Klarinetisti ja saksofonisti Tapani Rinne on yksi niistä pitkän uran tehneistä musiikintekijöistä, joita suuri yleisö ei tunne, mutta jonka musiikkia lähes jokainen on jossain kuullut. Hän on säveltänyt viisikymmentä tilaustyötä dokumentteihin ja elokuviin sekä tv-sarjoihin.

Instrumentaalimusiikki onkin ideaalia äänimaisemaa niin liikkuvaan kuvaan kuin teatteriin tai sirkukseen, joita kaikkia Rinne on tehnyt noin neljäkymmentä vuotta. Tilaustyöt ovat oikeastaan sitä samaa, mitä Rinne tekee RinneRadio-bändinsä kanssa.

”Jos joku tilaa minulta musiikkia, hän kyllä tietää mitä saa. Periaatteessa saan tehdä omaa musiikkia kokoa ajan. Tilaustyöt ruokkivat molempiin suuntiin. Sieltä saan materiaalia ja virikkeitä ja ideoita juttuihini. Toisaalta omat jutut ovat sitä, mitä tilaaja on ajatellut saavansa. Siten olen aika onnekas”, sanoo Rinne.

Rinne ei ole koskaan arvottanut eri tilaustöitä. Tilaajat ovat myös saaneet tarkasti sen, mitä ovat pyytäneet.

”Jokusen mainoksenkin olen tehnyt, niissä tietenkin on tarkat reunaehdot. Ihan vapaata se tekeminen ei tietenkään ole koskaan. Vaikka tekisi poikkitaiteellista projektia, musiikkia teatteriin tai uuteen sirkukseen, niin onhan tehtävä aina määritelty.”

Keikkojen välipäivinä Rinteen elämä on kompaktisti parin korttelin alueella Helsingissä. Työhuonestudio on Iso-Roballa. Se on pyhitetty musalle. Kivenheiton päässä Uudenmaankadulla sijaitsevassa kodissa on työhuone toimistotöitä varten.

Markkinointi ja keikkamyynti ovat välttämätön osa toimenkuvaa.

”Minulle markkinointi on toiminta- ja työskentelyedellytysten turvaamista”, sanoo Rinne, jolla toki on takanaan levy-yhtiöt – niin tamperelainen Rockadillo kuin lontoolainen The Ambient Zone.

”Jos joku tilaa minulta musiikkia, hän kyllä tietää mitä saa.”

Yhteistyö Rockadillon Tapio Korjuksen kanssa on kestänyt jo neljännesvuosisadan. Rinteen oma yritys, Aani Records, vie sekin aikaa. Aanin kautta Rinne julkaisi keväällä soololevynsä Radioton.

Keikkojen sopiminen on jatkuvaa työtä, parhaillaan neuvottelussa on Wimme & Rinne -duon Gambian-keikka.

Jatkuva promoaminen on Rinteelle toisinaan vaikeaa.

”Jaksamisongelmia aiheutuu siitä, että ulkomusiikilliset velvoitteet tuntuvat kasvavan koko ajan ja itse asialle jää liian vähän aikaa. Musiikin tekeminen sinänsä tuntuu yhä juhlalta ja leikiltä.”

Deadline on paras inspiraatio, ja uutta syntyy tasaisella tahdilla. Omia albumeja on ilmestynyt jo kymmenittäin. Ensimmäisen RinneRadio-albumin julkaisi Edward Vesalan Leo Records vuonna 1988.

Vesala oli tärkeä oppi-isä alkuvaiheessa, kun Rinne soitti freejazzgurun Sound & Fury -yhtyeessä 1980-luvulla.

”Jälkikäteen ajateltuna Eetun esimerkin vaikutus uralleni on ollut voimakas – paitsi musiikillisesti, myös laajemmin ajateltuna: mitä tarkoittaa olla taiteilija ja mitä kaikkea siihen liittyy aina pukeutumista myöten. Välillämme säilyi vahva ystävyyssuhde aina hänen kuolemaansa asti.”

Vanhoista ajoista puhuttaessa Rinne kuitenkin kääntää puheen mielellään kohti uutta. Nostalgia ei ole hänen juttunsa.

”Olen ollut aina kiinnostunut leimallisesti siitä ajan kuvasta, missä ollaan, ja etukenossa katsonut tulevaan. Voin tutkia vanhaa musaa oppimis- ja viihtymismielessä, vaikka Herbie Hancockia, Bachia tai Emmylou Harrisia. Enemmän kuitenkin kutkuttaa uuden musan löytäminen esimerkiksi Spotifyn suosittelemana. Uteliaisuus ja musiikin palo on minussa edelleen.”

Keväällä julkaistu soololevy, Radioton, on mieluisa puheenaihe. Se on periaatteessa samaa ambienttia elektronicaa kuin RinneRadiokin, mutta abstraktimpaa ja ilman konepohjia. Bassoklarinetin rauhoittava äänimaailma tarjoilee enemmänkin tunnelmia kuin selkeitä melodioita.

Yksi Rinteen kiinnostava sivuprojekti ovat soolokeikat meditaatiomuusikkona joogatunneilla. Mindscape Yoga -tapahtumissa levyn materiaali saa uusina sovituksina kiitollisen ja tarkkaavaisen yleisön.

Kun kuuntelee Rinteen bassoklarinetin törähtelyä, maailman humu unohtuu ja ajantaju katoaa. Loopperin avulla kerrostuvat äänimaisemat luovat joogaohjaaja Jasmin Koistisen hitaasti etenevien harjoitteiden kanssa rauhoittavan meditaatioympäristön, johon on helppo nukahtaa. Niin minulle kävi.

Yhteistyö on hieno osoitus musiikin käyttömahdollisuuksista.

”Sooloprojektissani looppaus ja äänenmuokkaus on vielä isommassa roolissa, kuten ambient-henkisessä musiikissa tapaa olla. Olen kehitellyt bassoklarinetille yksinkertaisen pedaalisetapin, jolla noita musiikillisia aihioita voi pyöritellä ja kehitellä ja myös esittää livenä”, Rinne selventää.

Loopperit antavat uusia mahdollisuuksia säveltämiseen.

”Sävellän perinteisesti, mutta nykyään enemmän ja enemmän se on myös loopperin kanssa leikkimistä. Sävellyksen tekemiseen ei ole tiettyä sapluunaa, vaan kaikki keinot ovat käytössä. Alkusysäyksenä saattaa toimia mikä tahansa musiikillinen idea, millä tahansa soittimella tai äänellä. Joskus kiipparista otettu sointukierto voi inspiroida, joskus se on rytmi tai riffi”, Rinne kertoo.

RinneRadiossa kudelma on huomattavasti rytmisempi ja enemmän yhteistyötä.

”Koko spektriä ei tarvitse täyttää yksin, vaan elektronikko Konsta “Muffler” Mikkosella ja lyömäsoittaja Juuso Hannukaisella on yhtä tärkeä rooli soivassa kuvassa. Saksofoni on siinä ikään kuin se laulaja, ihmisen ääni hengityksineen.”

Looppereiden ja efektien taidokasta käyttöä kuunnellessa tulee vaikutelma, että Rinne varmaan on studiossa kuin kotonaan. Rinteen mainitsema Mikkonen sekä monella levyllä mukana ollut Tuomas ”Tumppi” Norvio ovat olleet kuitenkin erittäin tärkeitä kavereita konehuoneen puolella.

”Studio elementtinä on minulle luonteva, tykkään olla siellä, mutta olen sisältötuottaja. Käytännössä en ohjelmoi tahtiakaan semmoista, mikä jää levylle. Selitänkin itselleni, että on parempi, etten osallistu nappien vääntämiseen. Sitten on freesimmät korvat ja pystyy ideoimaan paremmin. Toinen puoli on laiskuutta”, Rinne toteaa.

Rinne säveltää, soveltaa ja funtsii. Hän vertaa itseään vanhan polven tuottajalegendoihin Quincy Jonesiin tai Rick Rubiniin, jotka eivät myöskään koske pöytään.

”Mutta heillä on korvat. Nykyäänhän taas tuottaja on usein se, joka tekee sen koko paketin.”

Yhteistyö Wimme Saaren kanssa alkoi 1990-luvun alussa. Wimme vieraili RinneRadion levyllä.

”Pyysin Wimmeä vierailijaksi pariin biisiin. Meininki oli vahvaa. Pian Wimme oli keikoillakin mukana. Aloin tuottaa Wimmelle omaa ryhmää, jossa itsekin soitin. Sitä myöten RinneRadio puhdistui vokalismista ja siitä tuli ambienttia teknojazzia, kun se oli sitä ennen ollut etno / tekno/ jazz / free -hybridi.”

Debyyttilevy Wimme (1995) yhdistää modernit elementit ikiaikaiseen joikuun.

”Me toimme Wimmen kanssa joiun sähköiseen ympäristöön. Pitkäaikainen laadunvalvojamme Pauli Saastamoinen oli vahvasti mukana äänisuunnittelijana. Ambientista joikulevystä tuli jonkinmoinen avaus, vaikka ei voi sanoa, että olisimme keksineet jotain tyhjästä. Jonkinlaisia pioneereja oltiin kuitenkin.”

Bändi kiersi Wimme-nimellä maailmanmusiikkifestivaaleja ympäri maailmaa. Kolmannen levyn (Cugu, 2000) jälkeen Rinne kuitenkin jättäytyi pois ja keskittyi RinneRadioon. Bändiltä tulikin levyjä lähes vuosittain (Nao, Lumix, Pan, +, On, 20, Pole stars).

Sitten Wimme tarvitsi Rinnettä tuottamaan hänen levynsä, ja syntyi Mun (2009), joka oli uuden ajan alku. Se ilmestyi edelleen Wimmen nimellä, vaikka laulut syntyivät kaksikon yhteistyönä. Levy oli läpimurto, joka noteerattiin Teosto-palkinnolla vuonna 2011.

Mun-levyn tiimoilta soitettu showcase-keikka Kööpenhaminan WOMEXissa poiki paljon esiintymisiä. Sen jälkeen kaksikko on tehnyt keikkoja Wimme & Rinne -duona ympäri maailmaa.

Levyjä on tullut kaksi lisää (Soabbi ja Human). Tämän syksyn WOMEX-messuilla Tampereella näyttäytyi itsevarma kaksikko, jossa vuosikausien työ näkyi saumattomuutena ja rauhallisuutena.

”Duossamme Wimmen baritoni käy vuoropuhelua bassoklarinetin ja elektroniikan välillä. Voisi sanoa, että maalaamme soivaa taulua äänillä, tai että veistämme auditiivista patsasta.”

”Wimmen osuutta ei voi kirjoittaa etukäteen. Hän joikaa miltä hänestä silloin tuntuu.”

Traditiosta lähtevä joiku on uuden luomisessa kaiken alkuna. Se on keskiössä, jonka ympärille muu teos rakentuu. Tosin joskus joiku voi olla viimeisenä lisätty pala.

”Kyseessä on ihmisäänen liittäminen soivaan kudokseen ja usein myös toisin päin, ihmisäänelle sopivan ympäristön luominen. Joskus lähtöideana on pohja, johon Wimme joikaa osuutensa. Saattaa olla myös pidempi ambient-linja, jonka Wimme laulaa yhdellä otolla. Tai sitten lähdetään Wimmen joikaamasta sooloraidasta. Se on joskus aika iso palapeli mistä kasataan. Rauta (Mun, 2009) kasattiin muutamasta Wimmen hokemasta. Joskus on käynyt niinkin, että olen antanut Wimmelle pohjasävelen ja hän on joikannut siihen, mutta olemmekin käyttäneet Wimmen joikua ihan eri ympäristössä. Sen kuitenkin olen huomannut, että Wimmen osuutta ei voi kirjoittaa etukäteen. Hän joikaa miltä hänestä silloin tuntuu”, Rinne kertoo.

Sävellykset on laitettu molempien nimiin, vaikka Rinne vastaa pitkälti levyn pohjien säveltämisestä ja sovittamisesta.

”Wimmen joiku on aika improvisatorista, mutta se on kuitenkin kantava elementti levyllä”, Rinne sanoo ja korostaa, että luovaan prosessiin voi laskea usein myös äänisuunnittelijan.

Porista lähtöisin oleva ja 1980-luvun alusta Helsingissä asunut Rinne ei halua leimautua saamelaismuusikoksi.

”Me laitetaan omat musiikilliset ideat ja persoonat siihen keitokseen. Joiku on kuitenkin niin harvinainen ja leimallinen juttu, että se määrittää sitä kokonaisuutta ja usein se kuitenkin käsitetään saamelaismusiikiksi.”

Kiire ei tunnu stressaavan rauhallista muusikkoa, vaikka hänellä onkin monta rautaa tulessa. Pohjalla on vahva tyytyväisyys ammattiin.

”Mitäs ihminen täällä tekee kuin duunia, ja hakee olemassaololleen oikeutusta. Mielelläni teen asioita, joista on hyötyä ja ilo itselle ja muille. Jokaisen ihmisen pitäisi kokea olevansa sellaisessa tilanteessa, koska silloin on perustyytyväinen – riippumatta siitä onko kokki tai muusikko”, Rinne pohtii.

tapanirinne.com
wimme-rinne.com
rinneradio.com