”Mulla meni toi keski-iän ammatinvaihto aika överiksi. No, ehkä joku balettitanssija olisi ollut vielä utopistisempi valinta,” sanoo Laura Avonius (s. 1974) ja nauraa koko sydämestään.

”Aloitin piano-opinnot Oulun konservatoriossa kuusivuotiaana. Sormiharjoitusten tekemisen sijaan sävelsin, ja vein tunneille omia biisejäni. Opettaja ei tykännyt. Roikuin konservatoriolla kuitenkin 14-vuotiaaksi, vaikken sopeutunut siihen systeemiin.

Peruskoulussa harrastin kaikkea sellaista, mikä ei mitenkään nostanut mua koulun sosiaalisessa hierarkiassa. Olin kuorossa ja runokerhossa. Esitin omia taidepläjäyksiäni kaikissa koulun juhlissa. Murrosiässä heräsin siihen, miten epäsuosittu tyttö olinkaan.

Kun jossain lukion juhlassa esitin taas jonkun hyvin erikoisen performanssitaidejuttuni, oli vastaanotto murskaava. Mulle buuattiin. Opettajan mielestä mulla oli enemmän esiintymishalua kuin lahjakkuutta. Tyrmäys oli niin raju, että vetäydyin kaikista musiikkiharrastuksistani. Hautasin aikomukseni suuntautua taiteelliselle uralle.

Menin opiskelemaan käyttäytymistieteitä. Kunnianhimoisena ihmisenä hakeuduin jo opintojen puolivälissä töihin teknologiayritysten henkilöstöosastoille. Jossain tilaisuudessa kuulin erään toimarin sanovan, että parhaat menee Nokialle. Päätin, että mäkin meen. Pääsin Nokian IT-yksikköön vetämään kehityshankkeita. Muutin Espooseen.

Olin silloin 25-vuotias ja tapasin heti lasteni isän. Poika syntyi 2003 ja tytär 2006. Huomasin tyttäressä paljon samanlaisia, taiteellisia ja luovia piirteitä kuin minussakin oli ollut. Hänen myötään tajusin, että olen ollut hirveän onneton koko aikuisikäni, koska olin sulkenut pois mahdollisuuden toteuttaa itseäni.

Alkoi valtava muutoksen kausi. Seurasin intuitiotani. Otin avioeron ja otin loparit Nokialta. Tyttäreni Greta taiteili nimensä paperille ilman kaikkia konsonantteja. Siitä tuli mun artistinimi GEA.

Seuraavassa miehessäni, joka oli musiikkituottaja, rakastuin ehkä siihen, että hän teki asioita, joita minäkin itseltäni salaa halusin. Aloin tukea hänen musiikintekemistään, myös rahallisesti. Siten tutustuin alaan. Mies halveksi mun omia musiikillisia pyrkimyksiäni.

Suhteemme oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Olin alistettu. Egoni, joka oli bisnesmaailmassa kasvanut suureksi ja suojasi mua häpeältä, oli täysin pois pelistä. Aukesi laulunkirjoituksen uoma, joka ei enää sulkeutunut. Mitä enemmän muusikkomieheni nöyryytti, ja haukkui biisejäni ja laulutapaani, sitä enemmän tein. Musiikintekeminen eheytti.

Aloin ensimmäistä kertaa puolustaa omaa tekemistäni ja kasvoin ulos häpeästäni. Olen kiitollinen siitä kauheasta parisuhdekokemuksesta. Vaikka joku sanoisi mulle, että olen huono, en enää ota sitä itseeni. Pahimmat sanat on jo hierottu naamaan. Mua ei enää pysty särkemään.

”Musiikkini on sen verran erikoista elektroakustista keijukaismusaa, että levy-yhtiösopimus tai äänitemyynti ei ole tieni.”

Kun viimein sain erottua, päätin alkaa julkaista biisejäni. Tuottajaksi sain Mikko Haapojan. Mua jännitti aivan valtavasti, kun lähetin puhelimella äänitetyn pianolaulu-demon hänelle. Hän kuitenkin tykkäsi ja ehdotti, että lopullisessa toteutuksessakin voisi käyttää vibrafonia. Sanoin joo, vaikken tiennyt, mikä se on. En tiennyt, että olin käyttänyt sitä saundia demolla. Olin ihan noviisi.

Mulla on hyvä bisnesvainu. Musiikkini on sen verran erikoista elektroakustista keijukaismusaa, että levy-yhtiösopimus tai äänitemyynti ei ole tieni. Tavoittelen synkronointidiilejä leffoihin ja tv-sarjoihin. Olen onnistunut saamaan yhden: Biisini Followers soi instrumentaaliversiona Netflixissa, Happy Jail -sarjan toisessa jaksossa. Se on ensimmäinen biisi, joka me Mikon kanssa tuotettiin.

Oppirahoja olen maksanut markkinointipuolella. Ensimmäinen pr-toimistoni Yhdysvalloissa oli tosi kallis, eikä saanut mitään aikaiseksi. Vaihdoin promoottoria ja sain Butterflies-albumille parikymmentä arviota Pohjois-Amerikan musiikkijulkaisuihin. Kun arvioita alkoi tulla, olin hyvällä tavalla järkyttynyt: Mua verrattiin paljon Björkiin.

Sain idean lähteä Islantiin. Siellä kuvattiin musiikkivideo Wind. Olin avojaloin kesämekossa jäämeren rannalla, muu tiimi oli pilkkihaalareissa. Oli kylmää ja autiota, ja mulla tuli siellä ihan pohjaton suru. Itkin koko paluulennon ajan ja kun tulin kotiin, kirjoitin kappaleen Alone.

Sitten tehtiin Alone-musiikkivideo Islannissa kuvatun materiaalin ylijäämäkuvista. Video voitti parhaan editoinnin palkinnon Hollywood International Golden Film Awardsissa. Matkustin sinne gaalaan. Mulle ei ollut siellä istumapaikkaa ja mut ohjattiin voittajien pöytään. Olin ihan ihmeissäni. En tiennyt etukäteen, että video palkitaan. Se matka poiki mulle jonkin verran kontakteja, pienethän ne piirit Hollywoodissa on.

Tuolla Hollywoodin matkalla kävin muun muassa yhdessä pr-firmassa sopimassa albumini radiopromosta. Kampanja oli kallis, mutta poiki mutkan kautta Netflix-diilin.

Kun teen matkoja, joiden tarkoitus on edistää musiikkiuraa, ajattelen, että myös tulosta pitää tulla. On vähän huono omatunto siitä, etten käytä rahojani lapsiini. Miettiiköhän miehet tällaisia, vai onko tällainen vain naisen itselleen luoma paine?

Olen käynyt promoamassa musiikkiani Austinissa (SXSW), Osakassa, Tokiossa, Meksikossa, useamman kerran New Yorkissa sekä tietenkin Musiikki & Mediassa. Mikko on lähes aina mukana bändissä. Nyt ollaan lähdössä New Yorkiin, Mondo-tapahtumaan. Siellä on kolme keikkaa sekä yksityinen biisien esittelysessio, joka on American Guild of Music Supervisors -yhdistyksen jäsenille. Tänä vuonna on vielä Toronton Indie Week, joka onkin jo iso tapahtuma.

”Kun teen matkoja, joiden tarkoitus on edistää musiikkiuraa, ajattelen, että myös tulosta pitää tulla.”

Tällä hetkellä GEAlla ei ole pr-firmaa, vaan hoidan kaikki sen asiat itse. Yhden naisen yritykseni kautta teen myös rekrytointipalveluja ja liikkeenjohdon konsultointia. GEA ei ole vielä voiton puolella. Anteeksi ruma sana, mutta jumankauta, olin 40 vuotta hukassa. Nyt kun tiedän, mitä haluan, en kaihda ottaa taloudellisia riskejä musiikkiurallani. Tähän juttuun haluan laittaa kaikkeni ihan maksimaalisesti.

Mulla on aina ollut sellainen olo, että olen syntynyt jotain tarkoitusta varten. Sitä tarkoitusta olen etsinyt vimmaisesti, ja siksi edennyt hyvin bisnesmaailmassa. Välillä olen miettinyt politiikkaan lähtemistä, välillä Amnesty Internationalin palvelukseen hakeutumista.

Vasta musiikinteon aloittaminen vei levottomuuden pois. Ymmärsin, että mun elämäntehtävä on koskettaa ja kasvattaa ihmisissä olevaa valoa. Antaa parantavia kokemuksia musiikin kautta. Olin aluksi hämmentynyt tajutessani, että mun tehtäväni onkin lopulta näin pieni; ”vain” laulaminen. Osallistuin viime keväänä Musiikintekijöiden seminaariin, jossa käsiteltiin musiikin vaikutusta aivoihin. Siellä tajusin, että musiikki onkin vaikutuskanavista suorin ja tehokkain.”

Albumit
Snow (EP, 2019)
Butterflies (2017)

geaofficial.com