Opetus- ja kulttuuriministerin Sanni Grahn-Laasosen vastaus Elvis ry:n toiminnanjohtajan Aku Toivosen kirjeeseen

Opetus- ja kulttuuriministerin Sanni Grahn-Laasosen vastaus Elvis ry:n toiminnanjohtajan Aku Toivosen kirjeeseen

Hyvä Elvis ry:n toiminnanjohtaja Aku Toivonen!
Vastaus julkaistaan ministerin luvalla. 

 
Kiitos kirjoituksestanne koskien komission ehdotusta digitaalisten sisämarkkinoiden tekijänoikeusdirektiiviksi. Musiikki rikastaa elämäämme, se viihdyttää ja koskettaa. On selvä asia, että musiikin tekijöiden tulee saada korvaus teostensa käyttämisestä. Sama pätee muidenkin teosten tekijöihin. Tätä edellyttävät laki ja oikeudenmukaisuus.
 
Saimme tehtyä kirjailijoiden osalta tarpeellisen korjausliikkeen tänä vuonna, kun lainauskorvaus yleisistä kirjastoista tapahtuvasta lainaamisesta nostettiin pohjoismaiselle tasolle. Muiden luovan alojen työntekijöiden aseman parantamista on pohtinut Anne Brunilan johtama työryhmä, jonka esityksiä viimeistellään parhaillaan.
 
Maailman muuttuminen digitaaliseksi haastaa totuttuja toimintatapoja monella alalla. Tekijänoikeuskysymykset ovat olleet keskustelussa jo vuosia. Opetus- ja kulttuuriministeriön mielipide on, että komission ehdotus ja monet sen yksityiskohdista vaativat edelleenkin parantamista ja selkeyttämistä. Tämä on todettu myös valtioneuvoston kirjelmässä. Jotta tuleva direktiivi täyttää tarkoituksensa, säännösten  tulee olla riittävän selvät. Epäselvät säännökset – vaikka niiden tarkoitusperä olisikin oikeansuuntainen – johtavat tulkintaerimielisyyksiin, joista on haittaa koko alan kehittymiselle. 
 
Ennen direktiivin hyväksymistä käydään vielä neuvotteluja. Suomi pyrkii direktiiviä rakentavasti yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa löytämään ratkaisuja myös musiikin tekijöitä erityisesti koskettaviin kysymyksiin. Kiitos hyvistä huomioista ja ehdotuksista, jotka otamme huomioon kun näitä neuvotteluja käydään. 
 
Ystävällisin terveisin
 
Sanni Grahn-Laasonen
opetus- ja kulttuuriministeri