Ajankohtaista

Apurahoista eläkettä – ja maksut Melalle

Apurahoista alkaa 1.1.2009 lähtien saada eläkettä. Tosin eläke täytyy itse rahoittaa niin kuin valtaosa muistakin eläkkeistä....

musiikintekijät.fi 21. lokakuun 4 min

Kullervo Linna -palkitut

Mika Toivanen, Matti Esko ja Pekka Gronow palkittiin    Kullervo Linnan Säätiön vuoden 2008 palkinnot luovutettiin laulaja, muusikko Ma...

musiikintekijät.fi 21. lokakuun 2 min

Online/offline

Toiminnanjohtoa puhtaalta pöydältä Aloittaessani ELVISissä syyskuun alussa jouduin monen uuden asian eteen. Oli uusia työtovereita ja y...

musiikintekijät.fi 21. lokakuun 4 min

Pekka Pohjola 1952 – 2008

Säveltäjä, sovittaja, yhtyejohtaja ja muusikko Pekka Pohjola menehtyi marraskuun 27. päivänä kotonaan Espoon Matinkyläss&auml...

musiikintekijät.fi 21. lokakuun 5 min

Kansanluonnetta vastaan

Kauko Röyhkä julkaisi tänä vuonna levyn vanhan soittokumppaninsa Riku Mattilan kanssa ja sai siitä huomattavan kiittävät arviot. Rokkitouhujen lopettamistakin h...

Tero Valkonen 21. lokakuun 8 min

Raja-aitojen ylittäjä – eli kevyesti genrestä toiseen

Hillel Tokazier keksi 12-vuotiaana koulussa soittaa huvikseen boogi woogi -juttuja arvaamatta, että oli juuri löytänyt omintakeisen tyylinsä.

Pia Perkiö 21. lokakuun 6 min

Juha Vainio -palkitut – Sinikka Svärd ja Jukka Virtanen

Vuoden 2008 Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinto, 5000 euroa annettiin Kotkassa 25.7. Sinikka Svärdille (s. 1960) hänen työstään suo...

musiikintekijät.fi 21. lokakuun 5 min

Hienolta tuntuu

Juha Vainion Rahaston tämänvuotisen tunnustuspalkinnon kesällä vastaanottaneen Sinikka Svärdin kuulumisia kyseltiin alkusyksystä.

Pekka Nissilä 21. lokakuun 13 min

Sosiaalinen sählääjä

Viihteen grand old manimme Jukka Virtanen huomioitiin elämäntyöpalkinnolla viime heinäkuussa, samana päivänä, jona hän täytti 70 vuotta. ELVISin kunniajäsen eht...

Pekka Nissilä 21. lokakuun 15 min

ELVISin uusi toiminnanjohtaja – Reijo Karvonen

30 vuotta opettajana ja suomalaisen rytmimusiikin opetuksen pioneerina on ELVISin näkökulmasta jo huomattava ura, mutta 55-vuotias Reijo Karvonen on vielä valmi...

Petri Kaivanto 21. lokakuun 13 min

Lauluntekijästä tv-draaman ja musikaalien säveltäjäksi

Jukka Siikavireen musikaali Keisarin valssi sai ensi-iltansa Oulun kaupunginteatterissa 20. syyskuuta. Aika näyttää, onko se säveltäjän tähänastisen uran päätyö...

Martti Heikkilä 21. lokakuun 11 min

Sinivalkoisia nettikauppoja

Musiikkikauppaa ilman turhia välikäsiä? Loppukesä toi tullessaan kaksi uutta ja innovatiivista suomalaista verkkokauppaa, jotka tarjoavat mu...

musiikintekijät.fi 21. lokakuun 15 min