Tovi sitten, kun kevätpäivä yltyi mukavan lämpimäksi, pihamme terassille kokoontui joukko kavereitamme soittimineen turvavälit pitäen. Tilaisuus soitella yhdessä kuin vanhaan hyvään aikaan oli saanut heidät matkaamaan itä-Vantaalle asti. Naapureiden leuat loksahtivat kun pro-tason jamittelu kajahti ilmoille, ja koiranulkoiluttajat pysähtyivät kuuntelemaan. Pari tuntia kului kuin siivillä.

Näitä muusikkoheppuja vaivasi paha kutina, jota hetki pihallamme hetkellisesti helpotti. Jos on tottunut sosialisoimaan, liittämään koko arkensa ja elämänsä musiikkiin ja keikkailuun, kevät 2020 on totisesti vetänyt maton jalkojen alta.

Maaliskuussa, kun koko kevään tapahtumat peruttiin, olivat tuttujen reaktiot epäuskoisia. Yksi kommentoi Facebookissa 40 keikan kiertueensa yhtäkkistä peruuntumista; se on jo niin absurdia ettei voi kuin nostaa kädet pystyyn. Turha edes harmitella.

Tulojen menetys on tietenkin usealle hälyttävän katastrofaalinen asia, mutta jos jotain hyvää, niin ainakin tämä tilanne on tasapäistänyt alaa. Kaikki ovat samassa tilanteessa.

Käsi ylös, kuka on joskus tuntenut kateutta muiden festarikeikoista? Minä olen, joka kesä! Mutta nyt ei tarvitse.

Kun jäin äitiyslomalle, pelkäsin hieman etukäteen kaikesta paitsi jäämisen tunnetta. Perhe vs. ura, ikiaikainen pähkinä. Mutta nyt vauvan hoitelu ja kotona olo tuntuu ajoituksellisesti niin täydelliseltä, että ystäväni epäili koronaviruksen olevan peräisin erään vantaalaisäidin kotilaboratoriosta.

Uudenlainen arki on nyt syntynyt, ja ihmiset ovat löytäneet eri tapoja pärjätä tilanteessa. Tiedän kaveripiiristäni useita, jotka alkoivat viimein tehdä sitä kauan hautunutta soololevyä. Ilmassa on vilpittömyyttä: bisnes on kuollut – eläköön musiikki.

Lentoyhtiöitä kaatuu ja koneet seisovat maassa, mutta lainaan länsimaista ajattelijaa Anthony Kiedisiä: Music is my aeroplane.

Tekstit tulevat ulos intiimimpinä ja koska mailat on lentäneet ulos ikkunasta, niitä ei voi puristaa. Tulevaisuus on epävarma, onko keikkoja ja milloin, tuleeko sinne ihmisiä, mitä tapahtuu? Mutta musiikki on vielä täällä.

Muusikot treenailevat päivät läpeensä niin kuin viimeksi teineinä (paitsi ne joilla on pieniä lapsia). Jotkut taas ovat laittaneet kitarat laukkuun ja huomanneet, että edelliset 20 vuotta on tullut vain soitettua ja nyt voisi opetella tekemään jotain muutakin.

Tätä kirjoittaessa on vielä epävarmaa, mihin suuntaan koronapeikon seikkailut etenevät ja onko edessä uusia tartuntapiikkejä ja rajoituksia. Alan tukitoimet toivottavasti pelastavat mahdollisimman monia konkurssilta. Kesä tulee silti, nuput aukeavat. Kukin voi tulevaisuudessa arvioida, oliko kevät 2020 paskin vai parhain ikinä.

Lentoyhtiöitä kaatuu ja koneet seisovat maassa, mutta lainaan länsimaista ajattelijaa Anthony Kiedisiä: Music is my aeroplane.

Kanerva on muusikko ja lauluntekijä, joka kirjoittaa rakkauskirjeitä musiikintekijöille.