KOKKOLAN vanhankaupungin museokorttelissa on pikkuinen vihreä puutalo. Sen yläkerrassa Antti Paalanen on pitänyt työhuonettaan kymmenisen vuotta. Pihapiirissä on historiallisia rakennuksia; muun muassa Suomen vanhin ei-kirkollinen kaupunkipuurakennus vuodelta 1696.

”Oikein virikkeellinen ympäristö minulle. Pidän vanhoista taloista”, Paalanen sanoo.

Viereisessä rakennuksessa toimii kesäisin idyllinen vohvelikahvila ja Taideleipomo. Työhuoneen ikkunasta näkyy Kokkolan kirkko.

Vihreässä puutalossa on pelimannin työhuoneen lisäksi K. H. Renlundin museon varastotiloja. On hiljaista ja rauhallista. Joskus talossa oli leipomo ja huhutaan, että edesmenneen leipurin henki viihtyy mestoilla vieläkin.

Antti Paalanen avaa työhuoneensa oven tavallisesti lapsen kouluunlähdön jälkeen.

”Olen aamu- ja aamupäiväihminen. Kun lapsen koulupäivä päättyy, lähden kotiin. Sellainen on mulle ihanteellinen työskentelypäivä.”

Tietyt rutiinit auttavat mieltä hiljentymään musiikin äärelle.

”Joogaan ja venyttelen. Tai sitten meditoin selälläni maaten. Riippuu päivästä ja vireystilasta.”

SÄVELLYKSET LÖYTYVÄT haitarilla improvisoiden, nuotteja miettimättä. Puhelimessa on jonkin verran lenkkeillessä tallennettuja ideoita.

”Pääsääntöisesti musiikki syntyy tässä työhuoneella”, Paalanen kertoo.

Laitteet ovat aina äänitysvalmiudessa sitä varten, että haitarista putkahtaa improtessa jotakin kehityskelpoista. Tyypillisesti Paalanen on lähtenyt tekemään ideasta valmista biisiä aika nopeasti.

”Keskeneräisyyden sietäminen on vaikeaa. Mulle tulee herkästi sellainen olo, että idea pitää saada pian valmiiksi biisiksi. Mutta monesti, jos alkaa pakottaa ideaa liian aikaisin kokonaiseksi biisiksi, tulee stressi.”

Paalanen haluaa pitää musiikintekemisen hauskana leikkinä. Ideat saavat rauhassa muhia ja muuttua. Biisien läjään laittamisen aika on sitten, kun tiedossa on deadline. Nyt ei ole.

”Kyllä sitä levyä ehtii tehdä sitten, kun maailma vähän aukeaa”, on Paalanen päättänyt.

/Teksti jatkuu kuvan jälkeen/

VERKKAINEN TYÖTAHTI ei ole hänelle luontaista. Päinvastoin. Sitä on pitänyt opetella sen jälkeen, kun uupumus sai yliotteen keväällä 2019.

Silloin valmistui uusin soololevy Rujo, joka oli ehdolla etno-Emman saajaksi ja jota Paalanen oli työstänyt neljä vuotta. Kokkolan kaupunginteatterissa tuli ensi-iltaan Neljäntienristeys, jonka musiikin Paalanen sävelsi ja esitti. TTT:n musiikkinäytelmä Vanhoja poikia oli työllistänyt hänen Kiharakolmio-yhtyettään Tampereella yli vuoden.

Paalanen myös keikkailee Suomessa ja ulkomailla soolona ja useiden bändien kanssa. Matkalaukku on aina eteisessä.

”Sitä tulee yöjunalla kotiin sunnuntaina ja jatkaa maanantaina askareitaan tajuamatta, että pitäisi ottaa lepopäiviä väliin. Kun tätä jatkuu pitkään, joku viikon tai kahden loma ei riitä palautumiseen. Kehon stressitasot nousevat, ja sitä myötä sumentuu myös mieli”, on Paalanen huomannut.

Koronan aiheuttama pakkoloma on tehnyt hyvää. Ja nyt, kun talven selkä alkaa taittua ja valo lisääntyä, asiat alkavat pikkuhiljaa palautua uomiinsa.

”Alan tajuta, millaisessa myllytyksessä sitä onkaan – sekä fyysisesti että henkisesti. Mietin, tuleeko kiire takaisin, kun ihmiset on rokotettu ja kaikilla kova kulttuurinnälkä? Mun tavoitteeni on säilyttää sisäinen rauha kaiken kaaoksen keskelläkin.”

HAITARI OLI puhtaasti intuitiivinen valinta.

”Joku sisimmässä sanoi, että tuonne suuntaan”, Paalanen muistaa.

Tarkoitus oli mennä kansalaisopiston kitaratunneille, ja akkaria lähdettiin hakemaan äidin kanssa Alavuden musiikki ja askartelusta. Huomion vei hyllyssä nököttävä punainen soitin, jollaista 8-vuotias Antti ei ollut nähnyt.

”Sain tietää, että se oli Hohnerin kaksirivinen haitari. Halusin sen.”

Jollakin tasolla valintaa ehkä ohjasi se, että molemmat papat olivat soittaneet haitaria. He tosin olivat nukkuneet pois ennen Antin syntymää. Hän säilyttää työhuoneellaan valokuvaa, jossa isän isä istuu kotituvan portailla kaksrivinen sylissään.

Kun äiti ilmoitti, ettei haitari mahdu budjettiin, musiikkikaupan omistaja Pertti Kari ehdotti ystävällisesti vuokrasopimusta. Haitarin voisi palauttaa, jos poika ei oppisi soittamaan.

Alku olikin hankalaa.

 ”Airi Hautamäki, nykyinen mestaripelimanni, oli alkanut pitää Alavudella kaksrivispiiriä. Soittaminen oli aluksi tosi outoa. Airi laittoi numerot näppäimiin ja näytti, että ’paina tuosta kolme kertaa’. Piirissä oli vanhoja pappoja ja nuoria tyttöjä. Olin ainoa poika.”

Pikkuhiljaa haitari tuli tutuksi ja alkoi innostaa. Teini-iässä Paalanen otti haltuun sähkökitaraa ja rumpuja. Rokkibändin treenit olivat arki-iltaisin. Viikonloppuisin hän veti kansallispuvun päälle ja haitaroi kansanmusiikkia ”kaikenlaisissa kissanristiäisissä”. Kiinnostus pelimannisoittimeen alkoi vähitellen haalistua.

”Sitten lukiossa mun tosi hyvä musiikinopettaja, Jorma Tuhkanen, rohkaisi viemään haitarin bänditreeneihin. Niin innostuin haitarista uudelleen ja aloin tehdä sillä omia biisejä.”

Innostus johti siihen, että Paalanen opetteli teoriaa musiikkiopistossa ja lähti lukion jälkeen katsastamaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikkipuolen pääsykokeet. Yllätyksekseen hän pääsi sisään ja palasi asiaan armeijan käytyään.

”Olin Sibiksessä kirjoilla jonkun 18 vuotta ja opiskelin tohtoriksi asti.”

Maisteriopinnoissaan Paalanen sävelsi kokeellista musiikkia 2-rivisellä haitarilla. Sitä löytyy hänen ensimmäiseltä sooloalbumiltaan Äärelä. Jatko-opintoja varten hän tilasi 3-rivisen vaihtoäänisen haitarin itse suunnittelemallaan näppäinjärjestelmällä.

Tohtorityössään Paalanen kehitti uusia soittotekniikoita, jotka perustuvat palkeen rytmiseen käsittelyyn.

”Lähdin hakemaan soittimen luonnollisesti tuottamaa rytmiä ja sointia sävellystyössä”, hän kertoo.

Näitä sävellyksiä on albumeilla Breathbox ja Meluta. Jälkimmäinen oli ehdolla Teosto-palkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi.

/Teksti jatkuu videon jälkeen/

Haitari, hanuri vai harmonikka? Paalanen valitsee kaksi ensimmäistä.

”Pelimannimusiikkisoittimeen istuu parhaiten sana haitari. Ja toki tuon hanurihuumoria mielelläni esiin keikoilla”,  Paalanen tunnustaa.

”Harmonikka taasen viittaa 5-riviseen kromaattiseen, jota käytetään enemmän viihdemusiikissa.”

Haitari on 1800-luvun lopulta asti ollut tanssimusiikkisoitin, ja tanssillisuuden ajatusta Paalanen on lähtenyt jahtaamaan etenkin uusimmilla albumeillaan Meluta ja Rujo. Hän adoptoi musiikkiinsa elementtejä nykypäivän popista, joka on ”ihan valtavan hienoa”. Sydän sykkii etenkin elektroniselle tanssimusiikille.

”Nykypäivän biittejä yhdistettynä haitarin omaan, orgaaniseen saundiin”, luonnehtii Paalanen musiikkiaan.

Hän käyttää myös ääntään. ”Dance for me, dance for you, shake it”, ärisee pelimanni Rujo-albuminsa avausraidalla.

”Tämä on viittaus Iron Maideniin; siihen, kun vokalisti Bruce Dickinson huutaa keikkayleisölleen: Scream for me. Myös AC/DC ja Metallica soivat aikoinaan paljon cd-soittimessani.”
Suomen kieli muokkautuu biiseissä usein onomatopoeettisilta kuulostaviksi hokemiksi, jotka murtavat kielimuurin.

”EDM- ja dj- musiikissakin on paljon hokemia, jotka tuovat lisärytmiikkaa”, kertoo Paalanen vaikutteistaan.

”Meluta-levyn äänitysten loppuvaiheessa alkoi tuntua, että biiseihin pitää saada jotain melodista haitarin lisäksi. Aloin testailla, mitä ääniä mun suusta lähtee ja hain impropohjalta kurkkulaulusaundia.”

Keikoilla haitaritaituri on huomannut meluavansa, ärisevänsä ja puhisevansa aina vain enemmän. Hänen nykyinen tyylinsä sijoittuu instrumentaalimusiikin ja tekstillisen musiikin välimaastoon.

LEIPURIN HAAMU on tietenkin inspiroinut biisintekijää. Meluta-levyltä löytyvä The Final Walz manaa henkeä jatkamaan matkaansa. Sen syntyprosessiin liittyy mystiikkaa.

”Sävelsin biisiä työmatkalla Seinäjoella – alun perin kaupunginteatterin Peer Günt -näytelmään. Kun myöhemmin työstin kappaletta työhuoneellani, alkoivat Kokkolan kirkon kellot soida – ja ne soittivat kappaleen teemaa”, kertoo Paalanen.

Hän ei ollut aiemmin noteerannut kelloja, ainakaan tietoisella tasolla. Oli ilmiselvää, että aidot kirkonkellot oli äänitettävä manausvalssin levyversioon.

”Kun kuuntelin biisin masteria työhuoneen stereoista, alkoivat oikeat kirkonkellot soida yhtä aikaa biisiin äänitettyjen kellojen kanssa. Sitten volume sahasi itsestään ylös ja alas – samoin vahvistimen digitaaliseen volumenäytön numerot”, kertoo Paalanen.

”Silloin ajattelin, että valssin tarina oli saatu päätökseen ­– ja ehkä myös leipurin.”

5 x set up

Teksti: Antti Paalanen

Italialainen Castagnari-merkkinen 2-rivinen haitari on syypää siihen, että aloin tehdä omaa musiikkia. Sen pehmeä ja nätti ääni innosti mua.

Kolmirivinen Bb/Eb -vireinen Castagnari, jossa on vähän isompi skaala kuin 2-rivisissä. Kehittelin haitarin näppäinjärjestelmän jatko-opintoja varten. Tämä soitin johdatteli sellaisen musiikin pariin, jota nykyisin teen.

Set-up äänityksiin ja keikoille. Ääniteknikkoni Samuli Volannon kanssa on kehitelty systeemit, joilla mies ja haitari riittävät isoillekin lavoille. Haitari on mikitetty sisältä MusicTechin mikrofonijärjestelmällä, joka on ohjattu efektipedaaleihin, kuten oktaaveriin ja phaseriin. Ulkopuolella olevat DPA:n mikit ottavat akustista saundia. Beatin poljennossa käytetään Stomp boxia, mikitettyä lattiapedaalia. Taustanauhoja ei käytetä, keikoilla kaikki tulee livenä. Tietokoneella pyörii Logic Pro X ja äänikorttina RME, joilla olen äänittänyt haitarit ja laulut viime levylleni.

Gibson SG sekä pattereilla toimiva Marshall vuodelta 1991. Näitä käytin viimeksi Karhunpeijaisperformanssissa jokunen vuosi sitten. Kitaraa soittelen nykyään harvemmin, mutta se on aika kova fiiliksen nostattaja tuossa seinälläkin. Se vie ajatukset suoraan bändikämppänuoruuteen. Isompi Marshall tuli aikoinaan vaihdettua rumpusettiin, ja jäljelle jäi tämä komia super-marsu.

Tietyt rutiinit auttavat mieltä hiljentymään musiikin äärelle. Joogaan ja venyttelen. Tai meditoin selälläni maaten. Riippuu päivästä ja vireystilasta.

---

Antti Paalanen (s. 1977) on musiikin tohtori, säveltäjä ja muusikko, jonka erityisalaa ovat vähäriviset haitarit ja siperialainen kurkkulaulu.

Sooloalbumit
Häijy olo digi-EP (Rockadillo Records 2021)
Rujo (Rockadillo Records 2019)
Meluta (Rockadillo Records 2014)
Breathbox (SibaRecords 2010)
Äärelä (Seita Music 2007)

Bändejä
Kiharakolmio, Pauli Hanhiniemi ja Hehkumo, Trepaanit, Turkka ja Paalanen, Hyperborea, Laitakaupungin orkesteri, Turkka ja Paalanen -duo

anttipaalanen.com