Säveltäjä Lauri Porralle pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen NPU-palkinto

Säveltäjä Lauri Porralle pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen NPU-palkinto

Lauri Porralle on myönnetty vuoden 2016 pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen NPU-palkinto monipuolisista ansioistaan musiikintekijänä.

Palkintoperusteissa Lauri Porraa kiitetään ”ennakkoluulottomasta rajojen ylittämisestä ja tyylilajien sekoittelusta”. Hänen ansioikseen mainitaan erityisesti sävellystyö Entropia, jossa Porra on ”avarakatseisesti yhdistänyt konserttoon sähköbasson ja sinfoniaorkesterin”. Lisäksi hän on säveltänyt musiikin useisiin elokuviin ja televisiosarjoihin, sekä toiminut vuosien ajan muun muassa Stratovarius-yhtyeen basistina ja musiikintekijänä.

Porra voitti myös aiemmin tänä vuonna palkinnon vuoden parhaasta mainosmusiikista ja hän oli ehdokkaana Harpa Nordic Film Composer Award -palkinnon saajaksi Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa.

– Olen erittäin otettu ja kiitollinen NPU-palkinnosta. Työskentelen musiikin parissa verrattain laaja-alaisesti, joten erityistä iloa minulle tuo se, että palkinnolla viitataan etenkin omaehtoiseen sävellystyöhöni. Tahdon kiittää pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen verkostoa suuresti tästä kunniasta, Porra sanoi kiitospuheessaan.

 

NPU-palkinto on pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen verkoston Nordisk Populärauktorunionin (NPU) myöntämä huomionosoitus. Palkinto on myönnetty vuodesta 1967 lähtien ja Suomessa sen ovat saaneet muun muassa Harry Bergström ja Erik Lindström. Suomi toimii vuonna 2016 yhteisöverkoston isäntämaana ja palkinnon myöntäjänä. NPU-palkinto ei sisällä rahallista arvoa.
 

Lisätiedot:
Nina Lith
Viestintäpäällikkö
Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry
Puh. 041 517 8998

Kuva: Jamo Katila