Suoja-ajat tasavertaisiksi
Muusikoiden ja äänitetuottajien suoja-aika on pitenemässä. EU:n komissio esittää, että näiden tekijänoikeuksien suo...
Palkitaan
Olin aikoinaan hyvinkin innostuneesti kannattamassa uuden Teosto-palkinnon perustamista. Oli korkea aika saada myyntilukuja peilaavan levy-yhtiövetoisen Em...
Hevonkuuseen ja huitsin Nevadaan
Pyrin asioissa aina neuvotteluratkaisuun, mutta muutama ikuisuusongelma on alkanut nyppiä niin, että mieleen on tullut muitakin ratkaisumalleja. T&aum...
OKTOBERFESTIN JÄLKIMAININGIT
Herra X vaeltaa yökyöpelinä mielensä hämärissä. Etsii yhteyttä vieraille planeetoille, kuulee päässää...
Isännän äänellä
Kuvitellaan, että kylässä on iso tila, jonka isäntä haluaa omien peltojen lisäksi vuokrata muidenkin maat. Normaalia olisi, ett&au...
Mikä viheltäen tulee
Elvis ry:n toiminnanjohtajan tehtävät syyskuun alusta jättänyt Martti Heikkilä on usein ehkäpä hiukan itseironisesti luonneht...
Ajassa
Valtaosalle meistä musiikintekijöistä lienee yhteistä se, että kaipaamme tekemisillemme huomiota ja musiikillemme kuuntelijoita. Ja kuu...
Luovuuden loppu
Suomen liityttyä Euroopan Unioniin tekijänoikeuslakia harmonisoitiin jatkamalla teoksen suoja-aikaa aiemmasta tekijän kuolinvuoden päät...
KOLME KURKISTUSTA KRISTALLIPALLOON
Herra X huomaa mielensä askartelevan, jälleen kerran, tulevaisuuttaan koskevien kysymysten äärellä. Onko se muutospelkoa? Vainoharhoja?...
Teosto maksoi myyntituloja
Teosto maksoi 11. kesäkuuta suomalaisten tekijöiden, perikuntien ja kustantajien tileille 15,8 miljoonaa euroa. Median uutisissa oikaistiin mutkia suo...
Juna kulkee ja tumpelokin oppii
Netti on päivän sana myös Teostossa. Teosilmoituksista jo 80 prosenttia tehdään verkossa. Eikä ihme; on se niin vaivatonta ja sama...
(Huvi)tilaisuus tekee varkaan
Vain hiukan kärjistäen voisi sanoa, että ihmiselämän tekee mielekkääksi kolme seikkaa: rakkaus, esteettiset nautinnot ja grav...