Säv. & san. / Kuka keksi rakkauden ja Ihmisen ikävä toisen luo
Tekijät kertovat tunnettujen kappaleiden syntytarinoita.
Kuka keksi rakkauden
Säv. ja san. Markku Impiö
Ensilevytys ja co-san. Kaija Koo (1993)
Alitajunnalle tehty tilaus johti siihen, että Markku Impiölle juhannusaatosta 1992 tuli unohtumaton. Sinä päivänä hän kirjoitti tekstin yhteen suosituimmista suomalaisista rakkauslauluista. Kesäkuun loppuun mennessä Kaija Koon tuleva single ja Tuulten viemää -albumin soitetuin raita oli jo äänitetty ja miksattu. Tuota juhannusaattoa edelsi aika, jolloin Markku oli alkanut tehdä ensimmäisiä laulujaan.
”Siihen asti musantekemiseni oli keskittynyt av-tuotantoihin ja vastaaviin. Mutta kokeiltuani vuonna 1991 kokonaisten laulujen säveltämistä ja sanoittamista, mulle tuli vuodenvaiheessa se olo, että Kaijalle pitäisi tehdä levy. Mitään tietoa julkaisijasta ei ollut.
Kun se oli Kaijallekin ok, ryhdyin hommiin. Yhden laulun nimi oli Vain rakkaus jää. Se oli hidastempoinen slaavilainen balladi. Sitä kypsyttelin muiden biisien ohessa.
Sitten muutin sitä kompillisesti ja nopeutin tempoa. Samalla tuli fiilis, että tekstistä täytyy tehdä isompi. Siinä pitää olla ytimeen menevä eksistentiaalinen ja kosminen tarina. Halusin ison ja universaalin tekstin rakkaudesta. Sanojen piti kuitenkin olla sillä tavalla arkisia, että ne tuntuisivat tosilta ja uskottavilta. Tällaisella tahtotilalla tein alitajunnalle hyvin selvän tilauksen. Jossain vaiheessa tuli myös ajatus, että tekstissä voisi olla kyselyä ja ihmettelyä.
”Tiesin heti, että title on tässä. Aloin kirjoittaa täysin uutta tekstiä.”
Juhannusaattona menin Sörnäisten rantatien studiolle. Istuin työpöydän ääreen ja käynnistin tietokoneeni, pönttömallisen macin. Loin uuden dokumentin ja tajusin ruudulle ilmestyvän tekstin Kuka keksi rakkauden?
Tiesin heti, että title on tässä. Aloin kirjoittaa täysin uutta tekstiä. Vanhin veljeni soitti ja kysyi, mitä juhannukseen kuuluu: ”Ai mitä! Teet sä töitä!” Sanoin, että teen tekstiä enkä lähde täältä ennen kuin se on valmis. Siinä se päivä meni. Illalla ehdin jo jussiakin viettämään.
Jälkeenpäin kerran kuunnellessani laulua kaupan kajareista tajusin, kuinka tekstissä monet yksittäiset lauseet kytkeytyvät sitä edeltävään lauseeseen. Kuten aaltojen jälkeen ikävä tulee pintaan ja lintujen jälkeen kaipuu nousee siivilleen.
Sävellys ei uuden tekstin myötä enää muuttunut muuta kuin siinä, että uutena tuli eräänlainen moduloitu A-osa.
Rakenne on poikkeuksellinen myös omassa tuotannossani. Kertsin sijasta toistona ovat kitarariffi sekä avainlaini säkeistöjen lopussa. Riffikohdat on tavallaan hengähdystaukoja. Tunnelmoivat kitarat soitti Asikaisen Risto. Kaiken muun soitin ja ohjelmoin itse. Kaija lauloi sovittamani kuorot.
Säveltäjänä olen aika perinteinen; bassoääni vastaan melodia ja näin kuljetus, joka toimii. Voi soittaa vaikka vain kahdella sormella, toisella bassoääniä alempaa ja toisella melodiaa ylempää. Tähän kontrapunkti-testiin voit laittaa Abban ja Beatlesin ja huomata, miten hyvin ne toimivat.
Vahva melodiarunko tulee mulla yleensä aina ensin ja teksti on sen rytmiikalle alisteinen. Tekstin idea voi olla jo valmiina.
Kaijaa laulatin mahdollisimman lähellä mikkiä. Miksauksenkin tein niin, ettei mikään saanut olla laulun tiellä.
Kun syksyllä koko levy oli valmiina, tarjosin sitä muutamalle levy-yhtiölle saamatta vihreää valoa. Sitten soitin Warnerille. Kun olivat kuunnelleet, Marita Kaasalainen ja Ari Lohenoja halusivat tulla meitä studiolle tapaamaan. Sen jälkeen tehtiin diili.
Ne oli jännittäviä aikoja; siirtyminen yritysvideoista ja mainoksista puhtaasti musiikin lähteille. Oli täysi mysteeri, mitä tulisi tapahtumaan.”
Ihmisen ikävä toisen luo
Säv. ja san. Mikko Alatalo ja Harri Rinne
Ensilevytys: Mikko Alatalo (1980)
Mikko Alatalon ja Harri Rinteen klassikkohitti julkaistiin neljäkymmentä vuotta sitten singlen B-puolella ilman suuria odotuksia. Tekstistä päävastuussa ollut Harri Rinne kertoo, että ennen lopullisen version syntymistä oli monta vaihetta.
”Ensimmäinen tekstin hahmotelma tuli muistaakseni 1977. Se oli aikaa, jolloin oli alettu ottaa laulunteko sen verran tosissaan, että mulla kulki vihko mukana sessiosta toiseen. Oikein jämptiä hommaa siis.
Vihon materiaalissa oli biisin nimi Paljonko annat mun hatustain. Oli luonnosteltuna myös eka säkeistö, tosin toisessa muodossa. Tyyppi oli siinä paljon huonommassa jamassa. Innoittajana oli Brother can you spare a dime (säv. Jay Gorney, san. E.Y. Harburg).
Seuraava sysäys oli, kun kerran ollessani juopottelemassa vilkaisin vessan peiliin ja ihmettelin, kuka tuo on? Tuli tämä monelle tuttu tunne epämääräisestä vieraantumisesta.
Niin tää peilijuttu ja alkuperäinen ajatus yhdistyi. Oltiin varmaan vuodessa 1979. Laulu sai myös lopullisen nimensä, jonka silloin kuvittelin itse keksineeni.
”Takki ei kaipaa neulaa eikä lankaa. Mutta menettämäänsä ihmistä hän kaipaa.”
Nyt alkoi olla selvää, että tämän henkilön perusongelma ei ole alkoholi vaan se, että hän on jäänyt yksin ja joutunut läheisestään eroon. Päällepäin asiat ovat vielä kunnossa. Takki ei kaipaa neulaa eikä lankaa. Mutta menettämäänsä ihmistä hän kaipaa. Näin tästä ei tullut alkoholistin tarinaa vaan heikoilla olevan tarina.
Varsinainen työstäminen tapahtui yhteisissä sessioissamme. Niitä oli tämän laulun kohdalla meillä kotona keittiön pöydän ääressä sekä Alatalon kellarissa. Sävellys ja lopulliset sanat tehtiin pääosin yhtä aikaa. Vastuut jakautuivat tässä laulussa suunnilleen 80/20, mulla isompi rooli tekstissä ja Mikolla sävellyksessä.
Kertsiin Mikko valitsi triolirytmin erona säkeistön rytmiin vaikka tempo onkin sama. Kertsin lopun hidastus oli mun ehdotus, jotta ei rallatella samaan pötköön ‘jäljelle jää vain tuo ihmisen ikävä toisen luo’.
Meidän sessiot oli yleensä iltaisin. Oli myös viikon pituisia etelänreissuja. Olin tuohon aikaan päivätyössä, yliopistolla yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksella tutkimusapulaisena.
Mikon ura oli silloin hyvässä vaiheessa. Biisintekemisessä meillä oli tunne, että ollaan myötätuulessa. Ei vielä ollut kyynisyys astunut peliin kysymään, että kuunteleeko näitä oikeasti joku.
Singlen A-puolella oli vuoden 1980 Syksyn Sävelen voittaja Rikoo on riskillä ruma (Alatalo-Rinne). Kun kuuntelutin singlen tuttavalla, hän jäi yllättäen kuuntelemaan väärää puolta. Niin kävi mun muullekin testiyleisölle.
Mutta koko biisi olisi jäänyt tekemättä, jos mulla olisi parempi muisti. Pari vuotta ilmestymisen jälkeen Mikon puoliso Marja sen näytti. Nimi oli Veikko Huoviselta. Kaikki ne olin lukenut. Siinä verbaalisesti lahjakkaan Huovisen tekstivirrassa se oli vain yksi joutava lause.
Reijo Lumisalmen Yksinäinen oli Reijo Kallion levyttämänä ilmestynyt 1979. En muista sitä kuulleeni tätä tehdessä. Ei näitä sillä tavalla suunnitella, että nyt vois mennä läpi yksin jääneiden miesten itsetilitys. Siinä lauluntekemisen virrassa vain päätetään, että nyt tehdään tällainen juttu. Jälkikäteen voi sitten huomata kaikenlaista.
Laulua Paljonko annat mun hatustain ei koskaan levytetty. Et ole myöskään kuullut laulua Kerro missä on Belgia. Vihkoon jäi sekin. Jos haluat, että teksti kantaa maailmalle, kerro jotain, minkä ihmiset tietää, mutta eivät tiedä tietävänsä.”
