Musiikintekijä 2/2020

2/2020

Erin Anttila

Rehellinen ja aito tunne puree

Laulaja-lauluntekijä Erin Anttila mietti Nylon Beatin menestystarinan jälkeen, kuka hän on yksin ja mitä annettavaa hänellä on. Mitä muuta, uutta ja enemmän?

Lue lisää
Pääkirjoitus

Mikä on Ylen exit-strategia?

Poikkeustila on nyt maassamme ainakin tältä erää ohi, mutta yleisötilaisuuksien peruuntuminen vaikuttaa musiikintekijöiden toimeentuloon vielä pitkään.

Lue lisää
Ajassa

Puhumattomuuden purkajaiset


Olen hermoillut kroonisesti, ettei kukaan tule keikalle. Olen tehnyt vääränlaisia sopimuksia ja myöhemmin hävennyt yksinkertaisuuttani. Olen uupunut co-write-sessioihin ja biisileireihin, kun hyvä laulu on kerta toisensa jälkeen hävinnyt unohdettujen demojen tyhjiöön.

Lue lisää
Aku Toivonen, Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja. Kuva: Nina Lith Akun lataus

Varaudu normaalia pienempiin tilityksiin

Teosto ennustaa, että tapahtumien, konserttien ja festivaalien peruuntuminen vähentää suomalaisille musiikintekijöille maksettavia tekijänoikeuskorvauksia kolmella miljoonalla eurolla elokuun loppuun mennessä.

Lue lisää

Tekijät kertovat: Näin tehtiin Pidä huolta ja Silta