Taiken syksyn hakuajat muuttuvat – apurahat haettavissa sähköisesti
Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) apurahojen syksyn hakuajat muuttuvat. Vuoden 2016 valtakunnallisten kohdeapurahojen sekä alueiden työske...
Taike: alueiden kohdeapurahat
Alueiden kohdeapurahat Kohdeapurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille ja arvostelijoille yksittäisten hankkeiden toteuttamiseen. Hakuaika:&n...
Teosto avaa musiikkidataa – livedata kehittäjien käyttöön
”Vaikka teemme paljon työtä digitaalisten palvelujen kehittämisen ja oman datamme hyödyntämisen eteen, on syytä tiedostaa, e...
Musiikkiarkisto JAPAn yhteydessä toimivan Erik Lindströmin rahaston vuoden 2015 apuraha on myönnetty Sami Nummelalle
2500 euron apuraha on tarkoitettu Yhdysvaltain opintomatkaa varten. Rumpali Sami Nummela (s. 1990) opiskelee Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Hän on...
Teatteri- ja biisileiri lapsille ja nuorille
Kuusiston saaressa Kaarinassa, Vuolahden leirialueella ma 3.8 – pe 7.8.2015 Kouluttajina Ykkösryhmän biisintekijöitä, ohjaaj...
Suomalaiset musiikkialan startupit odottavat suuria kasvulukuja vuodelle 2015
Suomalaiset musiikkialan startupit ennakoivat merkittävää kasvua vuodelle 2015, selviää Teoston ja musikkialan startupien yhteistyö...
Suomalaisen musiikkiviennin uusi kohde: artisti ja musiikin tekijä
Tune Pan Alley Oy avaa 21.5.2015 sivuston tunepan.com. Tunepan Alley Oy on viime kesänä perustettu suomalaisten musiikin tekijöiden kehitt&a...
NCB:n av-synkronointimalli ja -hinnasto uudistuvat 1.6.
NCB:n av-tuotantojen hinnoittelu- ja toimintamalli uudistuu 1.6.2015. Uudistus yhtenäistää toimintatavat ja hinnat Pohjoismaissa tehden musi...
Kolmas Nainen -yhtyeen ja Bark Boat Music Oy:n kiista kustannussopimuksista on saatu päätökseen
Kaksi kustaria purettiin, puuttuvat tilitykset maksuun Kolmas Nainen -yhtyeen ja Bark Boat Music Oy:n kiista kustannussopimuksista on saatu päät&...
Jukka Viitasaari menestyi kansainvälisessä kilpailussa
Jukka Viitasaarelle toinen sija Humboldt State University Brass Chamber Music Composition -kilpailussa ”Olen pysynyt hengissä puhallinmusi...
Vuoden Merilaulu 2015 -finalistit valittu
Suosittuun kilpailuun osallistui yhteensä 185 kappaletta Vuoden Merilaulu on sävellys- ja sanoituskilpailu, jossa etsitään aiemmin esitt&aum...
Kotimaiset musiikintekijät mukana tukemassa uutta lastensairaalaa
Megakonsertin korvaukset lahjoitetaan Lastensairaalan Tukiyhdistys ry:lle Suomalaiset musiikintekijät antavat oman panoksensa Uuden Lastensairaalan rakenta...