -yhtyeessä. Hensleyn veli sai Suomessa 2013 sydänkohtauksen ja häntä hoidettiin Meilahdessa. Ken lensi useasti veljeänsä katsomaan. Veli pelastui, ja he järjestivät sydänosastolle hyväntekeväisyyskonsertin, johon Hännistäkin pyydettiin esiintymään.

”Ken pyysi mua ihan randomina kanssaan lauteille. Kerkesin kuulla kappaleen kerran tai kaks, ja sitte oon siinä vapisevin käsin viuluni kanssa. Aattelin, että voi hyvä isä, tässä mä nyt vedän suuren idolini kanssa.”

Hensley vaikuttui ja aina kun hän tuli Suomeen esiintymään, hän halusi Hännisen mukaan. 2015 Hänninen uskaltautui esittelemään Hensleylle oman biisinsä.

”Ken tykkäsi ja tohdin kysyä jeesiä sanoihin. Kun pohjia äänitettiin, soitin siihen jonkun lelu-urun, mikä kuulosti kauheelta. Aattelin, että nyt kyllä kysyn Keniltä, voisko hän mitenkään ajatella soittavansa siihen oikean hammond-raidan. Sekin järjestyi. Biisi oli Frozen, ja Topi Salmi julkaisi siitä vinyylisinkun.”

Hännisen piti esiintyä Hensleyn kanssa Tavastialla viime huhtikuussa, mutta korona iski, ja keikka siirrettiin. Hensley menehtyi marraskuussa, joten keikka muuntui muistokonsertiksi. Se on heinäkuussa.

Biisinteko on sielua lähimpänä, vaikka Hänninen onkin musiikin moniosaaja.”Oon opetellut instrumentteja saadakseni ulos, sen mikä mun päässä soi. Pystyn ottaan myös tekniikkaosaston haltuun, nappulat ei pelota ­– oonhan mä viralliselta koulutukseltani äänitarkkailija.”

Mount Maryn biisit syntyivät helposti, mutta aikaisemmin vermeiden seinään heittäminenkin on ollut lähellä.

”Kun on riivaaja sisällä, mutta musa ei vaan tuu ulos, niin tulee olo, että helevetin helevetti, miksei saa olla rauhassa, eikö sais tehdä hommansa jonkun ajan puitteissa ja sit maata sohvalla, kattoo telkasta mitä tahansa ja syödä ja syödä. Oon jo oppinut hyväksymään, että nyt ei vaan tuu ja senkin, että se ottaa päähän.”

 Koronatauolla olleille keikoille on ikävä.

”Kaipaan sitä, kun voi rouhasta sähkökitarasta riffiä ja tuntee, että tää kulkee. Siinä on kauhee voima, joka tulee joka soluun. Siinä on elossa. Tykkään soittaa vanhan liiton meiningillä lujaa, niin että lahkeet lepattaa. Ei hirvitä mennä ulkomaillekaan. Täältä tullaan Ruotsi, Eurooppa ja Ameriikkakin.”

”Tää juttu on mun ykkönen niin kauan kuin kunto kestää, tulkaa siis kattomaan harmaatukkaista skeban heiluttajaa.”

5 x Set up

Teksti: Maria Hänninen

Bändikaveriltani Petri Majurilta ostamani Gibson SG (1994) on ollut viime aikoina väsymätön riffien syöttäjä.

Luovuus ei kuki jos happi ei kulje. Oivalliset kapistukset jos  jonkinlaisessa maastossa liikuttaessa. Luonnosta saan inspiraatiota.

Kaikenmoisia backstage-passeja sun muita on vuosien varrella kertynyt. Ken Hensleyn viimeiseltä Suomen vierailulta saamani passi roikkuu kotonani äänitysnurkkauksen seinällä.

Viulukotelo, ja sen sisällä oleva 9-vuotiaana saamani viulu, ovat nähneet maita ja mantuja. Bussipysäkillä eräs mies juuri totesi, että ”ei sillä väliä mitä soitat, kotelo riittää”.

Custom Hiwatt 100 (1975) oli bassonuppina Dave Lindholmin ja Pelle Miljoonan leivissä ollessani. Mount Maryssa kitara rähisee sen kautta.

ALBUMIT

Maria Dolores, 1986 (Sävellykset ja sanoitukset Twiggy Oliver)
Maria & Manta Rays: Ai Sua Mua, 1994
Kaikki muuttuu… jotakin jää, 2003
Extra Virgin, 2006
Not Only But Also, 2009
Soitellaanpa, 2014
Mount Mary, 2021