04/2006

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Artikkeli

Iskelmä-äänestykset

musiikintekijät.fi
21.10.2013
1 min

Tekijät unohdettiin iskelmä-äänestyksissä 

Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n johtokunta lähetti 29. marraskuuta kirjeen Yleisradiolle ja Radio Suomelle sekä Iskelmä-ketjulle ja SBS-radioille. Kirjeessä paheksuttiin sitä, että Radio Suomen ja Iskelmä- ketjun Kaikkien aikojen iskelmä -äänestyksiä kanavien ohjelmissa ja kotisivuilla esiteltäessä ja tuloksia julkaistaessa oli jätetty teosten tekijöiden nimet mainitsematta.

”Tämä on selvästi hyvän tavan ja tekijänoikeuslain 3 § 1 momentin vastaista. Muistutamme, että tekijöiden moraalisiin oikeuksiin kuuluvat isyysoikeudet liittyvät tekijän persoonan kunnioittamiseen. Kansainvälinen perusta moraalisille oikeuksille on Bernin sopimuksen 6 bis artiklassa.”, sanotaan kirjeessä, jonka allekirjoittajina olivat kaikki Elvis ry:n johtokunnan jäsenet.

Seuraavassa äänestysten tulokset julkaistuna siten, että tekijöiden isyysoikeutta kunnioitetaan:

radiosuomi.gif Radio Suomen äänestyksen voitti ”Hopeinen kuu”. Kappaleen sävellyksen ja alkuperäisen sanoituksen on tehnyt italialainen Gualtiero Malgoni ja käännöksen Reino Helismaa. Olavi Virran tunnetun levytyksen on sovittanut Jaakko Salo.

Kakkoseksi tuli Unto Monosen säveltämä ja sanoittama ”Satumaa” Kaarlo Valkaman sovittamana Reijo Taipaleen esityksenä, ja kolmanneksi Rauli Badding Somerjoen “Paratiisi”, jonka tekijöitä ovat Baddingin ohella toinen sanoittaja Arja Tiainen sekä alkuperäisversion sovittanut Jani Uhlenius.

iskelma.jpg Iskelmä-radion äänestyksessä ”Hopeinen kuu” sijoittui vasta kolmanneksi. Voittajaksi selviytyi Jukka Kuoppamäen ”Satulinna”, joka tunnetaan erityisesti Kassu Halosen sovittamana Jari Sillanpään esityksenä. Toiselle sijalle ylsi Antti ja Monja Katajan ”Mä putoan” Yölinnun levytyksistä.

Seuraava artikkeli

N° 04/2006

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

LYHYET UUTISET

musiikintekijät.fi \ 4 min

Terveisiä Teoston johtokunnalta

musiikintekijät.fi \ 4 min

Juice in memoriam

musiikintekijät.fi \ 6 min

Iskelmä-äänestykset

musiikintekijät.fi \ 1 min

Herra X:n seikkailut jatkuvat – Unelmista tehty

musiikintekijät.fi \ 6 min

Monitaituri Taisto

Pia Perkiö \ 7 min

Sari Kaasinen – luottaa kansannaisen taitoihinsa

Riitta Mikkonen \ 12 min

Kansanmusiikissa kaikki tekevät kaikkea – Heikki Laitinen luottaa yhdessä tekemiseen

Pia Perkiö \ 7 min

Mutkaton mies tanssittaa ja juontaa

Juha Kaarsalo \ 16 min

Uutta musiikkia jousille

musiikintekijät.fi \ 2 min

Mediayhtiöiden ja levy-yhtiöiden kustantajakytkyt

musiikintekijät.fi \ 6 min

NOW

musiikintekijät.fi \ 2 min

Kulttuuri kuuluu opetusministeriölle

musiikintekijät.fi \ 2 min