Musiikkiarkiston hallitus on myöntänyt Jazzlegenda-palkinnon rumpali Matti Koskialalle

UUTINEN

Musiikkiarkiston hallitus on myöntänyt Jazzlegenda-palkinnon rumpali Matti Koskialalle

Musiikkiarkiston hallitus on myöntänyt Jazzlegenda-palkinnon numero 37 rumpali Matti Koskialalle. Palkinto luovutettiin 14.12.2021.

Suomen Jazzlegenda -palkintoja on myönnetty vuodesta 2001 lähtien. Vuosina 2001–2014 Suomen Big Band Yhdistys, Suomen Jazz & Pop Arkisto ja Imatra Big Band Festival valitsivat yhteensä 28 Jazzlegendaa. Vuodesta 2017 lähtien palkintojen jakamisesta on vastannut Musiikkiarkisto. Luettelo aikaisemmin jaetuista Suomen Jazzlegenda -palkinnoista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Jazzlegenda
Matti Koskiala on soittanut lukemattoman määrän keikkoja eri kokoonpanoissa. Esimerkiksi yhteistyö Heikki Sarmannon kanssa alkoi jo vuonna 1958. Koskialan pitkäaikaisempia kokoonpanoja ovat olleet Sarmannon yhtyeen lisäksi esimerkiksi Pentti Tiensuun, Onni Gideonin, Aarno Wallin, Seppo Sädevuon, Seppo Hovin ja Mikki Nuorivaaran johtamat yhtyeet.
Koskiala on lisäksi soittanut monien kansainvälisten jazzsolistien kanssa konserteissa, radiossa ja televisiossa sekä klubeilla. Hänen rumpujaan on kuultu muun muassa Art Farmerin, Ted Cursonin, Johnny Griffinin, Ben Websterin, Charlie Marianon, Arne Domneruksen, George Russelin ja Jan Johanssonin taustalla.
Yleisradion musiikkiohjelmissa esiintymisiä on ollut noin 750 kpl ja televisioesiintymisiä noin 610 kpl. Erilaisissa filmimusiikeissa Koskiala on ollut mukana yli 200 kertaa. Koskiala on myös ollut ahkerasti käytetty studiomuusikko – Gramexin rekisterissä on yli 2000 uraa.
Koskiala on rumpupedagogiikan edelläkävijä Suomessa. Hän opetti Fazerin musiikkikoulussa 1968–71 ja Pop/Jazz konservatoriossa 1972–78. Koskialan oppilaita ovat olleet muun muassa Jukkis Uotila, Janne Haavisto, Jartsa Karvonen ja Tomi Parkkonen.
Koskialalla oli omia radio-ohjelmia jazzista ja brasilialaisesta musiikista vuosina 1963–1995 yhteensä noin 300 kpl. Lisäksi hänellä on ollut pedegogisia koulukonsertteja yli 200 kpl. Koskiala on myös kirjoittanut tietokirjan ”Samba ja Rion karnevaalit” (1984) sekä tuottanut oppimateriaalipaketin ”Rytmiikkaa” (1972).
Kuvatiedot: Suomen Jazzlegenda nro 37 Matti Koskiala ja arkistonjohtaja Juha Henriksson. Musiikkiarkisto.