Paula Vesalalle Juha Vainio -palkinto

Paula Vesalalle Juha Vainio -palkinto

Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinnon, 6000 euroa, sai tänä vuonna sanoittaja Paula Vesala, 34.

Vesala on monipuolinen laululyyrikko ja musiikin tekijä. Hänen teksteihinsä mahtuu laaja kirjo elämää, tunnelmia ja ihmiskohtaloita. Hän on tuonelan lauttojen vakiovieras, mutta yhtä lailla nuoruuden juovuttavien vuorokausien tarkkasilmäinen tallentaja.

Vesala osaa katsoa elämää eri sukupolvien ja erilaisten kertojien silmin. Esimerkiksi hellyyden ja kosketuksen puutetta hän on kuvaillut Hiljaisissa vuosissa, jossa kertoja menettää miehensä sodalle, ja Pariterapiassa, jossa kumppanista imee mehut ja halut 2000-luvun uuvuttava suorittaminen.

Vesalan sanoitukset olivat keskeinen osa PMMP-yhtyeen menestystarinaa. Kymmenen vuotta kestänyt ja noin 70 kappaletta tuottanut ura tullaan muistamaan lauluista ja teksteistä, joista moni kuulija löysi itsensä, kysymyksensä ja kipuilunsa. Vesalan sooloura on vasta alussa, mutta hänen irtiottonsa menestysyhtyeestä ja toimivista hitin kaavoista todistaa halusta etsiä uutta ja kehittää ilmaisua edelleen. Vesalan tapa tehdä musiikkia on muuttunut yhä omavaraisemmaksi, mutta hän on säilyttänyt hittivainunsa. Soololevyn ensimmäistä singleä Tequilaa on kuunneltu netin musiikkipalveluissa jo enemmän kuin PMMP:n suurimpia hittejä.   

Paula Vesala on tehnyt tekstejä myös muiden artistien esitettäväksi. Esimerkiksi Johanna Kurkelan Rakkauslaulu on niin esittäjänsä oloinen, että voi hyvällä syyllä puhua poikkeuksellisen onnistuneesta mittatilauksesta. Vesala on kunnostautunut myös musikaalien kääntäjänä.

Uutuuslevyllään Vesala laulaa syntyneensä siellä, missä tytöt ei soita kitaraa. Aika harva tyttö myöskään sanoitti siinä Suomessa, johon Vesala syntyi vuonna 1981. Juha Vainio -palkinto meni naissanoittajalle ensi kertaa vuonna 2002, ja kaikkiaan 26 palkitun joukkoon mahtuu vain neljä naista ennen Vesalaa.

Paula Vesalan merkitystä suomipopin roolimallina ei voi vähätellä, mutta se ei ollut palkintoraadin painavin syy palkita häntä. Juha Vainion Rahaston hallituksen jäsenet – Ilkka Vainio, Maija Vilkkumaa, Heikki Salo, Heimo Hatakka, Semi Lommi, Pasi Hirvonen, Risto Nikula ja Antti Karjalainen – haluavat ojentaa palkinnon Vesalalle kiitokseksi siitä, että hänen tekstinsä nostavat rimaa ja avaavat uusia ikkunoita suomalaisessa laululyriikassa. Siitä hyötyvät tasapuolisesti niin miehet kuin naiset, niin laulujen kuulijat kuin niiden tekijätkin.

Juha Vainio -palkinto luovutettiin Paula Vesalalle Kotkan Meripäivillä torstaina 28.7. Palkintosumma on 6000 euroa. Palkinnon myöntää kotkalaisen sanoittajan ja laulajan Juha Vainion nimeä kantava, vuonna 1990 perustettu rahasto, jota hallinnoivat Kotkan kaupunki sekä Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry.