Ape Anttilan rytmiomenat

Ape Anttila Haastattelu

Ape Anttilan rytmiomenat

Säveltäjä, sovittaja, tuottaja, basisti, kitaristi, musiikinopettaja ja yrittäjä Ape Anttilan uraa kuvaa moni-ilmeinen toiminta.

Antoisaa ja toisaalta hyvinkin hektistä. Joskus heikompina hetkinä takkiin on voinut tarttua motivaatiopula, mutta sitten kuitenkin musa itsessään sekä alamme ihanat kollegat ovat antaneet aihetta iloon ja ainutkertaisiin elämyksiin.

– Kyllä tässä usein on neljän ja viiden ruuhkaakin ilmoilla, kun useita produktioita on samanaikaisesti päällekkäin. Välillä työt saattavat alkaa kotosalla jo aamu viideltä.

– Opetustyö pitää riittävää soittokuntoani yllä. Apurahani on mahdollistanut sen, että olen kyennyt nyt täysipainoisempaan työhöni säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana.

Pelimanniperheestä

45-vuotias Ari-Pekka Anttila on syntyisin Vimpelistä, kuuluisasta eteläpohjalaisesta pesäpallokylästä. Edesmennyt pappa ”Tuta” oli viulusti ja isä haitaristi, joka edelleen keikkailee trionsa kanssa. Molemmat siskot ovat myös olleet musiikista kiinnostuneita. Äiti innokas musiikin kuuntelija.

– Isäni on merkittävä taustavaikuttajani. Isän bändi tarvitsi basistia, joten tätä kautta kitaristilla alkoi bassonsoitto. Koulun ohella teimme kolmeakin keikkaa viikossa, joten eipä tarvinnut muihin kesätöihin lähteä.

– Kavereiden kanssa oli monenlaisia bändiviritelmiä ilmoilla. Soitimme Hurriganesia, uuden aallon suomirockia. Juureni ovat siis pitkälti Get On:ssa, Hassisen Koneessa ja Eppu Normaalissa…, Ape muistelee pilke silmäkulmassa.

Ape opiskeli Kaustisen Musiikkilukiossa, jossa opiskelukavereina olivat mm. laulaja Saija Varjus ja rumpali Markus Ketola. Lukion jälkeen basisti/kitaristi kävi Helsingissä asti yksityisillä kitaran- ja bassonsoiton tunneilla Ari Siikasaaren ja Häkä Virtasen luona.

Vuonna 1988 alkoivat opinnot Oulunkylän silloisessa Pop & Jazz Konservatoriossa. Sittemmin Ape pääsi usean pyrkimisen jälkeen Sibelius-Akatemian jazz-osastolle. Opettajina muun muassa Pekka Sarmanto ja ruotsalainen Anders Jormin, josta tuli erityisen merkittävä ja keskeinen vaikuttaja.

– Aloin tehdä myös tuurauskeikkoja Umossa. Tätä kesti kymmenisen vuotta. Kuvioissa olivat mukana myös Severi Pyysalon The Front-yhtye ja Mika Myllärin kvintetti MMQ. 2000-luvun puolella Lenni-Kalle Taipaleen live-keikat ja Joonas Hytönen Show, SuomiSolmu ja oma bändi Quartet Qyote jne…

Leimaantuminen hävisi

Jazzbasistin tausta oli näkyvintä alkuvuosina, mutta melko pian Ape halusi tietoisesti laajentaa musiikillista ilmaisuaan. Nyt se on ollut jo pidempään kentällä nähtävillä.

– Välillä turha leimaamiseni ainoastaan jazzia soittavana basistina hieman harmittikin. Lenni-Kallen bändin konkreettinen toiminta muutti kuitenkin ratkaisevasti näitä ahdasmielisiä käsityksiä. Näistä mainittakoon muun muassa Tangomarkkinoille tehty sovitustyö tunnetuista popkappaleista sovitettuina tangoversioiksi – solisteinamme Veeti Kallio, Disco ja Janina Frostell. Teimme monien muidenkin artistien kanssa yhteistyötä, mm. Frank Sinatran, Michael Jacksonin ja Hanoi Rocksin biisien parissa.

Säveltäminen on ollut niin ikään varhaista. Ape Anttila haluaa mainita Anssi Tikanmäen suurena alkuaikojensa innoittajana. Legendaarinen Maisemakuvia Suomesta -albumi tuli lähes puhki kuunneltua diggailun ja oppimisen vuoksi. Kaustisen Musiikkilukiossa oli iso bändikokoonpano käytössä, jonka kanssa saattoi jo toteuttaa isompiakin produktioita.

Oma bändikoulu aluevaltauksena

Ape Anttila, Ira Kaspi ja heidän kaksi poikaansa ovat asuneet kahdeksatta vuotta Lohjalla, jossa he ovat aloittaneet myös yrittäjätoiminnan. Vuoden 2007 syksyllä pariskunta perusti RytmiOmena-nimisen poppikoulun. Sen perustaminen oli tietoista, koska ”kuuluisaan omenakaupunkiin” oli enemmän kuin tarvetta perustaa oma yksityinen rytmimusiikkiin suuntautunut koulu. Ensimmäisenä toimintavuonna oli 25 oppilasta. Nyt heitä on jo lähes 200. Opintoviikkoja on 14. Lukuvuosi päättyy kevätkonserttiin.

Tätä nykyä tuntiopettajia on seitsemän. Ape opettaa sähkö- ja kontrabasisteja ja Ira laulajia. Mukana on myös rumpujen, sähkökitaran, piano/kosketinsoitinten, huilun ja saksofoninsoiton opetusta. Lisäksi bändi- ja kuorotoimintaa, musiikin teoriaa, säveltapailua ja rokkimuskaria. Kesäkurssit kuuluvat myös RytmiOmenan toimintaan. Tänä vuonna järjestetään kuusi erikoiskurssia, joissa voi opiskella laulunkirjoitusta, musiikkiteatteria, voice-well äänenhuoltoa, jazzlaulua ja ääniteknologiaa.

– Koulumme johtaminen on suurimmalta osin vaimoni Iran käsissä. Hän hoitaa pitkälti myös yrityksemme käytännön työt. Melko mukavasti on mennyt, vaikka budjettipuolella saa olla tosi tarkkana sillä emme ole saaneet mistään tukea toimintaamme.

– Olemme harkinneet uutta opetussuunnitelmaa, joka tähtäisi toisen asteen perusopetukseen. Olemme äskettäin hakeutuneet taiteen perusopetuksen piiriin ja toivomme, että tämä vie asiaamme eteenpäin myös mahdollisen tukipäätöksen suhteen.

– Perinteiset kurssitutkinnot ovat muuttuneet ns. opinnäytetyöksi. Se soveltuu paremmin myös kevyen musiikin puolelle. Meille tulee oppilaita myös musiikkiopistojen kautta, koska he haluavat oppia muutakin kuin klassista musiikkia.

RytmiOmenan virallisena kummina toimii Markus ”Marzi” Nyman. Vierailijoina ovat olleet muun muassa Hanna Pakarinen, Timo Kotipelto ja Paul Jackson.

Säveltämisestä ja tuottamisesta

Ape Anttila on nostanut päätään myös aktiivisena säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. On syntynyt useita popiskelmällisiä albumeita. Basisti kertoo tätä kautta tehneensä paluun myös kitaristina niin studiosessioihin kuin vaimonsa Iran duokeikoille.

– Kyse saattaa olla jonkinlaisesta syndroomastani, koska en halua löytää ja tehdä vain yhtä juttua, joka olisi se kovin. In-soundeja tulee toki seurattua tuotantovaiheessa, mutta olen pyrkinyt myös siihen, että sotken tyylilajeja kokonaisuuteen, kuten Intia/Turkki-sävyjä tai kantrimeininkiä. Jotain uutta ja uniikkia.

– Uuden sukupolven muusikoiden kanssa on ilo soittaa yhdessä. Tyylit taipuvat. Haen jatkuvasti myös uusia, lahjakkaita ja omaperäisiä nuoria artisteja. Parhaillaan olen tuottamassa taitavalle 16-vuotiaalle tytölle englanninkielistä raskassoundista rockalbumia.

Muusikko kasvaa soittonsa välityksellä instrumenttiin. Tätä kautta säveltämiseen, tuotantopuoleen…

Kyse on indentiteetistä, omasta musiikista!


(valikoima)
 
s.1966 Vimpeli
 
Musiikkiopintoja
Kaustisen Musiikkilukio, Lapfjärds Folkhögskolan musiklinje, Pop & Jazz Konservatorio, Sibelius-Akatemia/jazz-osasto, pääaineena kontra- ja sähköbasso, josta valmistui musiikin maisteriksi
 
Bändejä
MMQ, Severi Pyysalo The Front, UMO, L-K T Trio, Sid Hille, Platypus, Quartet Coyote, Jarmo Savolainen Quartet, VTQ, Mikko Leppilampi Band, Kirsi Ranto Band, Breadmachine, Riitta Paakki Trio, Ape Anttila Supertrio.
 
Levytyksiä ja kiertueita
MMQ
Heritages (Antti Sarpila Oy) 1994
Quartet Coyote
Moisturitzing (Texicalli) 2000
TRJVK + voc (Texicalli) 2004
Lenni-Kalle Taipale Trio
Lumia (Warner Music) 2005
Vesa-Matti Loiri
Sydämeeni joulun teen (Warner Music, 1998)
UMO with Natalia Cole -kiertue (1994)
Jimi Tenor Bandin keikat Euroopassa (2001-2002)
Sid Hille & Platypus -levytykset ja kiertueet Euroopassa
 
Levytettyjä sävellyksiä
Eija Kantola
Kosketus (säv. Ape Anttila, san. Sinikka Svärd) 2011
Anne Mattila
Kaikki Muu Voi Mennä (säv. Ape Anttila, Petri Munck, san. Petri Munck) 2009
Johanna Iivanainen & Lenni-Kalle Taipale Trio
Saarni (säv. Ape Anttila, san. Ira Kaspi) 2005
 
Tuottajana, sovittajana ja muusikkona
Kirsi Ranto
Kotimatka (Universal Music) 2007
Läikytät Mua (Deepthi Music Finland) 2010
Vilma Timonen Quartet
Forward (Texicalli) 2009
(Emma-palkinto 2010, Teosto-palkinto-ehdokas 2011)
 
Muusikkoesikuvia
Jaco Pastorius, Eddie Comez, Paul Chambers, Charlie Hayden, Dave Holland, Anders Jormin, John Patitucci, Victor Bailey, Albert Järvinen, Jimi Hendrix, Stevie Ray Vaughan, Richie Blackmore, Eddie Van Halen, John Scofield, Pat Metheny
 
Artistiesikuvia
Hurriganes, Hassisen Kone, Eppu Normaali, Pelle Miljoona, Olavi Virta, Unto Mononen, Topi Kärki, Kassu Halonen, Pasi Kaunisto, Deep Purple, Rainbow, Van Halen, The Police, Grace Jones, Michael Jackson, Prince, Sick Puppies, Red Hot Chili Peppers, Kelly Clarkson, John Mayer, Miles Davis, Bill Evans, Pino Palladino, Jimmy Johnson, Jaco Pastorius, Joe Zawinul
 
Apurahat
2009 Valtion Säveltaidetoimikunnan myöntämä kolmevuotinen taiteilija-apuraha.
Sävellystyöhön vuosien varrella useita muita kohdeapurahoja.
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2011

Selaa lehden artikkeleita