Ajankohtaista

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Sääntöjä & vääntöjä Viime kuukausien monista puheenaiheista otettakoon esille – tulevaa kevättä odot...

musiikintekijät.fi 18. lokakuun 2 min

Vanha lähtee, eläköön uusi säveltaidetoimikunta

Valtion säveltaidetoimikunta saavuttaa pian maaliviivan. Eli vetelee viimeisiään ja on käytännöllisesti katsoen työnsä t...

musiikintekijät.fi 18. lokakuun 3 min

YLEISRADIO

Tekijänoikeuskorvausten ihmemaassa – ja vähän muuallakin Ylen kanavauudistuksen mainingit ovat laantumassa, mutta Ylen tekijänoikeusma...

musiikintekijät.fi 18. lokakuun 14 min

Otto YLEn tiimoilta – Täysihintaisen bensan puolesta!

Edellisen, Yleisradion haastattelukierroksen jälkeen tiedon jano kasvoi, ja tuntui, että pitäisi saada argumentoinnin pohjaksi tekijänoikeus...

Kirsi Snellman 18. lokakuun 6 min

10 kysymystä

ELVISin alkutaipaleesta 1. Milloin ”ELVIS” perustettiin? 2. Ketkä olivat perustajajäseniä? 3. Mikä oli yhdistyksen ensimmäi...

musiikintekijät.fi 18. lokakuun 2 min

Tekijäilloissa ja Pro-sessioissa tuvat täynnä

Elvis on järjestänyt syksyn aikana kaksi tekijäiltaa, Joensuussa ja Oulussa. Näihin iltoihin kutsuttiin Teoston tekijäasiakkaat nä...

musiikintekijät.fi 18. lokakuun 12 min

Taiteilija ja taistelija – Heinäsirkka

Heinäsirkka alias Anne Taskinen on Suomen ensimmäinen omia biisejään rustannut ja julkaissut naispuolinen rocklaulaja ja ­muusikko.

Kikka Laitinen 18. lokakuun 8 min

Lauri Jauhiainen oli monitaitoinen kynämies

"Taivaan milloin nään sinisen, kaipaan sinisillalle sen", lauloi Olavi Virta levylle vuonna 1955 yhdessä Harmony Sistersien kanssa.

Pale Saarinen 18. lokakuun 4 min

Englantilaismies Stadissa

Testing, one two three... we can do it in finglish?, Jim kysyy magnetofonilta. Nauhuri on sellainen vanhanmallinen kasettivehje, sellainen kätevä, siitä näkee p...

Pekka Tegelman 18. lokakuun 18 min

Dir. gosp. Pekka Simojoen laulut liikkuvat maailmalla

Kanttorit merkitsevät nimensä perään dir.kant., mutta Pekka Simojoki käyttää usein dir.gosp.-titteliä.

Merja Salonen 18. lokakuun 6 min

Lisätilitystä ei enää ole

Teoston asiakas ei enää saa lisää rahaa teoksen kymmenestä ensimmäisestä esityskerrasta. Päätöshän t&auml...

musiikintekijät.fi 17. lokakuun 6 min

15 vuotta selvistellen

Aulis sallinee hyvän yhteistyön – US Music Force Hits Finn – Genre-mantraa vakavina Selvis 15-vuotta sarjassa liikumme loppuvuodessa &#821...

musiikintekijät.fi 17. lokakuun 4 min