Kulttuurialalla operoivan taiteilijan asemaa voisi verrata agrikulttuurialalla työskentelevään maanviljelijään. Hintoja on halpuutettu jo niin paljon, ettei taidejuurikkaiden viljelijälle jää palkkioksi työstään kuin pelkät naatit kouraan.
Vaikka maanviljelijöiden tilanteen parantamiseen saattaakin olla vielä pitkä matka, omavaraisuusasteen merkitys ruoantuotannossa on kohtuullisen hyvin ymmärretty niin kansalaisten kuin poliittisten päätöksentekijöidenkin keskuudessa. Ruoan loppumisen seuraukset on jokaisen helppo kuvitella, joten viljelijän työtä osataan pitää arvokkaana, vaikka arvon mukaista korvausta tehdystä työstä ei välttämättä haluttaisikaan maksaa.
Hengen ravinnon loppuminen sen sijaan onkin jo hankalammin kuviteltavissa. Taide, jota välttämättömän perustarpeen sijaan pidetään osana kansalaisten vapaa-ajanviettonautintoja, koetaan ilmeisesti jonkinlaiseksi ehtymättömäksi luonnonvaraksi, jonka hedelmät saa jokamiehenoikeuden nojalla kuka tahansa vapaasti poimia.
Eri alojen arvostus näkyy parhaiten niihin käytettyjen resurssien määrässä. Arvokkaasta työstä maksetaan suurempi korvaus kuin vähemmän arvokkaaksi luokitellusta. Merkityksellisiksi arvotettuja aloja tuetaan runsaskätisemmin kuin vähemmän tärkeitä. Jotta taidealan resursointia ja yhteiskunnallista tukea voidaan ylläpitää ja kasvattaa, täytyy sen arvostusta ja merkitystä nostaa poliittisten päättäjien keskuudessa.
Profiilin nostosta ei toki olisi haittaa virkamieskunnankaan piirissä. Taiteen yhteiskunnallista merkitystä kun ei taideta juuri pohtia muualla, kuin opetus- ja kulttuuriministeriössä.
Arvostuksen kasvattaminen edellyttää määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä. Se vaatii myös taiteilijoilta itseltään aktiivista ja yhtenäistä toimintaa. Meidän on opittava arvostamaan omaa työtämme ja vaatimaan siitä oikeudenmukaisia korvauksia ovatpa ne sitten palkkioita, yritystuloa, palkkoja, tekijänoikeuskorvauksia tai apurahoja. Taiteilijan asema, tai ainakaan sen parantaminen, kun ei kiinnosta ketään niin paljon kuin taiteilijaa itseään.
Kulttuurisektoria pidetään kansainvälisestikin merkittävänä kasvualana. Ilman kulttuurialan alkutuottajien, taiteilijoiden toiminta- ja työskentelyedellytysten parantamista ja ansaintamallien kehittämistä kasvu uhkaa tyrehtyä.
Taideinstituutioiden ja ryhmien valtionosuusjärjestelmän uudistaminen sen kummemmin kuin henkilökohtaisten apurahojen muuttaminen palkkatuloksikaan ei korjaa tilannetta, elleivät kulttuurille osoitetut määrärahat valtion budjetissa kasva merkittävästi.
Kaikkiin taidealan ongelmakohtiin ei valtiovaltakaan tietysti voi vaikuttaa, mutta se on silti merkittävin yksittäinen taho, joka ylläpitää suomalaista taidetta. Puhumattakaan siitä, että se määrittelee eri ansaintamallien verokohtelun sekä niistä kertyvän sosiaali- ja eläketurvan.
Poliitikot ovat avainasemassa, kun kulttuurin rahoista päätetään. Nyt on aika vaikuttaa valintoihin. Vaalit ovat tulossa ja puolueet hiovat hallitusohjelmatavoitteitaan.
Vaikka yhdessä vaalikaudessa saattaakin olla vaikea saada tilannetta muutetuksi merkittävästi parempaan suuntaan, on sen kääntäminen huonompaan sitäkin helpompaa.
Kirjoittaja on säveltäjä, joka toimi Forum Artis ry:n puheenjohtajana 2010–2018. Forum Artis on valtakunnallisten taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö.