Yleisradio aikoo vuodenvaihteessa lopettaa lastenohjelma Kimurantin, jonka Radio Suomi on lähettänyt lauantai-iltapäivisin. Lopettamiselle ei ole esitetty kuin kaksi perustetta: Kimurantti ei enää sovellu Radio Suomen formaattiin eikä radio ole enää lapsia kiinnostava media. Kylläpä on lastenkulttuuripallo hukassa.
Molemmat perustelut ovat ristiriidassa Ylen julkisen palvelun tehtävän kanssa. Radio Suomi on ylivoimaisesti kuunnelluin Ylen radiokanavista ja sen kaventaminen pelkästään aikuisten kanavaksi vähentää julkiseen palveluun kuuluvaa monipuolisuutta. Ja Ylen on kannettava vastuunsa siitä, että se kasvattaa myös uusia sukupolvia radion kuuntelijoiksi.
Yle on vastannut kritiikkiin kertomalla, että tv:ssä lastenohjelmia lisätään ja että netti on tulevaisuuden media myös lapsille. Yksi synti radion puolella pitäisi siis antaa anteeksi, kun niin paljon hyvää tehdään muualla.
On surullista ja outoa, että Ylen johdossa ei luoteta radion voimaan ja mahdollisuuksiin. Kun lapsi kuulee vain ääntä, jää hänen mielikuvitukseensa tilaa luovuudelle. Tällaista lapsille suunnattua mediakasvatusta tarvitaan edelleen.
Ylen radiokanavien formatointia on jo vuosia ohjannut korkeiden kuuntelijalukujen tavoitteleminen. Tässä on otettu mallia monilta kaupallisilta asemilta; ne välttävät riskejä, jotka saattaisivat ärsyttää kohderyhmää. Esimerkiksi musiikilliseen linjaan tämä ”pysykää kanavalla” -sääntö tuo väistämättä tiettyä tasapäistämistä. Osana tätä kehitystä on se, että myös kuuntelijat alkavat pitää radiota enemmän taustatapettina kuin aktiivisen kuuntelun mediana. Ylen tehtävä on kääntää oravanpyörää toiseen suuntaan ja lapsista alkaen.
Ylessä ei myöskään pidä unohtaa sitä, että kaikissa kodeissa ei ole nettiä eikä edes televisiota vaan ainoastaan radio. Ja vaikka Ylen Ykköseen lastenohjelmia jääkin, se ei kaikissa kodeissa ole aikuisten suosima. Radiokanavien työnjaossa Ylen toimintaa tuntuu viime vuosina ohjanneen se, että Radio Suomen ja YleX:n päätehtävä on menestyä kuuntelijatutkimuksissa ja monipuolisuudesta vastatkoon pääasiassa Ylen Ykkönen. Ruotsissa ajatellaan toisin ja lastenohjelmien määrä eri kanavilla on lähes seitsemän tuntia viikossa.
Yleisradiota tarvitaan ja sen rahoitus on turvattava. Mutta samalla julkisen palvelun rima on pidettävä riittävän korkealla eikä rimanalituksia tule sallia. Jos kansanedustajat ja heistä koottu Ylen hallintoneuvosto sekä Ylen toimintaa valvova liikenne- ja viestintäministeriö ovat tässä liian lepsuja, mikä neuvoksi? Pitäisikö Ylen julkisen palvelun ohjaus ja valvonta keskittää kulttuurista vastaavan opetusministeriöön?
Martti Heikkilä
Selvis 04/2007