Kuuntele Spotifyssa

Monta vuotta myöhemmin Estonia-tragedian jälkitunnelmissa tekijää kehotettiin levyttämään laulu uudestaan, jotta se antaisi toivoa musiikin voimalla. Pohdinnan jälkeen Tommi Läntinen julkaisi uuden version toisen sooloalbuminsa kultapainoksen bonusraitana vuonna 1996. Nyt laulu lähti lentoon.

Tommi kertoo tehneensä laulun sen jälkeen, kun hänen ensimmäinen yhtyeensä Fabrics oli kahden albumin jälkeen lopettanut eikä uudesta bändivirityksestä tullut mitään.

”ALOIN SYYTTÄÄ ITSEÄNI, kun juttu hajosi käsiin. Se oli nuoren ja herkän mielen vastuuntuntoa. Niissä fiiliksissä eläydyin sen liikaa luvanneen kapteenin rooliin, kun meri vie miehistä parhaat.

Ensin tuli kävellessä kertsi: oo-o-oo, Via Dolorosa, oo-oo, kärsimysten tie. Kun sitä kotona akkarilla jammailin, olin ihan pähkinöissä, että kuulostaapa mahtavalta. Säkeistöjen tullessa äimistelin, että jopa on dramaattista kamaa. Niinhän sitä sanotaan, että jos et itse biisistäsi hurmioidu, kuinka koskaan kukaan muukaan.

Asuin Turussa Varissuolla kaupungin vuokrakämpässä ja tein laulua sekä kotona että kävelylenkeillä. Parissa viikossa se oli valmis. Tiesin kyllä mikä Via Dolorosa on, mutta tää ei ollut mulle uskonnollinen juttu, hengellinen kylläkin.

Raskasmielinen en ollut mutta tunsin maailmantuskaa: ’kun ystävyys, toivo ja veljeys ahtojäihin haudataan’. Varhaislapsuudessani ei vielä ollut tv:tä, mutta kouluikään tultua Biafran ja Vietnamin järisyttävät uutiskuvat löivät shokkina silmille. 80-luvulle tultaessa kylvivät pelkoa ydinaseet ja kylmä sota. Kaikki tuntui olevan hyvän ja pahan taistelua ja räikeitä vastakohtia.

Mutta olin silloin kuten edelleen myös se parantumaton romantikko, joka uskoo hyvän olevan vahvempi. Aina tulee se päivä, kun kokonaissaldossa ollaan plussalla ja viivan alla varmuus siitä, että suurin kaikista on rakkaus.

Biisin myötä perustettiin samanniminen bändi, johon kuuluivat Jari Jyrinä, Anssi Saarnilehto, Lauri Aukia, Kim Trapp ja minä. Pääsimme levyttämään sinkun Epe Heleniuksen Pokolle. Sinkku äänitettiin Mika Sundqvistin studiolla helmi-maaliskuun vaihteessa 1986. Epe kuunteli tämän kaksi kertaa ja kommentoi: ’on se komee rokkibiisi’.

Vastaanotto oli ihan hyvä, mutta mitään läpimurtoa sillä ei tullut. Rumbassa lytättiin dingokopioksi.

Seurasivat Boycott-vuodet ja niiden jälkeen alkoi sooloura. Eka albumi ilmestyi Sonylle 1994. Saman vuoden syyskuussa upposi Estonia. Jonkin ajan kuluttua Sonyn Timi Laukkanen ehdotti, että levyttäisin tästä uuden version. Reaktioni oli, että se olisi haudanryöstö. Mutta Timi oli vankkumaton, ettei se sitä olisi vaan antaisi toivoa ihmisille. Puhuttuani lähipiirin kanssa päädyin samaan.

Nyt se tehtiin isolla ryhmällä. Kaiken kruunasi Sami Kuoppamäen väkevä 4/4-biitti. Sovitin Marko ‘Puke’ Katajan kanssa. Soinnut pysyi samana, ne kuuluu sävellykseen, fis-molli, D, h-molli. Ei muita paitsi ihan viimeisenä fis-duuri.

Biisiä voi luonnehtia, että se on todella yksinkertainen ja samalla aikamoista vyöryä. Rockhymni. Enkkutekstikin on tehtynä ja vuodet näyttää, saako se vielä kolmannen tulemisen.

Keikoilla tunnelma on ollut, että kun yhdessä lauletaan kunkin henkilökohtaista tuskaa ulos, siitä tulee interaktiivinen toivon kokemus. Vaikka itse tekstissä ei toivoa ole, se tulee tämän kollektiivisen kokemuksen, musiikin ja lopussa olevan Fis-duurin kautta.”

Via Dolorosa
Säv. ja san. Tommi Läntinen
Ensilevytys: Via Dolorosa (1986)