Suomen Musiikintekijät on Vuoden Järjestö 2025
Suomen Musiikintekijät palkittiin Vuoden järjestönä Music x Media Industry Awards -gaalassa Tampereella 25. syyskuuta 2025. Palkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
Palkinnon vastaanottivat toiminnanjohtaja Aku Toivonen, viestintäpäällikkö Nina Lith ja koordinaattori Jojo von Hertzen, joka toimi myös illan juontajana.
Toiminnanjohtaja Aku Toivonen on kiitollinen yhdistyksen saamasta tunnustuksesta:
”Vaikka Suomen Musiikintekijät on vaikuttanut suomalaiseen musiikkikenttään jo vuosikymmenten ajan, tuntuu erityisen hyvältä saada tämä palkinto juuri nyt – aikana, jolloin yhteisöjen merkitys on entisestään korostunut.”
Tekijöiden arvostuksen ja näkyvyyden edistäminen on aina ollut yhdistyksen toiminnan ytimessä.
”Edunvalvontaa tehdään monella tasolla, kansallisesti ja kansainvälisesti sekä laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Yksi pieni mutta tärkeä saavutuksemme on esimerkiksi se, että televisiossa näkyy nykyään yhä useammin asianmukaiset tekijätiedot musiikkiesitysten yhteydessä. Tämä kertoo tekijöiden kasvavasta arvostuksesta”, Toivonen jatkaa.
Keväällä 2025 yhdistys toteutti Tulevaisuustutkimuksen, jossa kartoitettiin musiikintekijöiden toiveita ja huolia.
”On tärkeää, että pystymme vastaamaan toiminnassamme alati muuttuviin tarpeisiin. Kyselyn mukaan yhdistyksemme koetaan tärkeänä yhteisönä, ja saimme suositeltavuusarvosanaksi 62, kun yleinen keskiarvo on 39. Tämä on erinomainen tulos, josta olemme työyhteisössämme hyvin kiitollisia. Olemme tehneet paljon oikein, mutta haluamme jatkaa kehittymistä, jotta olemme jatkossakin haluttu ja ajankohtainen yhteisö jäsenillemme ja koko alalle”, sanoo viestintäpäällikkö Nina Lith.
Tutkimus nosti esiin myös kasvavan tarpeen neuvontapalveluille.
”Sopimusneuvonnan, hinnoitteluavun ja muiden palveluiden tarve kasvaa vuosi vuodelta, ja myös Tulevaisuustutkimuksemme vahvisti niiden merkityksen. Siksi aiomme panostaa niihin jatkossa entistä enemmän”, Toivonen kertoo.
Yhteisöllisyys on edunvalvonnan ohella keskeinen osa Suomen Musiikintekijöiden toimintaa. Viime vuosina yhdistyksen jäsenmäärä onkin kaksinkertaistunut, ja erityisesti naisten osuus on kasvanut.
”Suomen Musiikintekijät on panostanut vahvasti alan monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen tukemalla tutkimuksia ja hankkeita, jotka nostavat esiin marginaalisempia tekijöitä ja ryhmiä. Esimerkkinä voidaan mainita Monimuotoinen musiikkiala -hanke, joka vie perustietoa alasta ryhmille, joita perinteiset viestintäkanavat eivät tavoita, ja kannustaa heitä mukaan musiikkialalle. Noudatamme myös turvallisemman tilan periaatteita ja olemme nimenneet oman häirintäyhteyshenkilön. Olemme olleet eturintamassa kiinnittämässä huomiota näihin teemoihin”, sanoo koordinaattori Jojo von Hertzen.
Industry Awards -palkinnot jaetaan vuosittain osana Music x Media -tapahtumaa. Gaalassa juhlistetaan kuluneen vuoden onnistumisia ja palkitaan ansioituneita musiikkialan ammattilaisia ja toimijoita. Palkintoja on jaettu jo vuodesta 1995 lähtien muun muassa artisteille, mediavaikuttajille, tapahtumajärjestäjille ja levytuottajille. Vuoden järjestö -palkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa.