Iiris Suomela aloittaa työt musiikin luovan alkutuotannon edunvalvojana
Teosto, Suomen Musiikintekijät, Suomen Säveltäjät ja Suomen Musiikkikustantajat ovat palkanneet yhteisen edunvalvontapäällikön edistämään musiikin luomisen toim...
Eduskunnan Arkadia-seura: Ulkopuolinen selvityshenkilö tutkimaan Yleisradion julkisen palvelun tehtävän toteutumista
Eduskunnan Arkadia-seura ehdottaa ulkopuolisen selvityshenkilön nimittämistä selvittämään, täyttääkö Yleisradion nykyinen ohjelmastrategia Yle-laissa määritelly...
Kansainvälisessä kantelekilpailussa 2024 jaetaan ensimmäistä kertaa Vuoden kantelemusiikintekijä -palkinto
Kansainvälisessä kantelekilpailussa 2024 jaetaan ensimmäistä kertaa Vuoden kantelemusiikintekijä -palkinto.
Oletko kiinnostunut hallitustyöskentelystä Suomen Musiikintekijöissä tai Georg Malmstén -säätiössä?
Suomen Musiikintekijöiden kevätkokouksessa 23.4.2024 suoritetaan Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtajan, hallituksen ja Georg Malmstén -säätiön ha...
Teoston ylimääräinen jäsenkokous päätti uuden kulttuurisäätiön perustamisesta
Teoston ylimääräinen jäsenkokous on päättänyt perustaa uuden säätiön kotimaisen luovan säveltaiteen edistämiseen. Säätiö tähtää kotimaisen luovan säveltaiteen t...
Suomen Musiikintekijöiden Pro Musiikintekijät -kunniamaininta Pikku Kakkoselle
Suomen Musiikintekijät ry kiittää vuosittain tahoa, joka on toiminnallaan edistänyt suomalaisen kevyen musiikin asemaa. Tänä vuonna kunniamaininnan saa Ylen las...
Vuoden Musiikintekijä -Emma-ehdokkaat julkistettu
Vuoden Musiikintekijä -Emma-palkinto jaetaan nyt toisen kerran. Emma-gaala järjestetään 17.2.2024.
Georg Malmstén -säätiön apurahat jaettu
Georg Malmstén -säätiö on jakanut 12. joulukuuta vuoden 2023 apurahat luovaan työhön.
Vuoden 2024 Mentorointistipendiparit julkistettu
Vuoden 2024 Mentorointistipendiparit on julkistettu. Hakemuksia tuli yhteensä 48 kappaletta, joista mentorit valitsivat itselleen mentoroitavat heille kohdistet...
Valtakunnallisen musiikkivientipalkinnon sai Teemu Brunilan B Publishing Oy
Music Finland jakoi kahdeksannen musiikkivientipalkinnon popmusiikin teosviennin edelläkävijälle. Vientipalkinnon saaja ikuistettiin Tavastia-klubin ulkoseinäll...
Musiikkialan rekrytointiohje listaa periaatteet yhdenvertaiseen rekrytointiin
Musiikkialan toimijat ovat täydentäneet yhdenvertaisen musiikkialan teesejä erillisellä rekrytointiohjeella. Yhdenvertaisen rekrytoinnin huoneentaulu toimii mui...
Pessi Levanto Suomen ehdokas pohjoismaisessa elokuvamusiikkikilpailussa
Pessi Levanto on Suomen ehdokkaana musiikistaan elokuvaan Superposition (ohj. Karoline Lyngbye). Palkinto jaetaan Berlinalen elokuvamusiikkifestivaalien yhteyde...