Takaisin
Uutiset

Jojo von Hertzen jatkaa Suomen Musiikintekijöiden koordinaattorina

Jojo von Hertzen on toiminut määräaikaisessa tehtävässä ja jatkaa työskentelyään vakituisesti tehden nelipäiväistä työviikkoa.

Nina Lith
Teemu Myöhänen
20.05.2025
1 min

Jojo on vastannut yhdistyksen tapahtumatuotannosta ja toteuttanut erityisesti videotuotantoja viestintään. Vuoden aikana hän on ehtinyt järjestää Suomen Musiikintekijöissä useita erikokoisia tapahtumia – mukaan lukien yhdistyksen 70-vuotisjuhlat joulukuussa 2024.

”Olen innoissani siitä, että saan olla jatkossakin mukana edistämässä musiikintekijöiden etuja ja yhteisöllisyyttä. Toivon, että jäsenet jakavat minulle rohkeasti toiveitaan ja ideoitaan – ne ovat meille todella tärkeitä. Minulle saa myös aina tulla juttelemaan alan tapahtumissa, joissa pyrin olemaan mukana mahdollisimman paljon!” hän sanoo.

Jojo von Hertzen on taustaltaan tapahtuma- ja sisällöntuottaja sekä musiikintekijä ja artisti. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus tapahtumatuotannoista, monipuolisista musiikkialan tehtävistä sekä markkinoinnista ja viestinnästä. Hän on myös Musamimmien päivä -tapahtuman perustaja ja työryhmän jäsen, mikä kertoo hänen innokkuudestaan kehittää musiikkialaa yhteisöllisemmäksi ja yhdenvertaisemmaksi. Musamimmien päivä on musiikkialan naisille ja muunsukupuolisille suunnattu verkostoitumis- ja inspiraatiotapahtuma.

Jojo sijaisti määräaikaisessa tehtävässään vanhempainvapaalla ollutta yhteisöpäällikkö Lumi Ollilaa, joka palaa tehtäväänsä alkusyksystä.

Ota yhteyttä

Jojo von Hertzen
Koordinaattori
Coordinator

jojo.vonhertzen@musiikintekijat.fi
Puh. 044 210 4818
Tel. +358 44 210 4818