Laulujen kirjoittaminen on empatialaji
Mokoman taiteellinen johtaja, laulaja-lauluntekijä Marko Annala kirjoitti ensimmäisen biisinsä jouluna 20 vuotta sitten. Hän ajatteli, että kyllä sille joku lau...
Tuhannen saundin Zenger
Beatboxaaja Felix Zenger on herättänyt taidoillaan huomiota Yhdysvaltoja myöten. Tuhannen äänen mies haluaa kuitenkin olla ennen kaikkea musiikintekijä. Hän val...
Musiikissa on koti
PMMP:n lopetettua vuonna 2013 Paula Vesala oli pitkään kirjoittamatta lauluja. Soololevynsä myötä hän palasi suoraan parrasvaloihin, myi Tavastian loppuun neljä...
Säveltäminen on egotonta työtä
Virtuoosimaista basismia, soololevyjä, leffa- ja mainosmusiikkia, Stratovarius-biisejä ja orkesteriteoksia. Lauri Porra laajentaa rohkeasti osaamisaluettaan ja ...
Tanskalaisilla musiikintekijöillä kaksi edunvalvontajärjestöä
Komponister og Sangskrivere DJBFA sekä Sangskrivere, komponister og tekstforfattere DPA tekevät aktiivisesti yhteistyötä parantaakseen tanskalaisten musiikintek...
Elvis kyseli, jäsenet vastasivat
Elvis uteli syyskuussa jäseniltään, mistä heidän tulonsa muodostuvat. Tekijänoikeuskorvauksista? Musiikin esittämisestä? Vai Jostakin muusta työstä kuin musiiki...
The House of Songs – Paluu Austiniin
Vuonna 2011 matkustin ensimmäistä kertaa Austiniin, Texasiin. Aluksi luulin, että pyörryttävä onnentunne johtui jetlagista. Mutta ei – olin rakastunut. Koko pai...
Heiluttaako häntä koiraa?
Musiikin tekemiseen vaikuttavat monet sellaiset asiat, mitä tekijä itse ei tule edes ajatelleeksi. Musiikin tallentaminen esimerkiksi sai alkunsa siitä, että la...
Luontevin ilmaisutapa on pop
Suomalainen popmusiikki on noussut uuteen kukoistukseen 2000-luvulla. Yksi uudistajista on säveltäjä, sanoittaja ja tuottaja Chisu, jonka debyyttilevy Alkovi ju...
Keskeneräisyyttä etsimässä
Kuin olisi singottu raketilla tuntemattomaan ja sanottu, että koita selvitä. Näin kuvaa uransa alkua muusikko-musiikintekijä Jukka Perko. Tapahtui liian paljon ...
Musiikintekijät laati ohjeet house writing -sopimuksen tekoon
Mitä teoksia sopimus koskee ja mihin sopijaosapuolet sitoutuvat? Mikä on kustantajan osuus Teosto-korvauksia, ja maksetaanko ennakkoa vai ei? Muun muassa nämä a...
Musiikkia isolla pensselillä
Anna-Mari Kähärän sävellykset ovat yhtä värikkään polveilevia kuin hän itsekin. Hänen musiikkinsa taipuu niin teatteriin, valkokankaalle kuin lastenlauluiksi. K...