Miten reagoida Metan pyyntöön sallia omien sisältöjen käyttäminen tekoälyn kouluttamisessa
Meta on lähettänyt sähköpostilla pyynnön sallia tai perustellusti kieltää omien sisältöjen käyttäminen tekoälyn kouluttamisessa. Meta on ilmoittanut, että perus...
Säveltäjä- ja sovittajaosuuksien rekisteröinti teosilmoittamisessa palautettu aiempaan käytäntöön
Teosto teki alkuvuonna 2024 muutoksen teosrekisteröintiin, jonka seurauksena säveltäjää ei enää ollut mahdollista lisätä sovittajaksi samalla teoksella. Tehty m...
Teosto julkaisi ohjeistuksen tekoälyllä tuotetun musiikin rekisteröintiin
Teosto on julkaissut uudet ohjeet, jotka koskevat tekoälyn avulla tuotetun musiikin rekisteröintiä teosrekisteriin. Ohjeistus perustuu yhdessä muiden pohjoismai...
Luova ala vaatii päättäjiä perumaan yksityisen kopioinnin hyvityksen tuhoisan leikkauksen
Tänään käynnistynyt laaja luovien alojen Älä anna kulttuurin kadota -kampanja vaatii päättäjiä säilyttämään oikeudenmukaisen yksityisen kopioinnin hyvityksen. H...
Vuoden Uusi Lastenlaulu 2024 on Tittitittidi
Vuoden Uuden Lastenlaulun on säveltänyt ja sanoittanut Satu Nesteoja. Kuvassa Satu Nesteoja ja Jasper Santalahti.
Salo – Lasten Laulukaupunki: Hyvätuuli -palkinto 2024 Tuija Rantalaiselle
Salo – Lasten Laulukaupunki ry myöntää vuosittain Hyvätuuli -palkinnon ansioituneelle musiikintekijälle, joka on merkittävällä tavalla vaikuttanut suomalaiseen ...
Musiikintekijöiden rahastoon uusi väliaikainen stipendiluokka luterilaisen seurakuntamusiikin sanoittamiseen
Musiikintekijöiden rahastossa avautuu elokuussa vuoden 2024 toisella hakukierroksella väliaikainen uusi stipendiluokka. Uusi stipendi on tarkoitettu luterilaise...
Suomen Musiikintekijöiden toimenpiteitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi musiikkialalla
Suomen Musiikintekijät toteaa palvelulupauksissaan olevansa vahva ja monimuotoinen musiikintekijäyhteisö, joka edistää yhdenvertaisuuden toteutumista koko musii...
Vuoden Musiikkioivallus -palkinto jaetaan jälleen syyskuussa
Musiikin tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto jakavat 6.9.2024 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa Vuoden Musiikkioivallus -...
Liisa Ketomäki Teoston kulttuurisäätiön toimitusjohtajaksi
Äskettäin perustettu Teoston kulttuurisäätiö on nimittänyt toimitusjohtajakseen Master of Arts, VTM Liisa Ketomäen. Ketomäki on vahvan kulttuurialan kokemuksen ...
Music We made -palvelu tuo tekijätiedot esiin
Music We Made on palvelu, jossa kootaan tarkat esittäjä-, tekijä-, tuotanto- ja kansitaidetiedot näytettäväksi digitaalisissa musiikkipalveluissa. Palvelusta on...
Jojo von Hertzen Suomen Musiikintekijöiden koordinaattoriksi
Tapahtuma- ja sisällöntuottaja, musiikintekijä ja artisti Jojo von Hertzen on valittu Suomen Musiikintekijöiden koordinaattoriksi.