Kotkalaisen sanoittajan ja laulajan Juha Vainion nimeä kantava palkinto jaetaan vuosittain ansioituneelle suomalaiselle sanoittajalle. Palkinnon jakaa vuonna 1990 perustettu Juha Vainio Rahasto, jonka hallitukseen kuuluu edustajia Kotkan kaupungista, Suomen Musiikintekijät ry:stä sekä Juha Vainion perikunnasta. Musiikintekijät ry:n edustajina toimivat sanoittaja Heimo Hatakka ja musiikintekijä-laulaja Paula Vesala.
Juha Vainio -palkinto jaetaan vuosittain Kotkan Meripäivien yhteydessä. Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin vuonna 1991. Juha Vainio -palkinnon lisäksi on jaettu myös elämäntyöpalkinto mittavasta urasta sanoittamisen parissa. Vuonna 2002 se myönnettiin Sauvo ”Saukki” Puhtilalle ja vuonna 2008 Jukka Virtaselle.
Palkintosumma on 6000 euroa. Suomen Musiikintekijät ry tukee palkintoa 2000 eurolla.
Yhteystiedot
Juha Vainio Rahasto
toimisto (@) musiikintekijat.fi
puh. (09) 407 991