02/2018

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Artikkeli

Dark Sarah ja joukkorahoituksen voima

Heidi Parviainen päätti kokeilla, onnistuuko levynteko joukkorahoituksella. Se kannatti. Hänen metallibändinsä Dark Sarah tekee nyt jo kolmatta albumiaan joukkorahoituksen avulla. Parviainen kertoo, mitä kampanjan onnistuminen vaatii.

Lasse Wikman
Lasse Wikman
28.06.2018
3 min

”Rankkaa musaa voi tehdä monella tavalla. Me loimme tuottaja Mikko P. Mustosen kanssa jotain uutta, eli elokuvallista metallia (cinematic metal). Musiikkivideot ovat olennainen osa konseptia. Dark Sarahin Youtube-kanavalla onkin yli 30 000 tilaajaa.

Dark Sarah on oikeastaan alter egoni. Olen kirjoittanut kertomuksen, joka kulkee kaikissa albumeissa. Ensimmäinen julkaistu biisi ja video Save me aloitti tarinan nuoresta naisesta Sarahista, joka oli jätetty alttarille. Trauman myötä hänelle kehittyi toinen minä, Dark Sarah.

Musiikin ydin on luoda voimakkaita mielikuvia. Menestyksen ydin taas alkaa kenttätyöstä, koska nämä laulut eivät yleensä soi radiossa.

Liityin aikoinani Musiikintekijöihin, silloiseen Elvisiin, koska halusin verkostoitua monella tavalla. Samanhenkisten ihmisten kohtaaminen ja yhdistyksen tarjoama sopimusneuvonta sekä lakiapu auttoivat alussa eteenpäin. Etsin tietoa, koska projektin omatoiminen pyörittäminen vaatii monenlaisia taitoja. Laulunteon lisäksi, tuotan, järjestelen, markkinoin, tiedotan ja hoidan rahoituksen. Lähes koko aikuisiän kestänyt opiskeluni on auttanut kaiken tämän oppimisessa ja omaksumisessa.

Lähdin liikkeelle joukkorahoituksella. Tätä musaa on aika kallista tehdä. Mulla oli vakaa uskomus, että kaikki onnistuu. Vain rahoitus puuttui.

Joukkorahoitus on jenkeissä iso juttu, sillä voi saada jopa miljoonia, jos on osuva kampanja. Mulla oli joukkorahoittajaksi monta eri vaihtoehtoa: Kickstarter, Pledge Music, Indiegogo ja kotimainen Mesenaatti. Valitsin Indiegogon, koska kohdeyleisö on ulkomailla. Se myös tilittäisi siihen asti kerätyt rahat, vaikka ei saisikaan pottia täyteen.

Flexible fundingissa pitää huomioida, että summalla jonka kampanjasta saa, on pystyttävä tekemään levy vaikkei keräys tulisi täyteen. Ensimmäisessä kampanjassa jaoin summan kolmeen osaan. Näin varmistin, että saan rahoituksen kokonaiseen levyyn. Myin jokaisessa kampanjassa digitaalisesti kolme biisiä kerrallaan. Tavoite oli 5000 euroa ja se tuli täyteen. Levy julkaistiin fyysisesti kolmannen kampanjan jälkeen. Myöhempiin levyihin hain koko pottia kerralla.

Rahoituksessa on huomioitava, että kaikki mikä tulee sisään, ei jää käteen. Myytävien tuotteiden kustannusten lisäksi verottaja vaatii arvonlisäveron. Joukkorahoituksen järjestäjälle menee komissio ja luottokorttiyhtiöt ottavat omansa. Vaikka rahoitus tehtiinkin ulkomaisen järjestelmän kautta, silti verotus tapahtuu suomalaisen systeemin mukaan. Varmistin verottajalta, että kaikki menee oikein.

Dark Sarahille on muodostunut tietty lojaali faniporukka, joka on pysynyt koko ajan mukana. He ovat sijoittaneet tähän valtavasti rahaa. Joukkorahoituskampanjoiden tuotteina on ollut musiikin lisäksi tarinakirjoja, laulutunteja, t-paitoja, valokuvakirjoja, mahdollisuus saada nimi levyn kanteen, ennakkokatseluita videoista ja kaikkea mahdollista.

Olen myös satsannut paljon oheismateriaaliin ja huolehtinut laadusta. Esimerkiksi 10 kappaleen erikoispainoksena julkaistu tarinakirja, jossa on koko Dark Sarahin kolmen levyn konseptitarina, voi maksaa jopa satoja euroja. Tuotteet pitää tehdä hyvin ja tyylikkäästi, koska ne ovat oleellinen osa brändiä. Ja faneille ainutlaatuisia.

Dark Sarahilla on yli 20 000 seuraajaa Facebookissa. Siinä on iso potentiaali, josta kannattaa pitää kiinni ja jota kannattaa vaalia. Vain pieni osa on valmis rahoittamaan, mutta levyn kustannukset voi saada katettua muutaman sadan ihmisen panoksellakin. Joukkorahoituksen järjestävältä taholta tulee kattavia raportteja ja hyvää dataa, jota voi hyödyntää oman bisneksensä parantamisessa ja jatkokampanjoissa. Yli puolet Dark Sarahin joukkorahoittajista on Yhdysvalloista.

Joukkorahoittaminen on massiivinen prosessi ja vaatii paljon työtä. Pitää herättää ihmisten mielenkiinto siitä, että tässä on jotain, mitä haluan nähdä ja josta haluan maksaa. Se on kuitenkin iso mahdollisuus. Jenkeissä voi lahjoittaa vaikka vain yhden euron saamatta mitään sitä vastaan. Suomessa kaiken pitää olla vastikkeellista, eikä lahjoituksia saa ottaa vastaan.

Myös postituskulut pitää ottaa huomioon, nekin voivat olla yli 2000 euroa. Jokaiseen levyyn olen joutunut laittamaan paljon myös omaa rahaa, vaikka levyn tavoite onkin tullut täyteen. Olen halunnut pitää tavoitteen realistisena suhteessa tarkoitukseen.

Minua ajavat eteenpäin musiikki ja palava halu toteuttaa omia visioita. Bisnes ja kaikki siihen liittyvä on välillä uuvuttavaa, mutta onnistumiset ruokkivat intohimoa ja kannustavat eteenpäin.”

 

Seuraava artikkeli

N° 02/2018

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Lauluja kysymyksistä joihin Wikipedia ei vastaa

Inka Nousiainen \ 7 min

Dark Sarah ja joukkorahoituksen voima

Lasse Wikman \ 3 min

Aina valmiina

Tero Alanko \ 8 min

Mustasta keltaiseen

Tommi E. Virtanen \ 7 min

Lähdin kammiostani, kyllä kannatti!

Sanna Korkee \ 1 min

Sivistysvaltiossa tehdään kulttuuripolitiikkaa

Kaija Kärkinen \ 2 min

”Tällä on aina menty” ei riitä sopimuksen perusteluksi

Aku Toivonen \ 2 min

Näin tehtiin laulut Pieni sydän ja Tyhjä taulu

Samuli Laiho, Sanna Korkee \ 4 min