Seppo ”Paroni” Paakkunainen sai Arthur Fuhrmannin nimikkorahaston myöntämän 5000 euron tunnustuspalkinnon. Perusteluissa mainitaan Paroni Paakkunaisen olevan suomalaisen jazz-in pioneeri, joka on kulkenut luontevasti musiikillisten tyylilajien ja raja-aitojen yli. Hän on ollut tärkeä vaikuttaja suomalaisessa musiikkielämässä ja mukana yli 140 levyllä muusikkona, säveltäjänä, sovittajana ja kapellimestarina. Hän oli mukana suunnittelemassa koulutusohjelmaa, josta alkoi nykyinen Pop & Jazz Konservatorio. Paakkunaisen keskeisin instrumentti ja tavaramerkki on baritonisaksofoni, jonka mukaan hän on saanut myös taiteilijanimensä Baron tai Paroni.
Palkinto on kaikille
Paakkunainen on silminnähden otettu saamastaan palkinnosta, joka hänen mielestään on symbolisesti tarkoitettu koko alalle ja kaikille soittokavereille.
– On kiva, että muistetaan jo aktiiviuran tehneitä. Se, ettei pelkästään kohkata nuorten ehdoilla, on inhimillistä ja kuuluu perussivistykseen. Tämä on minulle myös taloudellisesti tärkeä juttu. Minulla on ollut suunnitelmissa tehdä tänä vuonna vielä levy, nyt se on entistä helpompaa. Tämä tuli todella sopivaan aikaan. Upeinta on kuitenkin palkinnon symbolinen merkitys; se hivelee sielua ja sydäntä. Ja se vielä, että tämä tulee Furtsin rahastosta. Hän oli minulle tärkeä henkilö tekijänoikeusasioissa ja antoi oppia orkestroinnissa. Koen myös, että tämä on palkinto kaikille bändieni jäsenille. Tämähän on tiimityötä ja kaikki ruokkivat kaikkia. Siksi katson, että tämä on jaettu palkinto kaikkien hienojen kavereiden kesken.
Elvisin ry:n hallinnoima Arthur Fuhrmann -rahasto edistää kotimaista kevyttä musiikkia ja tekijänoikeutta jakamalla tunnustuspalkintoja henkilöille, jotka ovat ansioituneet kotimaisen säveltaiteen tai tekijänoikeuden edistämisessä. Palkinto on myönnetty vuodesta 2000 lähtien, nyt kolmatta kertaa.
Luovaa kekseliäisyyttä
Kirjassaan Baron Paakkunainen kertoo, ettei koskaan uskonut olevansa valtavan musikaalinen tai lahjakas. Säveltäminen on puurtamista ja työntekoa. Luova kekseliäisyys ja näkemys persoonallisista ratkaisuista ovat olleet hänen voimansa. Luova työ imaisee mukaansa. On oltava mahdollisimman avoin ja lähestyttävä työtä ennakkoluulottomasti, vähin totuuksin ja rutiinein.
Eletty elämä pulppuaa työhön. Tämä on helppo uskoa, kun tarkastelee Paakkunaisen uraa, joka hakee vertaistaan monipuolisuudessaan.
Paakkunainen syntyi vuonna 1943. Musiikki on ollut läsnä hänen elämässään ensi askelista lähtien, koska isä oli kylän pelimanni. Oppikoulussa Paakkunainen aloitti viulunsoiton, jonka myöhemmin vaihtoi saksofoniin ja klarinettiin. Lukiossa koulunkäynti sai jäädä ja Paakkunainen aloitti työnsä muusikkona.
Kansanmusiikki on vaikuttanut Paakkunaisen musiikkiin vahvasti. Hän perusti Karelia-yhtyeen, koska halusi uudistaa kansanmusiikkia ja tuoda siihen enemmän iloa. Yhtye soitti sähköistä kansanmusiikkia ja esiintyi satoja kertoja ulkomailla. Paakkunainen on luonnehtinut, että kansanmusiikki ja kantele tuntuvat tutuilta sielussa ja sydämessä. Hänen töissään kohtaavat mennyt ja tuleva kiehtovalla tavalla.
Paakkunainen on tehnyt tiivistä yhteistyötä Nils-Aslak Valkeapään kanssa, hakenut musiikkiinsa vaikutteita erilaisista musiikkikulttuureista ympäri maailmaa ja tehnyt useita kymmeniä etnolevyjä erilaisissa kokoonpanoissa. Paakkunainen oli pitkään sveitsiläisen orkesterinjohtaja George Gruntzin orkesterissa ja oli ensimmäinen suomalainen, joka esiintyi jazzmuusikkona New Yorkin Garnegie Hallissa, tuohihuilusolistina. Hän on merkittävällä tavalla tehnyt tunnetuksi suomalaista musiikkia ulkomailla.
Musiikki aina mukana
Ensimmäiset tienestit Paakkunainen ansaitsi tanssilavoilla. Omien sanojensa mukaan hän on edistänyt merkittävästi suomalaista syntyvyyttä ja parinmuodostusta soittamalla tanssibändeissä.
Pitkä ja työntäyteinen ura näkyy Paakkunaisen työkaluissa, sormissa, niissä on nivelrikko. Säännöllistä soittamista hän on joutunut vähentämään. Onko luopuminen vaikeaa?
– Yritän pysyä soittovireessä. Sormiin ei enää koske, eikä niissä ole voimaa niin paljon kuin aiemmin. Ote on keventynyt, mutta se ei ole pelkästään huono asia. Luopumista pitää myös opiskella. Pieni seppopelimanni asuu kuitenkin syvällä sisälläni, joten eiköhän musiikki tule olemaan aina läsnä elämässäni.
Paakkunainen näkee paljon valoa kotimaisen musiikin tulevaisuudessa. Koulutus nostaa koko ajan uusia taitavia soittajia ja tekijöitä esille. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, että radiosta kuuluva musiikki on kovin yksipuolista.
– On ikävää, jos yleisölle tulee sellainen kuva, että musiikki on aina samanlaista. Musiikin rikkaus ja monimuotoisuus jää taka-alalle.
Muistoja matkan varrelta
Paakkunainen on omien sanojensa mukaan hajottanut itseään moniin eri genreihin. Hän on usein pohtinut, että miksi pitää hakea vaikeuksia itselleen. Musiikista nauttiminen on kuitenkin mennyt kaiken edelle, ja hän on päässyt soittamaan kaikkia eri tyylilajeja ja sitä kautta rikastuttanut omaa osaamistaan. Yli 50 vuotta kestäneellä uralla on sattunut yhtä ja toista.
– Mieleeni on jäänyt pari episodia. Karelia-yhtye teki levyllisen uutta joulumusiikkia vuonna 1980, minut oli valittu vuoden sovittajaksi ja Karelia vuoden yhtyeeksi. Soitin yhtyeessä itse rakentamaani tuohihuilua; innostuin niihin aikoihin suomalaisten kansamusiikkisoitinten rakentamisesta. Olimme ikään kuin tapetilla ja suosittu bändi. Innokkaana järjestimme keskellä Helsinkiä joululaulukonsertin. Siellä oli katsomossa viisi henkeä, niidenkin joukossa oli kaksi tuttua. Se jäi mieleeni. Toinen episodi oli, kun Karelia bändi kiersi kuukauden Pohjois-Amerikkaa. Teimme varmaan ensimmäisenä etnisenä suomalaisena bändinä videon, jota myytiin siellä. Vancouverin folkfestivaaleilla meitä oli kuulemassa yli 30 000 henkeä ja miljoonat kuuntelivat meistä tehtyjä radiohaastatteluja. Siinä oli kaksi muistojen ääripäätä.
Musiikkidraama ja levy työn alla
Vuosien aikana Paakkunaisen taidot ja rutiini ovat kehittyneet niin, että hän ei välttämättä tarvitse säveltämiseen soitinta, vaan kynä ja paperi riittävät. Kappaleita ja melodioita syntyy, kun lähteen saa auki. Kesällä Paakkunainen pitää tarkoituksella taukoa, koska aktiivinen säveltäminen tuo flown lisäksi mukanaan myös luomisen tuskan.
– Tällä hetkellä minulla on työn alla etninen musiikkidraama Kumiseva hanki. Se on oopperan ja musikaalin yhdistelmä ja kertoo kahden lentonoidan konfliktista. Libreton on tehnyt Pirkko Arstila. Mukana on sinfoniaorkesteri ja Seidat-kuoro. Sen kantaesitys on marraskuussa 2015. Aion myös aktivoitua soittamaan 50–60-luvun jatsia. Se on minulle sitä oikeaa jatsijatsia tai pappajatsia, ihan miten vaan. Tähtäimessä on levyn tekeminen.
Musiikki on tärkeää, mutta ei kaikkein tärkeintä. Paakkunaisen silmiin syttyy lämmin pilke, kun hän miettii perhettään ja rakkaimpiaan.
– Sen olen huomannut, että tärkeintä elämässä ovat ihmissuhteet. Niiden vaaliminen antaa niin paljon. Lapsenlapseni havahduttivat minut siihen, että nyt pitää ottaa vähän iisimmin. En enää lähde pitkille keikoille. Elämä on oikeastaan aika mukavaa.