04/2010

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli
Kolumni

Hyvää musiikkia isolla kokoonpanolla

musiikintekijät.fi
21.10.2013
2 min

Riku Niemi Orchestra (RNO) on hyväksytty niiden orkestereiden joukkoon, joiden toimintaa valtio säännöllisesti rahoittaa. Ensi vuonna tuki on noin 180.000 euroa. 

Vakituista valtionapua saavia orkestereita tuetaan ensi vuonna yhteensä lähes 21 miljoonalla. Summa on noin puolet siitä, mitä Teosto vuodessa kerää tekijänoikeustuloina kaikista Suomessa tapahtuvista musiikin esityksistä. Vuonna 2009 Teoston myyntituotot kotimaasta olivat 41 miljoonaa. Kaikista radion ja tv:n musiikkiesityksistä Teosto laskutti noin 23 miljoonaa. 

Jos orkestereiden tukeen lisätään Radion Sinfoniaorkesterin kahdeksan miljoonan rahoitus Yleisradion lupamaksuvaroista sekä kolmasosa Kansallisoopperan kymmenien miljoonien kokonaistuesta, päästään jo suurempaan summaan kuin Teoston vuotuiset esitystuotot. Nämä mittasuhteet on hyvä pitää mielessä, kun keskustellaan orkesterituen oikeudenmukaisesta jakautumisesta. 

Yhteiskunnan tuki orkestereille on ehdottomasti paikallaan ja sen olennaiselle lisäämiselle löytyy hyviä perusteita. Mutta jatkossa se ei voi enää perustua vanhaan taide-viihde-jakoon. Tämän asennoitumisen mukaan musiikin kaksi päälajia erottaa toisistaan niiden lähtökohta: taidetta tehdään taiteellisin motiivein ja viihdettä kaupallisin motiivein. Ja taide voi kyllä joskus tuoda sivutuotteena rahaa – ja viihde joskus kylkiäisenä laatua. 

Yhteiskunnan tuella mahdollistetaan sellaiset ammattiorkestereiden kokoonpanot, jotka eivät pelkästään pääsylipputulojen ja muun yksityisen rahan varassa olisi mahdollisia. Mutta niiden soittamassa musiikissa ei klassinen musiikki saa enää olla niin hallitsevassa asemassa kuin tähän asti. Monipuolisen rytmimusiikin osuutta tulee olennaisesti lisätä ja myös ns. vakavan suomalaisen nykymusiikin asemaa tulee vahvistaa.

Vakituisen tuen piiriin on saatava UMO:n, Tallarin, Vantaan Viihdeorkesterin, Loiskiksen ja RNO:n lisäksi uusia rytmimusiikin orkestereita. Lisäksi on luotava uusi tukimuoto orkestereiden vapaan kentän tukemiselle. Myös kaikkien vakituisen tuen piiriin kuuluvien sinfoniaorkestereiden on syytä uudistaa ohjelmistoaan. Monenlainen hyvä suomalainen musiikki ansaitsee tulla soitetuksi isolla kokoonpanolla.

Martti Heikkilä

martti.heikkila@elvisry.fi

N° 04/2010

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

X yöjuttu – eli X: metafyysinen tehtävä

musiikintekijät.fi \ 5 min

Sovittaja

musiikintekijät.fi \ 4 min

Spotta ej på Teosto

musiikintekijät.fi \ 3 min

Usko, toivo ja vuosien sinnikkyys

musiikintekijät.fi \ 4 min

Miksi mun hittibiisi ei kelpaa

musiikintekijät.fi \ 6 min

Luova talous – lupaus taiteilijoille?

musiikintekijät.fi \ 3 min

Formaattiradion ja soittolistan symbolinen valta

musiikintekijät.fi \ 17 min

Viides rytmimusiikin orkesteri – RNO:lle valtion tuki

musiikintekijät.fi \ 3 min

Kari Tuomisaari / Ikea

musiikintekijät.fi \ 3 min

Intohimon kautta

Tero Valkonen \ 10 min

Heidi Puurula matkalla

musiikintekijät.fi \ 6 min

Toimenmies

Pia Perkiö \ 8 min

Hyvää musiikkia isolla kokoonpanolla

musiikintekijät.fi \ 2 min