Uutiset

Taiteilija – huomioi nämä neljä asiaa taiteilijaeläkkeistä

Suomen Musiikintekijöiden ohjeistus taiteilijaeläkkäistä. ​ 1. Vaikuttavatko tekijänoikeuskorvaukset päätökseen taiteilijaeläkkeen saamiseksi?  Kyllä vaikuttava...

musiikintekijät.fi 2. maaliskuun 2 min

Allekirjoita luovien alojen tekijöiden yhteinen vetoomus muutoksen puolesta

EU-parlamentti äänestää maaliskuun lopulla ns. arvokuilusta, eli value gapista. Tavoitteena on velvoittaa YouTuben kaltaiset palvelut lisens...

musiikintekijät.fi 1. maaliskuun 1 min

Musiikin edistämiseen 1 175 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus tukee monimuotoisia musiikkihankkeita eri puolilla Suomea. Avustuksia jaettiin yhteensä 695 000 euroa. Musiikkitoimikunta jako...

musiikintekijät.fi 28. helmikuun 10 min

Jäsenille: Palautepäivän haku avautuu ti 27.2.2018 klo 10

Palautepäivässä vietetään päivä oppien sekä asiantuntijoilta että kollegoilta. Pääset esittämä&...

musiikintekijät.fi 26. helmikuun 1 min

Pohjoismaisen elokuvamusiikkipalkinnon voittaja islantilainen Daníel Bjarnason

HARPA Nordic Film Composers 2018 palkinto meni tänä vuonna islantilaiselle Daníel Bjarnasonille. Palkinto tuli Hafsteinn Gunnar Sigurðssoni...

musiikintekijät.fi 22. helmikuun 1 min

Tutkimus: musiikin suoratoistopalvelujen kuukausimaksut olisi mahdollista kohdentaa niille artisteille ja tekijöille, joiden musiikkia kuluttaja kuuntelee

Nyt rahat menevät eniten kuunnelluille kappaleille, eivätkä ohjaudu kuluttajan musiikkivalintojen mukaan. Musiikkiala selvitti yhteisellä tutkimuksellaan suorat...

musiikintekijät.fi 21. helmikuun 3 min

More for few or fewer for more – The Results of a Comparative Study on Pro Rata and User Centric Distribution Models

Currently, the money goes to the most listened tracks instead of being allocated in accordance with consumer’s choices. The study commissioned by Finnish ...

musiikintekijät.fi 21. helmikuun 4 min

Haku Villa Karo residenssiin Beniniin

RESIDENSSIIN! TILL RESIDENS! TO RESIDENCY!   Löydä itsesi Afrikasta! Suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus Villa Karo Grand-Popon kyläss&a...

musiikintekijät.fi 20. helmikuun 2 min

Worldwide competition for the creators of new opera and music theatre

Music Theatre NOW The Music Theatre NOW Network of the International Theatre Institute (ITI) in cooperation with the German Centre of the ITI invites artists to...

musiikintekijät.fi 13. helmikuun 3 min

Tangon Sävellys- ja sanoituskilpailu

Seinäjoen Tangomarkkinat Oy sekä Tango- ja Viihdemusiikin Edistämisyhdistys ry ovat järjestäneet jo ensimmäisestä Tangomarkki...

musiikintekijät.fi 12. helmikuun 1 min

Teosto ja YouTube uusivat sopimuksensa

Teosto ja YouTube ovat uusineet sopimuksensa musiikin käytöstä Suomen YouTube-palvelussa. Sopimus varmistaa, että Teoston asiakkaana olevill...

musiikintekijät.fi 2. helmikuun 1 min

Suomen Säveltaiteen Tukisäätiön apuraha

Suomen Säveltaiteen Tukisäätiön apuraha Apurahoja haetaan syksyisin loka-marraskuussa. Hakuilmoitus julkaistaan säätiön verkkosivuilla sekä alan lehdissä ja läh...

musiikintekijät.fi 31. tammikuun 1 min