02/2025

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Artikkeli

Uusi varapuheenjohtaja Kyösti Salokorpi haluaa rakentaa siltoja

Suomen Musiikintekijöiden uudeksi varapuheenjohtajaksi on valittu lauluntekijä ja muusikko Kyösti Salokorpi.

Mikko Meriläinen
Mikko Meriläinen
17.06.2025
2 min

“Koen tärkeäksi puolustaa musiikin tekemistä ammattina. Siitä kaikki lähtee”, Kyösti Salokorpi sanoo.

“Jos musiikin tekemisestä ei voi saada toimeentuloa, ei synny kestävää kenttää.”

Kolme vuotta sitten Suomen Musiikintekijöiden hallitukseen valittu Salokorpi on tehnyt pitkän uran erityisesti popmusiikin ja ammattimaisen lauluntekemisen parissa, ja hän on aktiivisesti mukana nykypäivän co-write-kulttuurissa. Hän kertoo astuvansa rooliin omakohtaisella kokemuksella, mutta myös kuuntelevalla korvalla.

Salokorpi seuraa tehtävässä Markus Nordenstrengia, joka toimi järjestön varapuheenjohtajana kymmenen vuotta. Hän muovasi tehtävästä aktiivisen ja ulospäin näkyvän.

“Olen kasvanut tähän rooliin samalla kun koko järjestö on kasvanut”, Nordenstreng sanoo.

Molemmat huomauttavat, että varapuheenjohtaja pystyy erittäin paljon itse vaikuttamaan työnkuvaansa.

 

”YRITÄN pitää ääntä meidän alan puolesta”, Salokorpi summaa oman positionsa varapuheenjohtajana. ”Haluan miettiä isompia kuvioita, että miten me saadaan koko suomalainen musiikkiala kasvamaan ja myös vienti vetämään.”

Nordenstrengin mukaan vaikuttamistyön luonne muuttui erityisesti koronapandemian aikana, jolloin nopea reagointi ja laaja edunvalvonta vaativat jatkuvaa läsnäoloa.

Hän kehottaa Salokorpea huolehtimaan omasta jaksamisesta.

“Tässä työssä on helppo jäädä kiinni 24/7-mentaliteettiin. Jos jotain voi seuraajalle suositella, niin sen, että pystyisi kuitenkin terveesti myös irrottautumaan.”

 

UUSI varapuheenjohtaja näkee edunvalvontatyön olevan yhä enemmän ennakoivaa ja aloitteellista – oli kyse sitten tekoälyn vaikutuksista, musiikkiviennistä tai tekijänoikeuslainsäädännöstä.

“Meidän täytyy katsoa proaktiivisesti eteenpäin kohti tulevaisuuden kysymyksiä. Se vaatii paneutumista, päämäärätietoisuutta ja selkeitä tavoitteita”, Salokorpi sanoo.

Salokorven ja Nordenstrengin taustat musiikin tekemisessä ovat erilaiset, ja molemmat korostavat monimuotoisuuden arvoa niin järjestön jäsenistön kuin sen hallituksenkin kokoonpanossa.

”Järjestön sisällä on olemassa sukupolvien välistä kuilua, ja välillä huomaa, ettei kaikilla ole käsitystä toisten tekotavoista. Mutta dialogin synnyttäminen onkin järjestön tärkeä tehtävä”, Nordenstreng lisää.

 

SALOKORPI painottaa haluavansa rakentaa siltoja erilaisten tekijäryhmien välille.

”Ei se ole edes vaikeaa”, hän uskoo. ”Toki voi tulla jotain kärjistyksiä esimerkiksi hittimusan ja marginaalisemman taiteen välille, mutta lopulta meillä kaikilla on paljon yhteisiä intressejä vaikka liittyen tekijänoikeuksiin tai ylipäänsä kulttuurin asemaan.”

Uusien sukupolvien myötä tulee myös uudenlaisia haasteita yhdistykselle.

”Miten me tavoitetaan ne sukupolvet, joille tämä koko edunvalvontamaailma on hyvin vieras? On olemassa uusi sektori, jolla voi olla kansainvälistäkin menestystä, mutta he ovat menneet täysin tämän koko industryn ohi. Sen jengin tavoittaminen on musiikin ekosysteemille kohtalonkysymys”, Nordenstreng painottaa.

Seuraava artikkeli

N° 02/2025

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Tulevaisuustutkimuksen tulokset – musiikintekijöillä riittää uskoa tulevaan, vaikka huolet painavat

Mikko Meriläinen \ 4 min

Uusi varapuheenjohtaja Kyösti Salokorpi haluaa rakentaa siltoja

Mikko Meriläinen \ 2 min

Aktiivinen ja yhteisöllinen

Aku Toivonen \ 2 min

Uusi musiikki ansaitsee tulla löydetyksi

Pauliina Lerche \ 3 min

Emma Johansson: ”Jos biisi tuntuu hyvältä, se on hyvä”

Janne Flinkkilä \ 8 min

Liisa Akimof – Kaikkialla on absurdismia

Tommi E. Virtanen \ 4 min

Kahden pysähdyksen taktiikka

Ari Väntänen \ 5 min

Pidetään heimomme värikkäänä

Mikko Meriläinen \ 2 min

Radio soi iskelmän vilpittömin sävelin

Jussi Mäntysaari \ 2 min

Näin syntyi: Lintu

Martti Heikkilä \ 3 min

Näin syntyi: Pohjola

Martti Heikkilä \ 3 min