04/2023

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli
Kolumni

Muutakin kuin pelkkää juhlaa

Musiikintekijät juhlii 70-vuotista historiaansa alkaneena vuonna. Toiminnan ydintä ovat edunvalvonta ja jäsenpalvelut.

Sanna Korkee
Sanna Korkee
02.01.2024
2 min

Kiitos menneestä vuodesta ja paljon kaikkea hyvää tulevaan. Musiikintekijöihin liittyi 84 uutta jäsentä vuonna 2023. Se on ennätysmäärä yhdistyksen koko historian aikana – voisiko jo sanoa pitkän historian? Musiikintekijät täyttää nimittäin lokakuussa 70 vuotta. Loppuvuodesta 2024 on jäsenille luvassa juhlaa, ja sen valmistelut on aloitettu jo hyvissä ajoin. Musiikintekijöiden toimiston väki ja hallitus ahkeroivat myös edunvalvontajärjestön ydinasioiden parissa. Toimintaa ohjaa tärkeä visio: ”musiikin tekeminen on taloudellisesti mielekäs ja yhteiskunnallisesti arvostettu ammatti, joka perustuu toimivaan tekijänoikeusjärjestelmään”.

Musiikintekijät on voittoa tavoittelematon musiikintekemisen ammattilaisten (säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat) etujärjestö, jonka toiminnan linjauksista päätetään yhdessä jäsenkokouksissa. Jäsenet myös valitsevat edustajat Musiikintekijöiden hallitukseen, joka on järjestön ”ylin päättävä elin”. Jäseniä on reilut 1200.

Toiminnan ydintä ovat edunvalvonta ja jäsenpalvelut. Yhteisöllistä edunvalvontaa on vaikuttamistyö, jolla esimerkiksi edistetään lakimuutoksia. Yksilöllistä edunvalvontaa on esimerkiksi jäsenille tarjolla oleva sopimusneuvonta. Jäsenpalveluissa puolestaan keskitytään ammattiosaamiseen: musiikintekijöiden tapahtumat tarjoavat jäsenille mahdollisuuksia kehittää osaamistaan ja muodostaa ammatillisesti tärkeitä verkostoja.

Tulevista tapahtumista kalenteriin voi jo nyt laittaa Musiikintekijöiden päivän 23.4.2024. Se järjestettiin viime keväänä ensimmäisen kerran kokopäiväisenä. Osallistujilta saadun rakentavan palautteen perusteella todettiin, että uusi konsepti toimii. Myös kevään 2024 Musiikintekijöiden päivässä on aamusta alkaen ohjelmaa, kuten ammattiin liittyviä seminaareja ja workshopeja.

Samana päivänä on myös kevätkokous. Se on sikäli historiallinen, että jäsenistö valitsee seuraajan Kaija Kärkiselle, joka on toiminut Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2012. Haastattelussa Kaija Kärkinen kertoo edunvalvontatyöstä, summaa puheenjohtajakauttaan ja painottaa, että järjestötyössä tärkeintä on halu vaikuttaa yhteisiin asioihin: ”tekemällä ja kyselemällä oppii, jos tahtoa on”.

Teostokin on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka jäsenkokouksissa valitaan hallitus ja päätetään yhdessä toiminnan linjauksista. Teoston asiakkuus ei ole sama asia kuin jäsenyys, vaan jäsenyyttä tulee hakea erikseen. Musiikintekijät kannustaakin uusia ja jo pidempään matkassaan olleita jäseniään hakemaan myös Teoston jäsenyyttä. Teosto ottaa jäsenhakemuksia vastaan ympäri vuoden, eikä peri jäsenmaksua.

Teoston ajankohtaisista kuulumisista, kuten Teosto-säätiön perustamisesta, kertoo Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja Aku Toivonen kolumnissaan.

Sanna Korkee
Kirjoittaja on Musiikintekijä-lehden päätoimittaja.

N° 04/2023

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Isoja Teosto-asioita

Aku Toivonen \ 4 min

Kaijan kausi 2012–2024

Sanna Korkee \ 7 min

Bämien kehubattle

Sanna Korkee \ 6 min

Jazzia, leffoja ja poppareita

Kalle Ryökäs \ 5 min

Näin syntyi: Preussinpunaista ja Ram pam pam

Martti Heikkilä \ 6 min

Tekoäly musiikissa: apuväline, työtoveri vai kilpailija?

Pii Telakivi \ 3 min

Muutakin kuin pelkkää juhlaa

Sanna Korkee \ 2 min