03/2003

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Artikkeli

15 vuotta selvistellen

musiikintekijät.fi
17.10.2013
3 min

Keväällä -88 Selvis ilmestyi kahdeksan sivuisena aanelosena kolmasti: ensimmäinen, Selvis 1/88, yhdistyksen vuosikokouksen jälkeen maaliskuussa. Kokous itsessään oli sujunut HARRI SAKSALAN johtamana perinteisen sujuvasti. Kokouksen jälkeen johtokuntatehtävänsä ajanpuutteen vuoksi jättänyt PARONI PAAKKUNAINEN oli toiminnanjohtajan mukaan kertonut, että ”eräs johtokunnan jäsen oli hänelle kerran sanonut niin pahasti, että hän oli päättänyt olla puhumatta mistään enää”. Tätä toiminnanjohtaja ”pahoittelen kovasti, että noin on käynyt ja vakuutan EERO LUPARILLE, joka tuli johtokuntaan ikään kuin Paronin tilalle, että niin ELVISin kuin koko yhdistyksessäkin saa ja pitää avata suunsa joka kerran kun on jotain sanottavaa”

Aviisissa on myös Paakkunaisen tilalle johtokuntaan valitun Eero Luparin esittely. Eeron naulaamissa teeseissä mainitaan mm: ”-fossiutumisvaaran välttely – ikkunoita auki joka ilmansuuntaan ja etenkin nuorempaan polveen”.

ARTHUR FUHRMANN oli tehnyt tutkimustyötä esityslistojen ja radio- ja tv-soiton sisällä koti- ja ulkomaisten välillä sekä elävien ja kuolleiden sielujen (perikuntien) välillä kolmena ajanjaksona. Tuhdin kalkyylin tuloksena Arthur tuli todistaneeksi, että ” voimassa oleva systeemimme tukee mahdollisimman huonosti korkeatasoista elävää kotimaista säveltaidetta”. Radion ja tv:n suhteen Arthur kartoitti tilannetta 8 Katso-lehden voimin ja kommentoi näin: ”Täytyy kyllä ihmetellä, millä perusteella ohjelman sisältö otetaan ohjelmalehtiin. Esim. uskonnolliset ohjelmat ovat siellä viimeistä suntiota myöten mainitut. Kotimainen neljännes taas vaikenee kaikista tekijöistä, niin luovista kuin esittävistäkin.” Arthur lopettelee tutkielmansa tutusti PSsään: ”Muuten olen kyllä sitä mieltä, että mekaanisen musiikin pakkosyöttö olisi lailla kiellettävä”.

Selvis 2/88 ilmestyi Teoston vuosikokouksen alla toukokuussa. JOONAS KOKKOSEN jättäessä 20-vuotisen puheenjohtajuuden asetti ELVIS pj-ehdokkaakseen OTTO DONNERIN. Donner ruotii tilannetta lehden jäsenpostissaan mm. seuraavasti: ”…vanhojen ja meidän korkeasti arvostaman työn tehneiden johtajien väistyessä on aika tarkastella miten Teoston toiminta asettuu nykypäivään oikeudenomistajien näkökulmasta. Oikeudenomistajien valtaosa samoin kuin pääosa toimiston keräämistä korvauksista tulee korkeakulttuurin ulkopuoliselta alueelta…” Puheenjohtajakysymystä käsittelee myös toiminnanjohtaja A. Fuhrmann.

Puheenjohtajakysymys oli todella kuuma peruna ja aseina kaikki luvalliset ja luvattomat. Oikeat säveltäjät vastaan kevyet, poliittiset taustat ja Teoston imago- asiat, saavutetut asemat ja henkilöön menevät kommentit.

Pikku-uutinen kertoo KULLERVO LINNAN jäämistöä myyneestä huutokaupasta ELVISille huudetun ”Lutun” ihka uuden rautapadan hintaan 30mk. Ja luvattiin seuraavissa pikkujouluissa syötävän ”Lutun pataa”

Heinäkuun puolessa välissä ilmestyneessä 3/88 Selviksessä sitten onnitellaankin uutta Teoston puheenjohtajaa, ”Elvisläisten rehtinä miehenä tuntemaa” AULIS SALLISTA (äänet Sallinen 105 – Donner 86).

Toiminnanjohtaja Fuhrmann ruotii Teoston valintakokousta ja kertaa vielä puheenjohtajakamppailua ja sen likaisiakin taustoja mustamaalauksineen. Itse kokouksesta Arthur nostaa esiin: ”tähtihetken, kun valittiin sanoittajien edustajaa johtokuntaan. Joku ehdotti JUNNU VAINION tilalle LASSI NUMMEA …/… lausuttiin vielä Lassi Nummen runo, eikä lausuttu yhtään Junnun runoa, eikä edes tarvittu, koska niitä kuulee päivittäin radiosta ja televisiosta, kävi selväksi, että jos jollain on valvottavana tekijänoikeuksia Teostossa, niin nimenomaan ns kevyen musiikin sanoittajilla (Vainio voittikin äänin 104-85)”.

Ilmoitus kertoo marraskuussa -88 järjestetystä Sanoittajaseminaarin jatko-osasta vetäjänään AAPPO I. PIIPPO. Luennoitsijaosastoakaan ei tarvinnut hävetä: ILPO HAKASALO, JAAKKO SALO, JORI SIVONEN, JUKKA VIRTANEN…

Nimimerkki A. Ajomies puuttui erityisesti soittokunnissakin esiintyvään nuottien (laittomaan) kopiointiin ja kertoi ELVISin lahjoittaneen Puolustusvoimien Lahteen siirtyneelle Sotilassoittajakoululle koko puhallinmusiikkikatalookinsa. Puhdas nuotisto oli perustettu.

Lastenlaulujen Sävellys- ja sanoituskilpailun tulokset raportoitiin – sen voitti JUSSI ASU kappaleellaan Haloo onko luontoillassa. Edellen raportoitiin EINO VIRTASEN liikkuvan 14.5.1988 (erokirjeensä päiväys) alkaen ”omissa asiossaan eikä edusta ELVISry:n kantaa”. ELVISin entisen johtokunnan jäsenen, Eino Virtasen, toiminta Teoston puheenjohtajakysymuksen alla ja nimenomaan myyränkintyö Otto Donneria vastaan kuumensi tunteita -88.

Viimeisenä (takasivun kuvauutisessa) kerrotaan säveltäjäjärjestöjen toimiston keittiöremontin valmistuneen, näin.

teksti: Pekka Nissilä

Seuraava artikkeli

N° 03/2003

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Terveisiä Teoston johtokunnasta

musiikintekijät.fi \ 3 min

15 vuotta selvistellen

musiikintekijät.fi \ 2 min

Ylessä väärä säästökohde

musiikintekijät.fi \ 1 min

ISLANTI ON ISLANTI

musiikintekijät.fi \ 2 min

Faktaa ja fiktiota

musiikintekijät.fi \ 2 min

Onko tekijällä oikeuksia?

musiikintekijät.fi \ 5 min

Terveisiä Teoston johtokunnasta

musiikintekijät.fi \ 2 min

15 vuotta selvistellen

musiikintekijät.fi \ 3 min

Arvoisa Elvis ry:n toimihenkilökunta ja jäsenistö

musiikintekijät.fi \ 7 min

Astoria-musikaali ensi-iltaan

musiikintekijät.fi \ 8 min

Töitä Teksasista, kultalevyjä Suomesta

Merja Salonen \ 4 min

Esa Nieminen haluaa tuoda esiin – ”Jotain muuta kuin Hiihtoliiton slaavimollia”

Pekka Nissilä \ 19 min

Pekka Laaksonen säveltää ja sanoittaa maaseudun rauhassa

Juha Kaarsalo \ 10 min

Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinto Ismo Alangolle

Pekka Nissilä \ 12 min

GALLUP – TEKIJÄNOIKEUSLAKI

musiikintekijät.fi \ 14 min

Elääkö ELVIS 21.10. jälkeen?

musiikintekijät.fi \ 6 min

Kaikki hallinnassa?

musiikintekijät.fi \ 3 min

HISTORIAN SIIPIEN HAVINAA

musiikintekijät.fi \ 2 min